Pride in London -paraatissa 30000 osallistujaa miljoonayleisön seuratessa

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • (päivitetty )
  • Mikko Kivinen
Pride in London -tapahtuman paraatin alussa tunnelma oli korkealla ja lipunkantajat ottivat roolistaan kaiken irti. Kuva: Elina Riekki

Lauantaina 7. heinäkuuta huipentui Lontoossa kuukauden kestänyt Pride in London -tapahtuma paraatiin, joka sai jälleen seuraajakseen iloisen ja riehakkaan miljoonayleisön. Itse varsinaiseen paraatiin osallistui noin kolmetuhatta ihmistä enemmän edelliseen vuoteen verrattuna.

Varsinaiseen ennakkoilmoittautumisen vaatineeseen paraatiin osallistui tänä vuonna 500 eri ryhmässä, 92 rekan voimin noin 30 000 ihmistä. Tapahtumaa oli 1,4 mailin (2,3 kilometrin) mittaisen paraatireitin varrelle kerääntynyt seuraamaan edellisvuosien tapaan arviolta noin miljoona katsojaa.

Tänäkin vuonna osallistuneiden määrää rajoitettiin voimakkaasti. Guardian -lehden raportoiman tiedon mukaan paraatiin olisi ilmoittautunut noin 20 000 ihmistä (115 ryhmää) enemmän kuin siihen sallittiin mukaan. Lontoon kaupunki määrää kulkueen koon vuosittain, kulkue on tarkkaan aidattu, eivätkä sivulliset saa osallistua siihen.

Tunnelmia Pride in London 2018 kulkueesta. Kuvaaja: Mikko Kivinen

Paraatia avaamassa ja sen keulassa kävelemässä oli Lontoon pormestari Sadiq Khan yhdessä 70-vuotta täyttävän Englannin julkisen terveydenhoitojärjestelmän NHS:n (National Health Service) lontoolaisten HLBTIQ-verkostojen edustajien kanssa.

Lontoon pormestari Sadiq Khan yhdessä 70-vuotta täyttävän Englannin julkisen terveydenhoitojärjestelmän NHS:n (National Health Service) lontoolaisten HLBTIQ-verkostojen edustajien kanssa. Kuva: Elina Riekki

Paraatiin osallistui myös yhtenä ryhmänä Suomen merimieskirkko Lontoossa.

Paraatiin osallistui myös yhtenä ryhmänä Suomen merimieskirkko Lontoossa. Kuva: Elina Riekki

Paraatin alkua varjosti anti-transaktivistien ryhmä

Pride in London -tapahtuman paraatin alkua varjosti 8-henkisen anti-transaktivistilesbon ryhmä nimeltään “Get The L Out!”, joka pyrki keskeyttämään paraatin protestillaan jo ennen kuin paraati pääsi kunnolla liikkeelle.

Aktivistit kantoivat useita transvastaisia banderolleja.

Kuva: Elina Riekki

Tapahtuman järjestäjät antoivat ryhmän jatkaa neuvottelun jälkeen paraatin edellä, kuitenkin erillään muusta paraatista. Päätös sai aikaan jonkin verran kritiikkiä julkisuudessa.

Kuvaaja: Mikko Kivinen

Pride in London -tapahtuman järjestäjät irtisanoutuivat voimakkaasti sunnuntaina julkaistussa tiedotteessaan anti-transaktivistien sanomasta.

Pride in London -tapahtuman pääjuhlassa nimekkäitä artisteja

Pride in London -tapahtuman pääjuhla- ja kokoontumispaikkana oli lauantaina Trafalgar Square, jonka lavalla esiintyi lukuisa joukko paikallisia ja ulkomaisia artisteja. Tapahtuman pääesiintyjien joukossa oli muun muassa Sophie Ellis-Bextor, Courtney Act, Alyssa Edwards ja Alexandra Burke.

Courtney Act. Kuva: Elina Riekki
Sophie Ellis-Bextor. Kuva: Elina Riekki

Pride in London -tapahtuma herätteli keskustelua Priden tärkeydestä

Tänä vuonna kuukauden mittaisen 9. kesäkuuta alkaneen Pride in London -tapahtuman teemana oli #PrideMatters. Teeman tarkoituksena oli viestiä syitä miksi Pride on edelleen tarpeellinen HLBTIQ-yhteisölle ja pohtia mitä Pride tarkoittaa eri ihmisille.

Teemaa tukemaan Pride in London julkaisi 20. kesäkuuta uuden version Somewhere Over The Rainbow -kappaleesta musiikkivideon kera.

Ensimmäinen virallinen pridekulkue järjestettiin Lontoossa vuonna 1972. Kulkueeseen osallistui tuolloin 2000 ihmistä.

Pride in London -tapahtuman kotisivut

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta