Turku Pride -kulkueessa noin 2 000 osallistujaa lauantaina

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • Sami Mollgren
Turku Pride 2018 -kulkue lähdössä liikkeelle

Turku Pride 2018 huipentui kulkueeseen ja puistotapahtumaan lauantaina 4. elokuuta. 

Puolenpäivän jälkeen kulkueeseen osallistuvat aloittivat järjestäytymysen Aurajoen rannassa Vähätorilla, ja kello 13 pride-kulkue lähti liikkeelle joen rantaa myöten kulkevaa Läntistä Rantakatua pitkin, josta se kääntyi Kristiinankadulle, kulki korttelin verran Yliopistonkatua ja kääntyi Humalistonkadulle ja sieltä edelleen Rauhankadun kautta Puolalanpuistossa sijaitsevalle puistojuhlapaikalle.

Kulkueen viesteissä esillä oli erityisesti translain uudistamisen tarpeellisuus. Iskulauseina olivat esimerkiksi ”translaki nyt” ja ”mun keho, mun päätös”.

Translain uudistamisen tarpeellisuus oli vahvasti esillä (kuva: HB)

Poliisin mukaan kulkue sujui rauhallisesti, eikä järjestyshäiriöitä ollut. Kulkuereitin varrella oli muutaman hengen vahvuinen uskonnollistaustaisia huomioita esittänyt joukko.

Sadekuurot olivat päättyneet ennen kulkueen lähtöä, mutta kulkueen lähestyessä määränpäätään alkoi taivas tihkua vettä. Puistojuhlapaikalla Puolalanpuistossa sateenvarjot saivat aluksi käyttöä sateen yllyttyä, mutta parahiksi ennen ohjelman alkua sade taukosi ja aurinkokin tuli myöhemmin esiin.

Sateenvarjot saivat käyttöä.

Puhujina puistotapahtumassa olivat esimerkiksi kaupunginjohtaja Minna Arve (kok), Trasek ry:n puheenjohtaja Panda Eriksson ja Turku Pride ry:n hallituksen puheenjohtaja Amro El-Khatib.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kuva: smo)
Turku pride -tapahtuman kummina toimiva Turun kaupunginjohtaja Minna Arve totesi, että tänä päivänä pride on iloa, rakkautta, yhdessäoloa ja karnevaalia - mutta edelleen myös mielenosoitusta. Tasavertaisuuden ja hyväksynnän puolesta tarvitaan edelleen työtä. Hän muistutti, että liberaaleja arvoja koetellaan paitsi maailmalla myös Suomessa enemmän kuin pitkiin aikoihin; kaivataan menneeseen, jota ei enää ole olemassa. Arve totesi, että eduskunta on vastuussa eriarvoistavien rakenteiden poistamisesta, ja translain ja perhevapaiden uudistamista on odotettu jo riittävän kauan. Hän myös viittasi Turun kaupungin sitoutumiseen yhdenvertaisuuteen.
Trasek ry:n puheenjohtaja Panda Eriksson (kuva: HB)
Trasek ry:n puheenjohtaja Panda Eriksson luki kirjoittamansa tekstin "Transihminen sateenkaarivaltiossa", jossa hän perustelee sitä, miksi trans-aihepiirin on perusteltua olla esimerkiksi pride-tapahtumissa merkittävä teema. Hän myös vaati solidaarisuutta translakikampanjoinnissa niiltä, joiden kohdalla lainsäädäntö on viime vuosina saatu kuntoon.
Turku Pride ry:n hallituksen puheenjohtaja Amro El-Katib (kuva: HB)
El-Katib käsitteli puheenvuorossa sitä, että miksi pridea yhä tarvitaan. Hän totesi, että asiaa kysyvät todennäköisesti eivät ymmärrä, miten paljon erilaista kielteistä suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat yhä kohtaavat. Monet näihin vähemmistöihin kuuluvat joutuvat yhä piilottamaan seksuaalisen suuntautuneisuutensa ja sukupuoli-identiteettinsä perheeltään, ystäviltään, työpaikoillaan, kouluissa ja muualla, koska vähemmistöön kuuluminen nähdään yhä monissa paikoissa vääränä ja häpeällisenä. Hän muistutti myös translainsäädännön nykytilan olevan ihmisoikeuksia rikkovan ja nosti esiin erityisesti pakkosterilisaation, jota esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kritisoinut. 
Riverside Castle -kuoro esiintyi (kuva: HB)
Puistojuhlapaikalla oli lukuisia eri toimijoiden kojuja. Puheiden ja muiden esitysten välillä soitettiin musiikkia, esimerkiksi Pet Shop Boysia, Donna Summeria ja Village Peoplea.
Virallisen tapahtuman päätyttyä Puolalanpuistoon jäi runsaasti väkeä viettämään kauniiksi ja lämpimäksi muuttunutta kesäpäivää. Keskustassa pride-rekvisiittaa mukanaan kantaneita näkyi kulkemassa puistoon ja sieltä pois vielä alkuillasta.
Kuvausseinää vasten osallistujat saivat käydä ikuistamassa itsensä
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!