Hutsula on nostalgiantäyteinen katsaus aikaan, jolloin homous oli marginaalissa, mutta kaikki mahdollista

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1
kuva: HGT

Helsingin Gayteatterin kevään 2018 produktio Hutsula - Rakkauden saari perustuu Michal Witkowskin vuonna 2004 julkaistuun romaaniin Lubiewo. Hutsula saa ensi-iltansa 19. huhtikuuta. Se on samalla myös Suomen kantaesitys.

Witkowskin kirja on käännetty yli viidelletoista kielelle, myös suomeksi Tapani Kärkkäisen kääntämänä.

Roisiksi ja mitään peittelemättömäksi kuvattu K18-näytelmä kertoo "neuvostojullien kasarmien loputtoman kulliparaatien" Puolasta. Kuolleet vanhat homot muistelevat menneitä kultaisia ja dramaattisia aikoja. Esityksiä on kaikkiaan 14.

- Michal Witkowskin esikoisromaaniin perustuvassa "Hutsulassa" homokuva on raadollisempi kuin mitä yleensä näyttämöllä on nähty. Sen henkilöt, kuolleet ja elävät, kertovat riehakkaat ja estottomat tarinansa, kertoo tiedotteessaan HGT.

Tarinan asetelmaa kuvataan seuraavasti: Patricia ja Lukrecia, kaksi keski-ikäistä puolalaista "tätihomoa", muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Aikoja, jolloin Puola oli kommunismin alla ja (vessa)alakulttuuri ja häpeilemätön miesten metsästys oli elämässä parasta. Itse asiassa koko elämä oli omistettu "jullien", väkivaltaisten miehisten heteromiesten, iskemiselle. Rakkaus oli seksiä ja rajatonta, likaista hauskanpitoa. Kommunismin aikana kaikki oli paremmin. Miesseuraakin sai helpommin, olihan olemassa seksinnälkäiset puna-armeijan sotilaat.

Suomessakin ovat tuttuja tarinat ajalta, jolloin samaa sukupuolta olevien suhteet olivat tiukasti marginaalia - ja tuon ajan kokeneille ne ovat omia muistoja. Vuoteen 1971 asti homosuhteet olivat Suomessa lailla kiellettyjä, vuoteen 1981 homoseksuaalisuus määriteltiin sairaudeksi ja vasta vuosituhannen vaihteen alla sallittiin julkinen kehottaminen samansukupuolisten väliseen haureuteen, samalla kun homosuhteita koskeva korkeampi suojaikäraja kumottiin. Vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen samaa sukupuolta olevien parisuhteet tunnustettiin virallisesti parisuhdelain myötä, ja vuodesta 2017 lukien ne on tunnustettu vertaisina eri sukupuolta olevien suhteisiin nähden, kun avioliittolain uudistus astui voimaan.

Suomi on ollut demokraattinen yhteiskunta sadan vuoden ajan, mutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvissä kysymyksissä asenteet ovat olleet muita Pohjoismaita vanhoillisemmat. Puolassa samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen ei ollut Neuvostoliiton tuella ylläpidetun kommunistidiktatuurin aikanakaan kiellettyä, mutta asenteet sitä kohtaan ovat olleet vähintään yhtä torjuvia kuin Suomessa.

Tarinan voi ajatella yhtäläisesti koskettavan niin Puolaa kuin Suomeakin. Homoseksuaalisuus ei ole enää entisenlainen häpeä, mutta joidenkin mielestä tabut vain muuttavat muotoaan: nyt heterosuhteiden kaltaisiin ihanteisiin uskovat homot parisuhteineen hyväksytään paremmin. Jotkut, jotka haluavat toteuttaa itseään vapaammin, ovat kertoneet kokevansa tähän liittyvistä asennehierarkioista.

- Demokratia muutti kaiken. Homotkaan eivät ole enää kuin ennen. Nyt on HIV, pridemarsseja ja kaiken maailman oikeuksia. Onko homoseksuaalisuuskin alkanut siirtyä yhteiskunnan kontrollin piiriin? Kaikki on muuttunut. Paavikaan ei ole enää puolalainen. Maailma muuttuu, mutta kaikki eivät halua muuttua sen mukana.

Kun miestä etsiville miehille ei ollut yleistä hyväksyntää nauttivia kohtaamismahdollisuuksia, tapasivat miehet tosiaan esimerkiksi puistojen kätkössä tai julkisissa käymälöissä. Kehittyi alakulttuuri tapoineen ja tarinoineen. Sittemmin aika on kullannut tarinat ja muistot: vaikka aikuisena on mahdollista ostaa laillisesti omenoita mielin määrin, eivät ne maistu niin kuin nuoruuden omenavarkaissa käymisen saalis. Puuttuu jännitys ja usko siihen, että kaikki on mahdollista.

