
Kuvagalleria Helsinki Pride 2018 -tapahtuman kulkueesta
Helsinki Pride 2018 -tapahtuman kulkue järjestettiin lauantaina 30. kesäkuuta 2018. Poliisin arvion mukaan rauhallisesti sujuneessa kulkueessa oli noin 100 000 osallistujaa.
Helsinki Pride 2018 -tapahtuman kulkue järjestettiin lauantaina 30. kesäkuuta 2018. Poliisin arvion mukaan rauhallisesti sujuneessa kulkueessa oli noin 100 000 osallistujaa.
Tasan puoli vuosisataa sitten Länsi-Euroopan suurissa kaupungeissa oli rauhatonta. Oli mittavaa opiskelijaliikehdintää. Tsekkoslovakia miehitettiin elokuussa 1968. Myöhemmin syksyllä Helsingissä syntyi homojärjestö Psyke.
Kaksi runoilijaa, aforistia ja ajattelijaa: Gunnar Björling ja Mirkka Rekola. Molempien mielenmaisemaan kuului Etelä-Helsinki, Kaivopuisto ja meri. Molemmat kuuluivat homoseksuaaliseen vähemmistöön.
Kokkola Pride -tapahtuman pääjärjestäjiin kuuluvan Virpi Karhun mietteitä tapahtuman jälkeen. Seuraavaa Pride-tapahtumaa suunnitellaan muutaman vuoden päähän. Sillä välillä on naapurikaupunkien vuoro.
Pirkanmaan pride -tapahtumaviikko huipentui lauantai-iltapäivänä 9. kesäkuuta järjestettyihin pride-kulkueeseen ja pääjuhlaan.
Boy Erased käsittelee eheytystoimintaa. Kyseessä on tositapahtumiin pohjautuva draamaelokuva, ja se perustuu Garrard Conleyn samannimiseen muistelmateokseen. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Joel Edgerton.
FX:n tanssin ja musiikin maailmaan sijoittuvassa Ryan Murphyn Pose-sarjassa nähdään transsukupuolisia näyttelijöitä sekä muita hlbtiq-vähemmistöihin kuuluvia esiintyjiä. HBO Nordicilla sarjaa voi seurata 4.6. alkaen.
Lauantai-iltapäivänä Joensuussa järjestettiin pride-kulkue keskustan kaduilla ja puistojuhla Ilosaaressa. Kulkueessa oli noin 300 osallistujaa.
Elokuvan Minä, Simon (Love, Simon, USA 2018) päähenkilö on 16-vuotias lukiolaispoika - varsin tyypillinen amerikkalaisnuori. Hän ei kuitenkaan ole kertonut muille kiinnostuvansa ennemmin pojista kuin tytöistä.
Kanadalainen psykologian professori ilmaantui julkisuuteen pari vuotta sitten. Hänestä tuli nopeasti uusi profeetta tai sanoman välittäjä sukupuolen moninaisuuden ja feminismin vastustajille.
Yle Teema/Fem esittää vapunpäivänä kello 21 alkaen enton Baileyn ja Randy Barbaton dokumentin Mapplethorpe: Look at the Pictures (USA, 2016).
Yle TV1 esittää tiistaina 1. toukokuuta klo 23.25 alkaen HBO:n tuottaman elokuvan Tuntematon vihollinen. Elokuva kertoo aids-epidemian alkuvaiheista 1980-luvun alun New Yorkissa.
Televisiokanava AVA esiittää perjantai-iltana 20.4. kello 21 alkaen kolme Oscaria voittaneen Ang Leen ohjaaman elokuvan Brokeback Mountain.
Mtv:n Tulosruudun toimittaja Timo Innanen kertoi maanantaina Ylen radiohaastattelussa, että hänellä on tiedossa kymmeniä ”syyllisiä” ahdistelijoita, ja nyt odotellaan, että uhrit tulevat kasvoillaan esiin ja kertovat.
Rukan hiihtokeskuksessa Kuusamossa on vietetty pride-henkistä tapahtumaa lasketellen kolmatta kertaa. Perjantaina käynnistynyt ja sunnuntaihin jatkuvan Ruka Ski Pride -tapahtuman lauantain ohjelmaan kuului laskettelukulkue sateenkaaren väreissä.
