rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

Olen edelleen ihan ylikierroksilla ja se on _tosi_ ahdistavaa.

Meidän piti mennä tänään äidin kanssa lounaalle ryhmän jälkeen. Meidän piti alunperin mennä jo tiistaina, silloin perui koska on yskäinen. No, nyt tuli viesti että jos siirretään vielä päivällä. Eli taas siirretään. Ja minä pienessä päässäni mietin että miksi, johtuuko se todella siitä että äiti on kipeä yskästä vai siitä että on hankkinut jotain omaehtoista kipua eli krapulaa. Ja inhoan niin tätä. En haluaisi aina kyseenalaistaa äidin motiiveja tehdä asioita, mä haluaisin voida luottaa siihen että tehdyt suunnitelmat pitää. Mutta se on nähtävästi turha toive koska niin ei käy. Mikä sattuu.

Kävin eilen mammalla, ihasteltiin hääkuvia ja vaihdettiin kuulumisia. Mamman täti (joka olisi täyttänyt syksyllä 100v) on kuollut viime viikolla ja ensi viikolla olisi hautajaiset. Vaikka Täti ei miun elämässä vuosiin enää mitenkään ole ollut niin mieleeni on jäänyt niin kovin elävästi reissut sinne ko olin pieni. Siellä oli kangaspuut ja kissoja. Ajattelin soittaa mammalle tänään josko ottaisi miut mukaan hautajaisiin, haluaisin osoittaa näin Tädille että oli miulle tärkeä ja että häntä jään kaipaamaan. Jotenkin tämä taas herätti mieleeni sen että ei miun isovanhemmat ole ikuisia, tulee päivä jolloin heidänkin hautajaiset on nurkan takana. Mitä en halua. Mutta ei taida olla kyse siitä mitä minä haluan.

Mamma on aivan ihana. Halusi vielä sanoa etteivät jättäneet tulematta hääjuhlaan koska eivät hyväksyisi miun suhdetta Ällään vaan koska mammalla oli tuolloin tosi pahaa huimausta eikä meinannut pysyä pystyssä. Sanoinkin ettei kumpikaan meistä niin edes ajatellut ja että tärkeintä oli että olivat maistraatissa jossa suhde virallistettiin ja että he kuitenkin hyväksyvät meidät. Mamma sanoikin että olet mitä olet ja rakas olet silti. Ja katsellessaan kuvia totesi että hyvältä, yhteensopivalta parilta näytämme. Kuulin hänen kehuvan kuvia myös isänsiskolle eli M-tädille. :) Näytimme kuulemma molemmat niin kauniilta.

"Minulla on tänään treffit, mennään vinokinoon kuolamaan koulupukuisten tyttöjen perään=) Mukava saada jotain elämää, edes vähän. Ja eihän sitä tiedä josko vaikka kolahtaisi ja tämä johtaisi johonkin enempäänkin. Mielenkiintoisen oloinen ihminen, hyvinkin samanlainen kuin neiti itse on. Mikä tekee asiasta myös jonkin verran hämmentävää, samanlainen säheltäjä kuin itse on niin miettimään pistää että tuleeko siitä lainkaan mitään muuta kuin täydellistä sähläämistä."

Tuo on lainaus miun omasta blogista, viime vuoden marraskuun 19. kirjoitettu. Treffikumppani on Ällä. Taisi kolahtaa. Mieleen on jäänyt haluni nojautua hänen kainaloonsa siellä leffateatterissa, tavalla mitä nyt teen niin usein. Ja se että hän noin vain nojasi minuun ko oli luonani. Ja että yleensä kutsuin hänet luokseni ensimmäisenä iltana, noin vain. En tee moista yleensä. Tai siis tehnyt, nythän olen jo naimissa joten en voikaan tehdä.:P

Olen aika pomppuisen oloinen. Aika. Paljon. Ahdistaa. Levoton olo. En saa itseäni rauhoittumaan. Pelottaa.

Uusi viikko. Taas. Olo on kummallinen.

