
Sateenkaariperheet ry järjestää seminaarin sijaissynnytyksestä
Sateenkaariperheet ry järjestää yhdessä kumppanien kanssa tutkimus- ja politiikkaseminaarin sijaissynnytyksestä Turussa 28.3.2018.

Sateenkaariperheet ry järjestää yhdessä kumppanien kanssa tutkimus- ja politiikkaseminaarin sijaissynnytyksestä Turussa 28.3.2018.

Helsingissä on maaliskuussa esillä muunsukupuolisuutta käsittelevä Näkymätön sukupuoli -valokuvanäyttely. Näyttely on avoinna kuukauden loppuun asti keskiviikosta sunnuntaihin ARTag Galleryssa Helsingin Hietalahdessa.

SDP:n nuorisojärjestö Demarinuoret vaatii tiistaina julkaistussa kannanotossaan Suomen valtiota tekemään virallisen anteeksipyynnön ja maksamaan korvauksia Suomessa pakkosteriloiduille transihmisille.

Spartacus on julkaissut vuosittaisen katsauksensa eri maiden paremmuudesta lähinnä matkailevan homomiehen näkökulmasta. Ensimmäistä kertaa maiden pisteytykseen vaikuttaa transsukupuolisten asema, ja Suomen sijoitusta pudottaa translain nykytila.

Ensimmäisen vuoden aikana solmittiin 657 samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja 1 227 rekisteröityä parisuhdetta muutettiin avioliitoksi. Samaa sukupuolta olevat ovat voineet avioitua Suomessa 1.3.2017 lukien avioliittolain uudistuttua.

Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä järjestetään elokuun lopulla queer-festivaali Querelle. Yle uutisoi ensimmäisenä, että yksi tapahtuman vieraista on Chelsea Manning.

Sosiaalisessa mediassa julkaistulla venäläisellä videolla käytetään homokielteisiä ja muukalaisvastaisia asenteita keinona houkutella kansalaisia äänestämään presidentinvaaleissa. Radio Free Europen esiin nostamasta videosta kertoi Verkkouutiset.

Oscar-palkintoja jaetaan 90. kerran 4. maaliskuuta 2018 Dolby-teatterissa Los Angelesin Hollywoodissa ympäri maailman televisioitavassa gaalassa. Sateenkaariteemaiset Call Me by Your Name ja Una mujer fantástica palkittiin.

Rovaniemellä lauantaina 3. maaliskuuta järjestetty pride-kulkue keräsi Rovaniemen keskustaan talviseen pakkassäähän runsaat 200 osallistujaa.

Australian Sydneyssä on lauantaina 3. maaliskuuta järjestetty hlbti-vähemmistöjen Mardi Gras -kulkue 40-vuotisjuhlan merkeissä. Kulkueessa oli toistakymmentätuhatta osallistujaa ja yleisöä oli seuraamassa sadoin tuhansin.

Tamperella Werstaan Komuutissa avautuu lauantaina 3. maaliskuuta helsinkiläisen lesboyhteisön historiasta kertova dokumentaarinen valokuvanäyttely. Miehittämätön -niminen näyttely on avoinna 28. huhtikuuta asti.

Tampereella järjestetään 7.-11. maaliskuuta 48. kertaa lyhytelokuvafestivaali, Tampere Film Festival. Mukana on myös hlbtiq+ -teemaista ohjelmistoa.

Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina 1. maaliskuuta EU:n perusoikeustilanteesta kertovan vuosiraportin. Esillä on myös hlbti-vähemmistöjen asema, ja esimerkiksi ns. eheytysterapiat tuomitaan.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi valittu Tapio Luoma suhtautuu samaa sukupuolta olevien kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen kielteisemmin kuin hänen kanssaan vaalin toiselle kierrokselle edennyt Björn Vikström.

Lauantai-iltana Yle TV1:ssä lähetettävässä UMK18: Saara Aalto -showssa valitaan Suomen edustuskappale keväällä Portugalissa järjestettävään Eurovision laulukilpailuun. Portugalissa Saara Aalto esittää joko kappaleen Monsters, Domino tai Queens.