GLBT-teemaiset lehdet ja niiden nettipalvelut maailmalta; Luettelossa on niin viihdepainotteiset kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa ajavia julkaisuja. Päivitetty 20.1.2011.
Menneellä viikolla on kuultu uutiset Jari Sillanpään metamfetamiinin käytöstä. Aine on keksitty jo 1800-luvun lopulla. Toisen maailmansodan aikaan ainakin saksalaiset ja suomalaiset sotilaat saivat ainetta pystyäkseen jatkamaan taistelua.
Oululainen kaupunginvaltuutettu Sebastian Tynkkynen (ps) julkaisi Youtube-palvelussa videon, jossa hän ja Mosambikista kotoisin oleva poikakaverinsa Alan käsittelevät elämää ja parisuhdettaan. Tynkkynen kertoo aiemmin yrittäneensä "eheytyä" heteroksi.
Rovaniemellä lauantaina 3. maaliskuuta järjestetty pride-kulkue keräsi Rovaniemen keskustaan talviseen pakkassäähän järjestäjän arvion mukaan 300 henkeä.
Viro viettää itsenäisyytensä julistamisen 100-vuotispäivää lauantaina 24. helmikuuta. Miten Viro on suhtautunut ja suhtautuu hlbti-vähemmistöihinsä?
Berliinin Apollo-saunan purkajat jättivät kadulle baarituolin. Ehkä joku sen korjasi. Tuoleilla oli istuttu hyvin erilaisissa tunnelmissa. 80-luvun alussa ehkä juuri pahan dg:n kuulleena. Ja viimeiset asiakkaat pakenivat tulipalosta kadulle 2017.
Televisiokanava Frii esittää perjantaina 12.1. kello 21 Mieheni ei ole homo -dokumentin. Esillä ovat henkilöt, jotka ovat valinneet pidättäytymisen seksuaalisen suuntautuneisuutensa mukaisesta elämästä.
Samaa sukupuolta olevien vihkimiset avioliittoon ovat alkaneet Australiassa. Vihkiluvan saaminen kestää Australiassa kuukauden, joten ensimmäiset "normaalikäytännön" mukaiset avioliittoon vihkimiset tapahtuivat 9. tammikuuta, heti vuorokauden vaihduttua.
Ranneliike.net summaa perinteisesti päättyneen vuoden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavia uutistapahtumia - ja toivottaa samalla entistä parempaa uutta vuotta 2018.
Kuvataiteilija Pauli Vuorisalo kuoli lyhyen sairastelun jälkeen joulukuun 21. päivänä 2017 73-vuotiaana. Vuorisalo tunnetaan erityisesti ilmeikkäistä yhdellä viivalla kuvatuista ihmishahmoistaan. Kuvissa on vahva eroottinen viritys.
Suomen 100-vuotisjuhlat ovat ohi. Yksityisarkistosta on löytynyt Tom of Finland -haastattelunauha suunnilleen vuodelta 1986. Siinä hän kertoo, miksei hän jää kokonaan Amerikkaan, vaan palaa aina kesäksi takaisin Suomeen.
Tähtitieteilijä ja professori Tapio Markkanen on yrittänyt selvittää, mistä Tove Jansson sai virikkeet varhaisiin Muumi-kirjoihinsa, joissa yhtenä elementtinä oli uhkaavasti lähestyvä pyrstötähti eli komeetta.
Münchenin Stefansplatzin LGBT-joulumarkkinoiden hehkuviinituopit ovat paikallinen keräilykohde. Niiden logo vaihtuu vuosittain. Hehkuviini ja tuoppipantti yhteensä rahastavat yhdeksisen euroa.
Kirjailija Pentti Holappa kertoi muistelmateoksessaan, että hän Helsinkiin muutettuaan pääsi Akateemiseen kirjakauppaan töihin vuonna 1946. Holappa saapui Helsinkiin maalaispoikana ja hänelle avautui kirjakaupan kautta kulttuurin maailma.
Norjalaisessa dokumenttisarjassa on aiheena se, miksi Norjassa on edelleen niin vaikeaa olla homo. Viisiosainen sarja julkaistiin Yle Areenassa maanantaina 27. marraskuuta.