Venäjällä käytetään homopelkoa kansalaisten ohjaamisessa vaaliuurnille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 5
Venäläisvideolla yritetään motivoida äänestäjiä pelottelemalla yhteiskunnan muuttumisella (kuvakaappaus)

Humoristisena markkinoidulla, laajasti levinneellä sosiaalisessa mediassa julkaistulla venäläisellä videolla käytetään homokielteisiä ja muukalaisvastaisia asenteita keinona houkutella kansalaisia äänestämään presidentinvaaleissa. Painajaisunta kuvaavalla videolla viestitään, että äänestämättä jättäminen voi johtaa ei-toivottuihin muutoksiin.

Radio Free Europen esiin nostamasta videosta kertoi Verkkouutiset. The Guardian -julkaisu kertoi asiasta jo helmikuussa.

Videolla nähdään esimerkiksi vaaleissa äänestämättä jättäneen perheenisän keskustelevan kotiovellaan poliisien kanssa, joista yksi on tummaihoinen. Suljettuaan oven tämä törmää keittiössään kaikki kliseet täyttävän homomiehen. Miehen ihmettelyyn vaimo selittää, että uuden lain mukaan jokaisen perheen on majoitettava kumppaninsa hylkäämä homoseksuaali. Ja jos tämä ei viikkoon löydä uutta kumppania, joutuu perheenisä olemaan hänen kanssaan. Homomies vielä vahvistaa, että “laki on laki” - ja haukkaa banaania.

Varmuutta ammattimaisesti toteutetun videon taustavoimista ei ole, mutta Radio Free Europessa arvellaan jälkien lopulta johtavan Kremliin: Venäjän politiikalle on tyypillistä, että poliittisten voimien ja avoimesti niihin kytkeytyneiden tahojen lisäksi on erilaista löyhästi ja epävirallisesti vallanpitäjiin kytkeytyvää aktiviteettia.

Venäjällä seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat kielteiset asenteet ovat hyvin voimakkaita, samoin asenteet "muukalaisia" kohtaan. Asenteiden katsotaan viimeisen vuosikymmenen aikana muuttuneen kielteisempään suuntaan tietoisen vaikuttamisen myötä - ja toisaalta synnytettyjä kielteisiä asenteita on mahdollista käyttää uhkakuvien luomiseen.

Venäjällä tuli vuonna 2013 voimaan laki, joka kieltää esittämästä nuorille myönteisessä valossa muita kuin ns. perinteistä perhemallia. Lakipakettia kutsutaan "homopropagandalaiksi", koska se määrittelee esimerkiksi homosuhteiden esittämisen ja homoseksuaalisesta asiallisesti kertomisen propagoimiseksi.

Ensin kaksi kautta presidenttinä, sitten neljä vuotta pääministerinä ja sen jälkeen yhden kauden taas presidenttinä toiminut Vladimir Putin valittaneen varmasti uudelle kaudelle presidentinvaalissa, joka on määrä järjestää 18. maaliskuuta. RFE:n jutussa arvioidaan, että kansalaisia yritetään saada aktivoitua vaaliuurnille presidentin aseman pönkittämiseksi, sillä ihmiset ovat passivoituneet ja äänestysaktiivisuus on laskenut.

Päivitys: Lisätty viittaus ja linkki asian esiin aiemmin nostaneeseen The Guardian -julkaisuun.

RFE: A homophobic and racially charged video is being used to get people to vote in Russia´s March 18 presidential election.
Verkkouutiset: ´Olen homo. Tulin tänne asumaan´ – törkyvideo innostaa venäläisiä äänestämään
The Guardian: Homophobic video warns Russians of dangers of not voting

5 kommenttia

Lisäksi videolla myös näkyy banaani symboloimassa Venäjää. Banaanivaltio kun on :-D
  • 2 / 5
  • Anonyymi
  • 5.3.2018, 14.41
"Radio Free Europen esiin nostamasta videosta kertoi Verkkouutiset."
Nämähän on viimeisten parin päivän aikana tehtyjä juttuja. QX.FI:ssä tästä oli juttu jo pari viikkoa sitten! Eikö kunnia/maininta pitäisi kuulua aina sille, joka ekana asiasta kertoo?