Poikaa ei hyväksytty Ruotsissa Luciaksi
HS kertoo, että ruotsalaiskoulun rehtori esti äänestyksessä voittaneen pojan pääsyn koulunäytelmän Luciaksi. Lucian paikan sai toiseksi tullut tyttöoppilas. Osa oppilaista päätti boikotoida näytelmää.
HS kertoo, että ruotsalaiskoulun rehtori esti äänestyksessä voittaneen pojan pääsyn koulunäytelmän Luciaksi. Lucian paikan sai toiseksi tullut tyttöoppilas. Osa oppilaista päätti boikotoida näytelmää.
Kotimaa-lehti kertoo siunaustilaisuudesta, joka pidetään Helsingin Senaatintorilla, kuten pari vuotta sitten. Tapahtuma alkaa tänään klo 19.00. - Puolituntisen tilaisuuden aikana siunauks
Turkissa HLBTI-järjestö Lambda Istanbulin toimintakielto on kaatunut korkeimmassa tuomioistuimessa.
AIDS-tukikeskus: pikatestillä tulos 15 minuutissa AIDS-tukikeskuksen koulutus- ja ennaltaehkäisysektorin johtaja Eija Järvi kertoi tänään AIDS-seminaarin väliajalla, että ny
Pienimuotoinen kynttiläkulkue eteni sunnuntaiaamuna läpi Helsingin keskustan. Etummaisena oli neljän hengen hartioilla kaapi, joka kuljetettiin Tuomiokirkon eteen. Tamperelainen opiskelijaryhmä oli tä
Setan eilen valittu puheenjohtaja Outi Hannula toivoo, että Suomen eduskunta hyväksyy perheen sisäisen adoption käsittelyn yhteydessä myös ulkoisen adoption avaamisen samaa sukupuolta olevien vanhempi
Huomenna maanantaina, joulukuun 1. päivänä vietetään taas maailman aids-päivää, nyt 20. kerran. AIDS-tukikeskuksen lipaskerääjät ovat liikkeellä viikonlopun ajan. Maanantaina on Vanhalla ylioppilastal
Ensimmäistä kertaa valtio antaa tukea HLBTI-kulttuurille. Kulttuuriministeriö on ilmoittanut tukevansa homo-, lesbo- ja transväelle tarkoitettua uutissivustoa Queer Serbia. Avustuksen määrä on n. 2500
Murcian maakunnassa tuomari joutui syytteeseen siitä, että hän on estänyt naisparin toista osapuolta adoptoimasta kumppaninsa lasta. Espanjan lain mukaan samaa sukupuolta olevan parin tekemä adoptio o
Saksan parlamentissa päätettiin uudesta perintölaista, joka parantaa homoparien asemaa. Vastaisuudessa veroton osuus aviopuolisen kuoltua tulee olemaan 500 000 euroa, sama kuin heteropareilla. Ennen s
Syynä on se, että heidän mukaansa IKEA mainonnassaan tekee propagandaa homo-elämäntavan puolesta. Kansallisissa sanomaehdissä on ollut juttuja, joissa IKEAa syytetään perinteisten kristillisten perhea
Vai oliko hän Bill Clintonin arkkivihollinen. Hän käynnisti noitavainon Bill Clintonia vastaan, kun oli käynnissä Monica Lewinsky –afääri. Nyt Kenneth Starrista tulee Proposition 8 –asianajaja.
Iltalehti kertoo verkkosivujensa "Hullu maailma" -osiossa kiinalaisen eläintarhan pingviinipariskunnasta. Pingviini-urospari haluaa niin kovasti isiksi, että nämä ovat vierittäneet hautovien urospingv
Pimeässä huoneessa Ulkomaisissa suurkaupungeissa on totuttu siihen, että joissakin homobaareissa on ns. pimeä huone. Sinne voi mennä suutelemaan, jos on juuri löytänyt uuden ystävä
Vain muutamaa kuukautta ennen murhaa Harvey Milk piti kuuluisan "hope"-puheensa. Siinä hän vetosi, että ihmiset tulisivat kaapista ja taistelisivat syrjintää vastaan. "Näkymättöminä jäämme unohduksiin
Helsingin Sanomat kertoo päivän keskusteluista www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Rekister%C3%B6ityjen+parien+adoptiosta+kiisteltiin+eduskunnassa/1135241430178
Uusi Mr. Bear Germany valittiin Kölnin karhujuhlilla viime viikonloppuna. Uusi mister on 32-vuotias Reinhard Niedersachsenista. Päätös oli yksimielinen. Juhlissa oli voittajaa valitsemassa 1500 karhua
80-luvun homoikoni Boy George on ollut oikeudessa. Hänellä on ollut sessio prostituoidun kanssa. Oli fotoshootingia ja huumeita. Ja oli käsiraudat ja käsiraudoissa laulutähti kiinnitti vieraansa seinä
Floridan osavaltiossa tuomari on hyväksynyt homoparin adoption. "Ei ole mitään järjellistä syytä kieltää heiltä adoptio", sanoi tuomari Cindy Lederman Miamissa. Tieto on peräsisin Sun Sentinelistä.
Lufthansa on irtisanonut stuerttinsa, joka tavattiin hotellihuoneessaan yhdessä 17-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Stuertti oli lyhyen aikaa Japanissa vankilassa tapahtuman vuoksi. Saksassa suojaikära
Useimmissa läntisen Euroopan maissa sosiaalidemokraatit ja vasemmisto ovat olleet homojen tasa-arvon moottoreina. Puola on erilainen. Vasemmisto toimii homoliittoja vastaan. Vain suurimman vasemmisto
Stylisti Teuvo Loman on Helsingin Sanomien mukaan joutunut Facebookissa uhkauksen tai pilkan kohteeksi. Sinne on avattu ryhmä: Hakataan Teuvo heteroks. Teuvo teki rikosilmoituksen asiasta kuultuaan.
Viime vuosina on Turkin yhteiskunnassa vallitseva homofobia ja transfobia johtanut moniin pahoinpitelyihin ja transihmisten murhiin. Pembe Hayat –yhdistys järjesti marraskuun 20-21. päivinä Ankarassa
Ensi vuoden alussa julkaistaan American Journal of Public Health -lehdessä Tanskassa tehty tutkimus, joka käsittelee homomiesten kuolleisuutta. Nettisivulla crosswalk.com on joitain ennakkotietoja tut
Homojen oikeuksien kiivain vastustaja USA:ssa ja homojen eheyttämistä voimakkaasti tukeva FOF on joutunut vaalien vuoksi taloudelliseen ahdinkoon.
Boyzonen uusi musiikkivideo "Better" on joutunut irlantilaisen pappisyhteisön kritiikin kohteeksi. Videon promoversiossa halaa avoimesti homo Stephen Gately toista miestä.
USAssa kokeillaan lähiaikoina pilleriä , joka tekisi immuuniksi HI-virukselle. Tällaista on jo vuosia odotettu. Huomattava lääkärijoukko on sitä mieltä, että pilleriä voi jo kokeilla valikoituun joukk
Saksan parlamentin nettisivuilla kerrotaan, että Saksan vasemmistoliitto (Linksfraktion) vaatii oikeustoimin vainottujen homojen rehabilitointia ja vahingonkorvauksia. Vaaditaan, että hallituksen on a