Eilen ottivat aamupäiväryhmässä puheeksi tulevaisuuden. Mitä ryhmän jälkeen siis. Turussa kuulemma toimii yksityinen terapeutti joka on kirjallisuusterapeutin koulutuksen saanut. Se miuta kiinnostaisi koska koen kirjoittamisen varsin helpoksi tavaksi ilmaista itseäni ja sitä miltä miusta tuntuu. Katsotaan nyt. Ryhmätoimintaa olisi myös tarjolla, kaupungin ryhmissä. Pitkiä terapiaryhmiä mutta koska miulla on alkamassa jossain kohtaa se yksilöterapia niin en tiedä. Ehkä se olisi jotenkin liikaa ja mieluusti ehkä antaisin paikkani siellä ryhmässä jollekin joka ei saa yksiköterapiaa. Katsotaan.

Tämä viikko tuntuu helpommalta ko viime viikko. Tiedän että Ällä on siellä ja että hän tulee takaisin, että hän on onnellinen siitä että pääsee kotiin ja että pääsee vaimon luo. Se tuo lohtua ja auttaa miuta jaksamaan. Samoin se että teimme viikonloppuna varsin tavallisia arkiasioita. Olimme yhdessä, lojuimme, höpsötimme, hellimme. Rakastimme. Toisiamme. Se on tärkeintä.

Tajusin eilen että on hyvä että miulla on elämää parisuhteen ulkopuolella ja että Ällällä on samoin. Ensimmäistä kertaa miulla on todella näin ko olen suhteessa, aiemmissa suhteissa olen elänyt jotenkin elämääni liikaa sen suhteen kautta mikä ei ole hyvä juttu. Pieni asia mutta suuri oivallus miulle. Tärkeä oivallus.

Ällä tulee tänään! Enää reilu neljä tuntia ja sitten saa rutata, suudella ja olla taas lähellä. Ihanaa, en malta odottaa. Sitä ennen pitää vielä ottaa torkut (ryhmä väsyttää sen verran että torkun mielelläni sen jälkeen), raivata makuuhuonetta (olen kasannut sinne puhdasta pyykkiä epämääräiseen kasaan sänkyyn) ja odottaa.

Miulle haetaan kuntoutustukea. Niin että olisin kotona vielä toukokuun loppuun. Määräaikaisesti siis eläkkeellä. Mikä tuntuu mielettömän isolta askeleelta mutta toisaalta, olin kamalan tyytyväinen siihen että lääkäri oli miun kanssa samaa mieltä asiasta eli kokee tarpeellisena sen että saan rauhassa vielä kuntoutua.

Beverly-neidillä on kiima. Huutaa koko ajan ja ajaa kaikki meidät muut hulluksi. Ällä lohdutti miuta että se kestää vaan viikon tj. Joo, kiva koska mä olen siitä viikosta suurimman osan aikaa yksin kotona noiden riesojen kanssa. Possu raukka on ihan hämillään ko neit,i joka ei ole mitenkään hänen sydänystävänsä, kyöhnää hänessä koko ajan ja on niin kamalan söpöä että. On jo muutaman kerran kouluttanut sitä ja ollut vähän silleen että voisitko olla jo hiljaa.

Viikonloppuna olisi ollut kesänloppu-bileet Pappalassa mutta me ei taideta lähteä. Kahdestakaan syystä, ensinnäkin ollaan kumpikin vielä flunssaisi enkä usko että nukkuminen teltassa tekee kauhean hyvää tässä vaiheessa ja toiseksi. Mä haluan pitää Ällän itselläni tämän viikonlopun yli.

Viikko on ollut vaikea ajoittain. On ollut hetkiä jolloin olen pelännyt että jotenkin tämä etäelämä syö meidän suhteen niin ettei osata enää elää yhdessä. Tämä varmasti juontaa juurensa siihen että miulla on yksi äärettömän huono kokemus etäsuhteesta. Suhde joka silloin oli, oli tosin rikki jo ennen sitä erilleen muuttamista kesäksi ja päätös eroamisesta vaan oikeastaan selkeni sen kesän aikana niin silti. Mä pelkään että meille käy samoin. Vaikka siihen ei ole mitään perusteita, meidän suhde on vankka. Rakkaus kantaa ja se että me halutaan toisemme.

