Barcelona (ja Sitges) matkakohteena

  • Teema
  • Matkailu
  • Sami Mollgren

Barcelona on itsehallinnollisen Katalonian pääkaupunki ja Espanjan toiseksi suurin kaupunki. Barcelona sijaitsee välimeren rannalla, vuorten rajoittamalla tasangolla. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi puolentoista miljoonan asukkaan kaupunki on kasvanut pitkäksi ja jäänyt samalla melko kapeaksi meren ja vuorten puristukseen.

Kaupungin historia alkaa miltei ajanlaskumme alkuhetkiltä. Siitä lähtien Barcelona on ollut tärkeä satamakaupunki ja kaupan keskus. Katalonian historia on muutenkin rikas ja monipuolinen, kulttuuriyhteydet Ranskaan ja muualle Keski-Eurooppaan ovat olleet vilkkaat varhaiselta keskiajalta lähtien. 1400-luvun puolivälissä Barcelonaan perustettiin yliopisto. Nykyään Barcelona on moderni suurkaupunki - niin hyvine kuin huonoine puolineen.

Alueen paikallinen identiteetti on vahva ja alueen oma kieli, katalaani näkyy katukylteissä ja kuuluu kadulla. Esimerkiksi ranskan kieli on antanut lisäväriä katalaaniin espanjan lisäksi. Monet asukkaista katsovat olevansa ensisijaisesti katalaaneja ja vasta toissijaisesti espanjalaisia. Vuosina 1936 - 1939 käyty ja hävitty sisällissota on edelleen ihmisten mielessä, samoin kuin sisällissodan jälkeinen Francon dikatuuri, joka pyrki tukahduttamaan kaiken separatismin ja paikallisen kulttuurin.

Löhöilyä ja biletystä

Lomailukohteena Barcelona on monipuolinen. Sataman ympärillä on vanhakaupunki, jossa on tuomiokirkko ja keskiajalta peräisin olevia asuinkortteleita. Ympärillä on uudemmat kaupunginosat puistokatuineen. Mukavan lähellä keskustaa myös kilometrien mittaiset hiekkarannat ja rantaelämä on hyvin vilkasta, ja viikon reissusta voi hyvinkin lohkaista pari rantapäivää... Ilmasto on tyypillisen välimerellinen, eli talvella jokseenkin leuto ja kesällä kuuma. Palmut ovat vihreänä läpi vuoden.

Yöelämä on vilkasta. Erilaisia yökerhoja, baareja ja ravintoloita kaupunki on täynnä. Erityisesti vanhassa kaupungissa on runsaasti loistavia ruokapaikkoja. Paikallisena alkupalana syödään paahdettua vaaleaa leipää, jota hierotaan valkosipulinkynnellä ja halkaistulla tomaatilla. Varsinaisena ruokana merenelävät ovat Välimeren maiden tapaan suuressa roolissa.

Yhteistyössä booking.com
Hotellimajoitusta Barcelonassa
Hotellimajoitusta Sitgesissä
Illalliselle mennään ravintolaan pienemmällä tai suuremmalla joukolla vasta yhdeksän - kymmenen korvilla ja sen jälkeen ehkä pubiin. Yökerhot alkavat täyttyä vasta uuden vuorokauden puolella - ja bileet jatkuvatkin sitten pitkään. Välimeren maissahan työskennellään melko myöhään, sillä päiväsaikaan vietetään muutaman tunnin siesta, jolloin kaikki pienemmät kaupat ovat kiinni.

Barcelonassa on avoin ja suvaitseva ilmapiiri ja homoja (parejakin) näkyi ihan avoimesti kulkemassa kaupungilla. Barcelonassa on tietysti myös homoille tarkoitettuja menopaikkoja. Varsinainen homojen keidas on kuitenkin muutaman kymmenen kilometrin päässä Barcelonasta sijaitseva Sitges, josta artikkelin lopussa jokunen sana. Taksilla ajaminen on muuten miellyttävän edullista. Viidellä eurolla pääsee kaupunkialueella jo miltei mihin vain. Metrolla pääsee tietysti vielä huokeammalla, kävelemisestä puhumattakaan...

Nähtävää

Kaupungin ehkä kuuluisin nähtävyys on Antonio Gaudin suunnittelema Sagrada Familia -kirkko. Sen rakentaminen alkoi vuonna 1882 ja valmistumiseen kulunee vielä 40 vuotta. Sisätorni on 170 metriä korkea ja sen lisäksi tulossa 17 muuta tornia symboloimaan 12 apostolia, neljää evankelistaa ja Jeesusta itseään. Antonio Gaudi suunnitteli kaupunkiin paljon muitakin taloja ja Güellin puiston. Siellä on myös hänen töitään esittelevä museo korkean vuoren rinteellä.

Montjuic-kukkulalla sijaitsee Olympiastadion. Barcelona sai järjestää kisat vuonna 1992, jolloin oli tullut kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Kristoffer Kolumbus "löysi" Amerikan. Hänen jalustoineen arviolta 25 metriä korkea patsaansa on vaikuttava näky. Kolumbuksen patsaan lähellä on myös kuuluisa merimuseo ja jättiakvaario, jossa voi lasin takaa tarkkailla haikaloja. Kaupungissa on myös eläintarha.

FC Barcelona on Euroopan parhaita jalkapallojoukkueita. Seuralla on oma stadioninsa, jonne jokaiseen otteluun saapuu kymmeniä tuhansia faneja. Joukkueen pelipaitoja näkee kaupungilla paljon.

Shoppailijalle kaupunki on myös oivallinen paikka. Määrätön määrä pieniä ja vähän isompiakin kauppoja löytyy erityisesti la Rambla -kävelykadulta - ja tietysti myös kahviloita ja terasseja.

Barcelonan seutu on viinialuetta. Torresin viinitila on kaupungin lähettyvillä. Viinitilalla järjestetään myös kiertoajeluita.

Sitges

Kaupunki on monessa mielessä tyypillinen alueen pikkukaupunki, mutta sen ilmapiirissä on jotain, joka on houkutellut luokseen taiteilijoita ja muuta kulttuuriväkeä hakemaan inspiraatiota. Sitgesin ilmapiiri on kiireetön, suvaitsevainen ja vapaamielinen. Valtavalla uimarannalla sateenkaaritarroja näkee siellä ja täällä merkkinä meikäläisistä.

Yöelämää on erityisesti rannan tuntumassa sijaitsevilla kaduilla. Primer de Maigilla on baareja, diskoja, kahviloita ja pikaruokapaikkoja vieri vieressä.

- barcelona verkossa
- www.gaybarcelona.net
- www.gayinspain.com/barcelona
- www.barcelonagay.com/e

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!