Kirsikankukkaruokavalio

Meidän Villan mailla asuu hyvin hieno hiiri. Se syö kirsikankukkia, mielellään mehevinä nuppuina. Eikä mitään meikäläisen hapankirsikan nuppuja, vaan sille kelpaavat vain hienoimman japaninkirsikan nuput. Näin päättelin, kun maanantaina menin kellariin talon alle, ja sain tuholaisen kiinni itse teosta. Se hävisi pian jonnekin nurkkaan, ja ajattelin sen kohta livahtavan jalkojeni juuresta ulos. Mutta hiiri olikin hetkessä häipynyt kuin tuhka tuuleen. Hetken ihmeteltyäni huomasin, mistä tämä (ja ne kymmenen aikaisempaa, jotka menivät loukkuun) olivat tulleet: Juuri hiirenmentävä reikä ikkunankarmissa, se josta meni kesällä puutarhaletku ulos. Reikää ei enää tarvita, koska uusi vesiposti on talon ulkoseinässä. Mikä moka että se oli jäänyt tukkimatta. Nyt tungin tukkeeksi alumiinifoliota. Ja se japaninkirsikka oli Pirilän kukkatalon alesta syksyllä ostettu. Päätin talvettaa sen kellarissa, jotta saisimme nauttia edes yhden kerran ihanasta kukinnasta… Tällaisena talvena se olisi kai menestynyt ulkonakin ja ehkä säästynyt hiiren ruokahalulta.
En tiedä näemmekö japaninkirsikan kukintaa, mutta hyväksi korvikkeeksi istutin terassin viereen syksyllä rusokirsikan, jota olin kauan halunnut. Sitä lisätään varrentamalla, joten taimet ovat kalliita; siitä pitkä harkinta-aika. Uskon että rusokirsikka menestyy siinä lämpimässä rinteessä, ja sitten kun se on iso, voimme istua terassilla puun alla toukokuun lopulla, ja antaa vaaleanpunaisten terälehtien pudota maitokahveihimme.

Teema-kanavalta tulee nyt Guy de Maupassantin novellien elokuvasovituksia. Tänään tuli hieno tarina taitelijanuorukaisesta ja siveästä englantilaisesta neidistä, Miss Harrietista, joka kiertää Ranskan maaseudulla uskon sanaa levittämässä. Muuta hän ei sitten levitäkään, vaikka salskea taiteilija selvästi herättää sellaiset halut. Tästä seuraa tietenkin ankara sisäinen taistelu ja surullinen loppu. Elokuvan miespääosaa esittää komistus, jonka google kertoo olevan belgialainen Jérémie Renier. Voih, mikä pellavapää…