Sattuu. Eikä talossa ole muuta ko panacodia mistä tulee huono olo. En muistanut että otin eilen viimeiset panadolit, olsin muuten käynyt hakemassa lisää pillereitä. Jalat kiukuttelee, fibro kiukuttelee ja tätä son sitten koko syksyn taas. Niin ihanaa olisi kaivautua Ällän kainaloon mutta en mä voi. :/

Luennolla oli kivaa ja mielenkiintoista. Samaa sukupuolta olevien suuteleminen oli vallan yleistä vielä ennen Ranskan vallankumousta, taiteessakin. Tätä en tiennyt joten jotain uutta heti opin. Ja muutenkin oli mielenkiintoista, luennoitsija on hauska setä. Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

Sinne Ällä jäi. En katsonut taakseni ko astuin metron rullaportaisiin koska olisi ollut liian kipeää nähdä hänet siinä. Itkin ja silmät märkinä istuin metrossa. Eilen illalla itkin ko mentiin nukkumaan ja S-mummi kysyi kuka siellä itki, minä vai Ällä. Minähän se olin. Ja kerroinkin sen hänelle. Laika piti mua yöllä sylissä koska en missään nimessä olisi halunnut tätä. Että ajan kotiin yksin ja ihmettelen täällä yksinään.

Ensin mietittiin josko hän ei tulisi lainkaan kotiin ensi viikonloppuna mutta kun mä en tiedä miten mä kestäisin sen että menen sunnuntaina Järvenpäähän rippijuhliin ja lähden kotiin saamatta olla rauhassa vaimon kanssa lainkaan niin hän sitten päätti tulla kotiin. Ihana vaimo <3

Isä ja leena eroaa. Olen epäillyt sitä jo pitkään mutta sain vahvistuksen asiaan eilen ko leena soitti. Kertoi että olivat kaksi viikkoa sitten yhdessä todenneet ettei suhde toimi ja siten on parasta sitten lähteä eri teille. Eivät kuitenkaan vielä tämän vuoden aikana lähde erilleen, tarjoavat Teemulle mahdollisuuden mahdollisimman rauhalliseen ysiluokkavuoteen. Itkin sitä eilen illalla koska tuntuu että miulta hajoaa taas perhe. Leena on ollut mun elämässä melkein aina, ovat olleet naimisissakin 16v joten tämä on iso muutos kaikille. Ällä lohdutti ettei meidän perhe hajoa, hän ei lähde mihinkään. Mutta se lapsuuden perhe mikä miulla oli, hajoaa taas. Se on hajonnut kerran ennenkin ja hajoaa taas.

Dedä on tukossa.

Tänään lähdetään kohti Helsinkiä, mennään Ällän S-mummille yöksi ja mennään Iin kanssa huomenna Kansallismuseoon minkä jälkeen minä lähden takaisin Turkuun ja Ällä jää sinne. Tulee kotiin sitten perjantaina.

Ryhmässä käynti on selvästi miulle hyvä asia vaikka se raskasta onkin, joka kerta sieltä tullessani joudun ottamaan torkut. On yllättävän raskasta puhua omista asioistaan. Sain eilen puhuttua siitä miten tää mun romahdus silloin viime syksynä hiljalleen alkoi, oli hyvä saada puhuttua se oikeastaan ensimmäistä kertaa noin julki. Sanoa miltä tuntui olla kamalan väsynyt eikä kyetä sitä sanomaan vaan rutistamaan väkisin töitä. En tiedä miksi, siksi kai että se suorittajan identiteetti istuu tässä rouvassa hyvin tiukassa.

Olen viime aikoina ollut kovin vähän Pinkissä. En tiedä miksi mutta en vain osaa olla siellä. Olen sen sijaan hillunut hääfoorulla ja siellä rouvien osastolla. Tavallisten asioiden parissa. Ehkä tietyllä tapaa se seksuaalisen suuntaumisen erilaisuus on arkipäiväistänyt, välillä huomaan etten osaa ajatella meidän suhdettä Ällän kanssa jotenkin muista eroavana. Eikä tietty tarvitsekaan mutta kuitenkin. Ymmärtänettä ehkä tai sitten ette.