Rovaniemellä jo jokatalviseksi perinteeksi muodostunutta Arctic Pride -tapahtumaa vietetään 1.-4. maaliskuuta. Viikon huipennus on pride-kulkue lauantaina keskipäivällä.

Eduskunta on päättänyt äitiyslain säätämisestä lopullisessa äänestyksessä keskiviikkoiltapäivänä. Äitiyslakia kannatti 122 edustajaa ja vastusti 42 edustajaa.

Yhdysvaltain asevoimat on solminut transsukupuolisen henkilön kanssa palvelussopimuken ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun presidentti Trumpin yritys kieltää transsukupuolisten asepalvelus kaatui. Asian vahvisti maanantaina puolustusministeriö Pentagon.

Tiistaina 27.2. iltapäivällä alkavassa eduskunnan täysistunnossa on toisessa käsittelyssä lakivaliokunnan mietintö äitiyslakia koskevasta kansalaisaloitteesta. Asiaa koskevat äänestykset ovat keskiviikon 28.2. täysistunnossa.

Nykyään televisiokanava Nelosella esitettävässä Napakymppi-parinmuodostusohjelmassa nähdään sunnuntaina 25. helmikuuta jakso, jossa kaikki kumppania etsivät ovat miehiä. Asiasta kertoi Iltalehti.

Lari Väänäsen hahmo teki paluun Salatut elämät -sarjaan keskiviikon 21.2. jaksossa. Hahmo poistui sarjasta alkuvuodesta 2017.

Freestylehiihtäjä Gus Kenworthy suuteli poikaystävänsä kanssa sunnuntaina slopestylen finaalin laskunsa jälkeen. Hetki nähtiin livenä NBC-televisiokanavalla. Tapausta on jo kuvattu merkkipaaluksi.

Lakivaliokunta puoltaa äitiyslakia koskevan kansalaisaloitteen hyväksymistä. Valiokunta antoi asiasta perjantaina 16. helmikuuta mietinnön. Äänestys on mahdollisesti jo helmikuun aikana.

Toukokuussa Joensuussa järjestetään Pohjois-Karjala Pride -tapahtuma. Vuosi vuodelta osallistujamääräänsä kasvattanut avoimuuden, tasa-arvon ja itsemääräämisoikeuden puolesta puhuva tapahtuma järjestetään 16.–19.5.2018.

Malesiassa ilmestyvä Sinar Harian on esitellyt lukijoilleen keinoja tunnistaa homot ja lesbot. Maassa samaa sukupuolta olevien väliset intiimit suhteet ovat lailla kiellettyjä ja epäilyksetkin homoseksuaalisuudesta ovat vieneet väkivallan kohteeksi.

Kanadalainen taitoluistelija Eric Radford voitti kultaa pariluistelussa Meagan Duhamelin kanssa ja taitoluistelija Adam Rippon (USA) voitti yksinluistelussa pronssia Pyeongchangin talviolympialaisissa tiistaina.

Indonesian suurimmat puolueet edistävät parhaillaan lakialoitetta, jolla kaikki avioliiton ulkopuoliset seksuaalisuhteet kiellettäisiin. Tämä koskisi kaikkia samaa sukupuolta olevien suhteita, sillä samaa sukupuolta olevat eivät voi avioitua maassa.

Etelä-Korean talviolympialaisiin osallistuu ennätysmäärä seksuaalivähemmistöön kuuluvia urheilijoita. Samaan aikaan asenteiltaan konservatiivisen maan asenneilmapiiri hlbti-vähemmistöjä kohtaan on hiljalleen muuttumassa hyväksyvämmäksi.
Konneveden kirkkoherra Olavi Virtanen katsoo, että hänet sanottiin 8.2.18 irti sateenkaarimyönteisyyden takia. Kuopion tuomiokapituli on kuitenkin ilmoittanut perusteiksi laiminlyönnit ja hallinnolliset virheet.

Opetusministeri on vastannut kansanedustajan tekemään kirjalliseen kysymykseen lapsen oikeudesta seksuaalikasvatukseen kouluopetuksessa. Taustalla on joidenkin vanhempien kielteinen suhtautuminen lapselle annettavaan aihepiiriä koskevaan kouluopetukseen.