Liz Taylorin kantapaikka
Lissu on muutaman vuoden päästä 80-vuotias (2012). Hänet tunnettiin iloisesta menosta ja kovasta alkoholinkäytöstä. Nyt hän on jo rauhoittunut. Joskus hän vielä haluaa pyörätuolissaan kantakapakkaansa
Lissu on muutaman vuoden päästä 80-vuotias (2012). Hänet tunnettiin iloisesta menosta ja kovasta alkoholinkäytöstä. Nyt hän on jo rauhoittunut. Joskus hän vielä haluaa pyörätuolissaan kantakapakkaansa

Tuhannet radiokanavat välittävät ohjelmiaan Internetin kautta. Myös sateenkaarikansalle suunnattua ohjelmaa on runsaasti. Enää ei tarvitse tyytyä kuuntelemaan vain tietokoneen kautta, sillä nykyisin on olemassa erityisiä nettiradiovastaanottimia.
Uusi Mr. Leather Europe Eurooppalaiset nahka- ja fetissikerhot ovat viettäneet vuosijuhliaan Berliinissä viime viikonloppuna. Lauantain pääjuhlassa valittiin uusi Mr. Leather Europ
Kansainväliset vetoomukset ovat ilmeisesti vaikuttaneet. Alaikäisiä homoseksuaaleja ja ”muita rikoksentekijöitä” ei enää teloiteta alle 18-vuotiaina. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tänä vuonna on teloi
Putin antaa usein kuvauttaa itsensä yläruumis paljaana. Huolimatta liiasta rasvasta alta paljastuu lihaksikas vartalo, ja sitä ihailevat niin naiset - kuin miehetkin! Valta lisää seksikky
Setan pääsihteeri jää isyysvapaalle. Suomessa on muutama työnantaja, joka myöntää samaa sukupuolta olevan parin toiselle osapuolelle isyyslomaa, kun vauva on syntynyt. Asiasta lisää Setan sivuilla
Iltalehti kertoo verkkosivuillaan tapauksesta, jossa VR:n lipunmyyjä kieltäytyi myymästä homoparille ja näiden lapsille perhelippua.
Satamakatu 10:ssä sijaitseva Blue Oyster Bar kertoo olevansa avoin kaikille, ikään ja sukupuoliseen suuntautuneisuuteen katsomatta.
Onnettomuuden tutkija vahvistaa, että Haider saapui klagenfurtilaiseen homokapakkaan Stadtkrämeriin n. klo 0.15 ja lähti sieltä kohtalokkaalle matkalle klo 0.45. http://www.bild.de/BILD/news/pol
HelsinginSanomien NYT-liite on nostanut näyttävästi ykkösaiheekseen seksuaalianarkismin, jota edustsi kesän Pride-kulkueessa ns. musta-pinkki-blokki. Otsikkona on: "Kuolema heterokulttuurille. Haasta
Laki, joka Intiassa kieltää homoseksuaaliset teot nimeltään Section 377. Se on perua brittihallinnon ajoilta vuodelta 1860. Delhin korkein oikeus on moittinut istuvaa hallitusta lain säi
Suomi-Unkari -seuran juuri ilmestyneessä lehdessä on matkakuvaus kesäisestä Budapestista. Lehti on teemanumero, aiheena koulujen Unkari-viikko. Lehteä siis todennäköisesti jaetaan ja luetaan suomalais
Liettuasta entistä homovihamielisempi Viime viikonlopun parlamenttivaalit Liettuassa veivät maata entistä konservatiivisempaan suuntaan. Jo nyt päättyneellä sosiaaalidemokraattien
- Camille
Johanna Korhonen kertoo tekevänsä erottamisestaan rikosilmoituksen tämän kuun loppuun mennessä, ellei poliisi tai työsuojelupiiri sitä tee oma-aloitteisesti. Uutinen oli Hesarissa (C1-si
AP:n uutisessa kerrotaan samaa sukupuolta olevien parien rynnistävän suurin joukoin avioliittoon ennen marraskuun äänestyspäivää. On mahdollista, että äänestyksessä homoavioliitot voivat tulla kiellet
Osavaltiovaalit toivat pari viikkoa sitten Baijeriin suuren muutoksen. Kristillisdemokraattinen unioni CSU menetti ääniä niin paljon, että se ei enää omista koko valtaa Baijerin osavaltiossa. Aikaise
Piakkoin New Yorkissa nähdään metroissa ja busseissa mainoksissa kuvia GLBT-senioreista osana heihin kohdistuvaa kampanjaa. Mottona on: Täydelle, aktiiviselle elämälle ei ole vanhenemispä
Norjan parlamentti äänesti kesäkuussa avioliittolain muutoksesta siten, että siitä tulee sukupuolineutraali. Laki astuu voimaan tammikuussa 2009. Norjan kirkon piispojen kokous päätti kii
Etelä-Suomen Sanomat kertoo haastattelututkimuksesta, jossa kyseltiin reilulta tuhannelta henkillöltä heidän suhtautumistaan päätoimittajan homoseksuaalisuuteen. Lapin läänissä julkihomon
Jörg Haiderin kuolema liikenneonnettomuudessa on aiheuttanut äärioikeistolaisen hehkutuksen erilaisilla keskustelupalstoilla. Kuoleman syyksi tarjoillaan salaliittoa, ja onettomuutta tutkitaan sanatar
Tärkeä päätös USAssa Connecticutin Korkein oikeus päätti eilen illalla äänin 4-3, että homopareilla on sama oikeus avioliittoon kuin heteropareilla. Oikeusprosessi on kestänyt jo v