Kordelinin säätiö palkitsi Mirkka Rekolan
Mirkka Rekola sai tunnustuspalkinnon lyyrikkona, joka 1950-luvun modernistien joukosta on yksi harvoista elossa olevista. Rekola on julkaissut noin 30 teosta: runoja, aforismeja, esseitä. Rekola asuu
Mirkka Rekola sai tunnustuspalkinnon lyyrikkona, joka 1950-luvun modernistien joukosta on yksi harvoista elossa olevista. Rekola on julkaissut noin 30 teosta: runoja, aforismeja, esseitä. Rekola asuu
Natsi-Saksan kristalliyöstä on kulunut 70 vuotta. Tv:ssä on sunnuntai-iltapäivänä hyvä dokumentti tapahtumien kulusta.
Luonnontieteellisessä museossa Tukholmassa (Naturhistoriska Riksmuseet) avautui eilen näyttely "Rainbow Animals" eli sateenkaariväki eläinmaailmassa. Projektin vetäjä Christina Ritzel kertoo QX:n sivu
Kalirfoniassa tunnelma kiristyi torstaina, kun kansanäänestyksessä oli kielletty homoavioliitot. 3000 ihmistä osoitti mieltä mormonikirkon edustalla, koska kirkko oli antanut 20 miljoonaa dollaria hom
Ensi toukokuussa todennäköisesti Ruotsi on seitsemäs maa, jossa samaa sukupuolta olevien parien avioliitto hyväksytään. Porvarillinen hallitus ei ole päässyt yhteisymmärrykseen lain sisällöstä ja nyt
Se oli "ylistyslaulu" entiselle kolleegalle. Suuressa ferrari-juhlassa formula-finaalin jälkeen Felipe Massa alkoi laulaa lauluaan humalassa, kertovat brasilialaislehdet. Siihen lauluun yhtyi ex-ferr
Liberaalimmat tuulet puhaltavat monien osavaltioiden parlamenteissa. Nyt odotellaan, että viidessä osavaltiossa avioliitto avaataan homoille ja lesboille tämän lainsäädäntökauden aikana. Nämä osavalti
Tällä uutisella ei ole suoraa kytkentää äskettäiseen päätoimittajajupakkaan. Kauppalehti kerto: - Mediatalo Alma Median kurssi on syöksynyt pörssin mukana tänä syksynä. Alman
Eilen äänestettiin myös homoliittojen kieltämisestä ja sen kannattajat voittivat: California voters approve Proposition 8 ban on same-sex marriages: http://www.latimes.com/ne
Malesialaisella Penagin saarella poliisi on pidättänyt 70 miestä epäsiveellisen käytöksen vuoksi. Se tarkoittaa: homoseksin vuoksi. Joukossa on myös kiinalaisia, amerikkalaisia ja eurooppalaisia.
Jälleen yksi homovihamielisiä näkemyksiä laukonut jamaikalinen reggae-tähti Capleton yritti Eurooppaan. Konsertin piti olla Baselissa huomenna torstaina. Homojärjestö Habs on jo viikkojen ajan käynyt
Valtavan äänimäärän saattelemana, Barack Obamasta on tulossa 44. Yhdysvaltain Presidentti. Ääniä hänelle on tulossa 338, kun McCain on saamassa vain 141. Näin suurta voittoa ei ole tullut sitten Reaga
Harris Interactive –mielipidetutkimuslaitoksen mukaan 81% homoista haluaa Obaman presidentiksi. Vain 16% asettui McCainin taakse. Elokuussa suhdeluku oli vielä 58-10. ***** V
Useista arvioista Rapakon toiselta puolen olen lukenyt siitä, että kävi parhaillaan käytävissä presidentivaaleissa miten tahansa, uskovaisilla äärikonservatiiveilla on edessä kannatuksen alamäki. He o
QX-sivustolla kerrotaan, että Palinista on tullut supersuosikki drag-esityksissä. QX:n sivulla on pari esimerkkiä http://www.qx.se/noje/8430/palin-poppis-bland-dragqueens
Times-lehdessä on juttu suomalais-taiteilijasta. http://entertainment.timesonline.co.uk/tol/arts_and_entertainment/visual_arts/article5056723.ece
Ensimmäistä kertaa YLEn historian aikana keskustellaan henkilökuntalehti Linkissä avoimesti YLEssä töissä olevista homoista ja lesboista. Haastateltujen homojen ja lesbojen joukko on etusivulla ryhmäk
HS: "Jumala vihaa Suomea" ja "Homojen Suomi" -kylttejä kantaneet mielenosoittajat yllättivät Suomen Washingtonin-suurlähetystön torstaina. Asialla oli neljä radikaalin Westboron baptistikirkon edustaj
El Pais –lehti kertoo Spiegelin mukaan Espanjan kuningattaren elämänkerta-kirjasta, joka ilmestyy pian. Kirjan nimi on: "La Reina muy de cerca" (kuningatar lähellä). Siinä kuningatar päivittelee homoj
Spiegel-lehdessä oli eilen yhteenveto Kalifornian homoliitto-äänestyksestä. Presidentinvaalien yhteydessä äänestetään Kaliforniassa, Arizonassa ja Floridassa siitä, kielletäänkö homoliitot osavaltioid
Vatikaani on ohjeistanut pappisseminaariin pyrkiville psykologiset testit, joilla kitketään pois "psykopaattiset häiriöt" ja pappiskouluissa pitää seurata "homoseksuaalisuuden ilmenemiä". Henkilöitä,
Uusin QX:n numero (marraskuu) on ilmestynyt myös nettissä imuroitavaksi. Lehden pääkirjoituksessa kerrotaan, että nyt lehdessä on paljon paljasta pintaa. Lisäksi kerrotaan kaapista tulleista naisjalka
Oikeistolainen kristillinen ryhmä Focus on the Family on julkaissut pamfletin, joka hyökkää Obamaa vastaan voimakkaalla pelottelulla. Otsikkona on: "Kirje Obaman Amerikasta vuonna 2012". Tekstissä maa
Biological Psychiatry –lehdessä on tutkimustuloksia siitä, miten yksi geeni vaikuttaa testosteronin tehoon. Transseksuaaleilla geeni heikentää testosteronin vaikutuksia. Australialaiset l
Berliinissä pidettiin tiistaina maahanmuuttajajärjestöjen ja homojärjestöjen yhteinen neuvottelu homofobian takia. ”Sopivasti” maanantain jälkeisenä yönä hyökättiin Kaulsdorfin kaupunginosassa lesbopa
Tutkimus, jonka on tehnyt Canadian Journal of Economics osoittaa homomiesten tienaavan 12 % vähemmän kuin heterot. Lesbonaiset sitävastoin tienaavat 15 % enemmän kuin heterot! Uutinen ker
Jouluaattona kolmen eri-ikäisen naisen tiet kohtaavat. Nämä kolme naista voisivat hyvinkin olla sama nainen eri elämänvaiheissa, sillä he ovat täyttymättömine haaveineen ja yksinäisyytensä kanssa samanhenkisiä.
Mister Gay Sveitsi –kilpailuun ilmoittautui 60 halukasta, heistä 16 valittiin jatkoon ja tässä ovat lopulliset finalistit.Iltapäivälehti Blick on julkaissut kuvat ja lukijat saavat äänestää omasta eh