DTM järjestää sateenkaarivähemmistöille suunnatut joulumarkkinat
DTM järjestää HLBTIQ+ -ihmisille suunnatut joulumarkkinat Helsingin Teurastamolla lauantaina ja sunnuntaina 21.–22. joulukuuta. DTM:n mukaan ne ovat lajissaan Suomen ensimmäiset.
Gay nightclub dtm on helsingissä toimiva yökerho. Suurimmaksi osaksi Seta säätiön omistama Ravintola Oy Afrodite avasi Don't Tell Mama -nimellä toimivan hlbti-vähemmistölle suunnatun yökerhon Helsingin Annankadulla vuonna 1992. Vuosituhannen vaihteen jälkeen toiminta siirtyi Isolle Roobertinkadulle. Vuonna 2012 dtm jatkoi Mannerheimintiellä uusien omistajien voimin, kunnes se jouduttiin meluhäiriöiden vuoksi sulkemaan keväällä 2020.
DTM järjestää HLBTIQ+ -ihmisille suunnatut joulumarkkinat Helsingin Teurastamolla lauantaina ja sunnuntaina 21.–22. joulukuuta. DTM:n mukaan ne ovat lajissaan Suomen ensimmäiset.
Yökerho DTM avaa ovensa Teurastamon alueella Helsingin Hermannissa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Avajaiset ovat perjantaina ja lauantaina 27.–28.10.2023.
Dtm:n neljäs versio avataan Helsingin Teurastamolle. Uuden yökerhon avajaisia on suunniteltu juhlittavan kesään 2023 mennessä.
Helsingin sateenkaariyökerhojen talouslukuja ja tilannetta käsittelevässä jutussaan Kauppalehti kertoo Herculeksen joutuneen kavalluksen uhriksi. Hercules on tällä tietoa avautumassa 15. heinäkuuta. DTM on lopettanut toimintansa Mannerheimintiellä.
DTM sulkee ovensa toistaiseksi, kerrotaan ravintolan Facebook-sivulla. Vuokrasopimus on purettu eikä DTM:n toiminta enää jatku nykyisessä osoitteessa Mannerheimintiellä. Uusia tiloja etsitään.
Helsinkiläinen yökerho DTM kertoo jatkavansa etäklubejaan Facebookissa. Ravintola kertoo ensimmäisen #DTMtogether -virtuaalitapahtuman tavoittaneen 25 611 henkilöä.
Helsingin Mannerheimintiellä toimivasta dtm-yökerhosta kantautuva musiikki häiritsee samassa korttelissa toimivaa St. George -hotellia. Ravintolalle on määrä langettaa uhkasakko jouduttamaan meluhäiriön poistamista. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Helsingissä Malminrinteessä toimiva Café Cavalier on toistaiseksi suljettu, sillä rakennuksessa tehdään putkiremonttia.
Kauppalehden mukaan Herculeksen ja Mann's Streetin omistava Moek Trading on hyvin kannattava, mutta DTM:n omistavan Äkä Oy:n tulos on pakkasella, vaikka tase onkin kunnossa. Esillä on myös Happy hour -mainonnan vapautuminen.
Helsinkiläisen yökerho DTM:n remontti on valmis, ja se aukeaa jälleen perjantaina 24. marraskuuta. Ravintola kertoo mottonsa olevan jatkossa Celebrate Yourself. Ravintola on ollut suljettuna kolme viikkoa kestäneen remontin ajan.
Helsinkiläisyökerho DTM on remontissa 5.-23. marraskuuta, jonka ajan yökerho on suljettuna. Asiasta kerrottiin torstaina sosiaalisessa mediassa. Helsingissä on runsas puolenkymmentä muutakin sateenkaariväen suosimaa illanviettopaikkaa.
Alkolan talo eli Iso Roobertinkatu 28 on viime syksyn aikana tullut esiin rakennustelineiden alta. Vuonna 1938 valmistuneen talon ulkopinta on kaunista liuskekiveä. Entisen DTM:n tiloissa on nyt hyväntekeväisyysmyymälä Fida.
X Factor UK:ssa menestynyttä Saara Aaltoa juhlittiin tiistai-iltana Helsingissä dtm -yökerhossa. Jo aiemmin päivällä Aalto oli saapunut Suomeen, ja Kämpissä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa oli kerrottu uudesta levytyssopimuksesta.
Toiseksi Britannian X Factor -kilpailussa sijoittunutta suomalaislaulaja Saara Aaltoa juhlitaan tiistaina Helsingissä kotiinpaluujuhlan merkeissä. Iltapäivällä on luvassa myös lehdistötilaisuus.
Helsinkiläinen ravintola dtm kertoo, että jatkossa se hyväksyy myös Maahanmuuttoviraston myöntämän oleskelulupakortin iän todistamiseen. Lauantai-iltana joukko turvapaikanhakijoita ei päässyt ravintolaan hyväksyttyjen henkilöpapereiden puutteen vuoksi.
Lauantai-iltana joukko Regnbågshelgen-tapahtuman iltajuhlaan kutsuttuja turvapaikanhakijoita ei päässyt ravintola dtm:ään sisään. Ravintola kertoo syyksi viranomaisen hyväksymän henkilöllisyystodistuksen puutteen ja viranomaisten ohjeet.
Helsingissä Bulevardilla avataan perjantaina uusi baari, Room Bulevard. Remontin vuoksi muutaman päivän suljettuna ollut dtm puolestaan avasi ovensa keskiviikkona.
Helsingin Mannerheimintien varrella toimivan ravintola dtm:n ravintolapäällikkönä aloittaa maaliskuun alussa Markus Hakala. Asiasta kerrotaan ravintolan Facebook-sivulla.
Helsinki Pride huipentui lauantaina 27.6. illalla useisiin bileisiin Helsingin keskustassa.
Mr. Gay Finland -kilpailun finaali järjestetään Helsinki Pride -viikolla torstaina 26.6.2014 ravintola dtm:ssä. Kilpailussa mitteleen kymmenen finalistia.
Ravintola dtm kertoo, että sen Allegro-lehti ei suostunut julkaisemaan yökerhon mainosta. Lehti perustelee ravintolan mukaan kieltäytymistään Venäjän homopropagandalaeilla. Ravintola kertoo aloittavansa tukikampanjan venäläisten hlbti-järjestöjen hyväksi.
Hercules- ja Mann´s Street -ravintoloita Helsingissä pyörittävä Moek Trading tekee hyvää taloudellista tulosta. Yleisesti kituvan ravintola-alan yleiseen tasoon verrattuna tulos on moninkertainen. Asiasta kertoi Kauppalehti.
Ravintola dtm:ssä järjestetyssä finaalitapahtumassa on valittu järjestyksessään neljänneksi Mr. Gay Finlandiksi Aleks Vehkala.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Miss Gay Finland on Leena Luuri. Vuoden 2013 Miss Gay Finland valittiin kymmenen finalistin joukosta keskiviikkoiltana ravintola dtm:ssä.
Mr. Gay Finland 2013 -kilpailun finalistit on julkistettu. Kaikkiaan seitsemän ehdokasta kilpailee tittelistä Helsinki Pride -viikon keskiviikkona 27.6. ravintola dtm:ssä.
Vuoden 2013 Miss Gay Finland -kilpailun finalistit on valittu. Miss Gay Finland valitaan ravintola dtm:ssä Helsinki Pride -viikon keskiviikkona 26. kesäkuuta. Yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa tekstiviestiäänestyksellä.
Ravintola dtm ja sateenkaariyhteisöt ry lahjoittivat tänä vuonna käynnistyvälle homoinfo-palvelulle 9 000 euroa. Varat on koottu dtm Gay Bar & Nightclub:ssa järjestettyjen ranneliike.net -teemabileiden tuotosta.
Miss Drag Queen 2013 on Bloody Mary. Kilpailu järjestettiin torstai-iltana dtm Gay Bar & Nightclubissa, Helsingissä. Vuodesta 1997 lähtien Helsingissä on vuosittain kruunattu Miss Drag Queen Ravintola dtm:n organisoimassa mittelössä.
Suomen ensimmäinen Miss Gay Finland valitaan Helsinki Pride -viikolla keskiviikkona 26.6.2013. Täysi-ikäiset homo- ja biseksuaalit naiset iästä, mitoista ja tyylistä riippumatta voivat ilmoittautua kilpailuun huhtikuun loppuun mennessä.
Perjantaina 8. helmikuuta ranneliike.netin teemabileissä juhlittiin lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi rakkauden merkeissä. Löysikö Amor kohteensa? Kuvista selviää. Ensi bileiden teema on nyt myös äänestyksessä. Lue lisää!