- Vanha ja uusi Puola törmäävät. Demokratiasta huolimatta rakkautta ei löydy. Yksi ei ole koskaan tyytyväinen, toinen elää kuvitteellisessa tv-maailmassa Dynastian Alexiksena ja kolmas iskee miehiä minkä kerkeää, traagiseen loppuunsa asti. Mutta onneksi on Hutsulan lomasaari - rakkauden saari. Se on viimeinen paikka, jossa voi olla oma itsensä. Demokratia ei ole vielä tuhonnut unelmia. Viimeisen kerran mennään viettämään "lomaa elämästä" ainoaan paikkaan jossa se on mahdollista.

- Vanhat kohtauspaikat rakennetaan pikkuhiljaa täyteen, eikä jo lihaville, vanhoille siskoille enää ole paikkaa maailmassa. He eivät ole trendihomoja. Siskoille kansantasavallan aikainen Puola oli mahdollisuus. Silloin riitti seksinnälkäisiä sotilaita ja elämä oli pysähdyksen tilassa. Yhteisössä, jossa oli omat tapansa ja sääntönsä.

- Kaikki miehistä odottavat kesää ja aikaa kun pääsee Hutsulaan - rakkauden saarelle. Siellä oteteaan lomaa omasta elämästä. Tärkeintä näille miehille on jullien iskeminen ja kontaktiin heidän kanssa pääseminen – karkea, töykeä, kouluttamaton hetero, homokin käy joskus.

- Näytelmän henkilöt ovat sydämellisiä, julmia, herkkiä, intohimoisia, huumorintajusia, karkeita ja rakastettavia. Komediaa ja tragediaa. Iloa ja kauhua. Nautintoa ja häpeää. Kaipuuta ja rohkeutta. Näyttämöllä koko elämä. Patrician, yhden päähenkilön sanoin: "Oma kulli on kiinnostava vain siloin kun se on yhteydessä toiseen kulliin."

Helsingin Gayteatterin näytelmän on ohjannut Minna Kivelä, joka kertoo pitävänsä työskentelystä teatterin kanssa. Hän kehuu teatterilaisten motivaation tekemiseen olevan kohdillaan ja tekemisen kaikilla osa-alueilla olevan ammattimaista.

- Ihmiset ovat innostuneita ja haluavat tehdä parasta mahdollista. On helppoa olla ohjaajana, kun asiat toimivat ja sitoutuneisuus esitysten tekemiseen todella iso, kertoo Kivelä.

- Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun olen päässyt mukaan HGT:n tuotantoon. Ohjasin vuonna 2011 jännitysnäytelmän Viimeinen Viilto ja seuraavana vuonna 2012 näyttelin Harvey Fiersteinin kirjoittamassa Kun Jonkun Löytää (Torch Song Trilogy) näytelmässä, kertoo Kivelä.

Näytelmän eri genreihin asettumista kuvataan seuraavasti: Komediaa ja tragediaa kauniissa sotkussa kuten pisuaarin vessapaperit.

Ruotsinkielisen dramatisoinnin (Lucas Svensson, Göteborgin kaupunginteatteri) käännöksestä vastaa Ari Murto. Musiikista ja äänimaailmasta vastaa Salla Markkanen, valosuunnittelusta Ville Virtanen, koreografiasta Veli Toppinen. Tuottaja ja apulaisohjaaja on Mikko Autio.

Esityspaikka on Hercules (Pohjoinen Rautatiekatu 21, Helsinki). Esitykset nähdään 19. huhtikuuta ja 5. toukokuuta välisenä aikana.

Helsingin Gayteatteri HGT ry - Helsingfors Gayteater HGT rf

Teatterin toiminta alkoi syksyllä 2006. Helsingin Gayteatteri HGT ry - Helsingfors Gayteater HGT rf on perustettu syksyllä 2007. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea seksuaalivähemmistöjen teatteritoimintaa ja edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa teatteritaiteen keinoin. Yhdistys tekee tunnetuksi homotaiteilijoiden tuotantoa.

gayteatteri.info
HGT Facebookissa

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • kielikuvissa vielä nuolemista
  • 13.3.2018, 12.59
"jullien iskeminen ja kontaktiin heidän kanssa pääseminen – karkea, töykeä, kouluttamaton hetero, homokin käy joskus."
hmmm.....noi jullit taitaa olla heteroita vain siskojen fantasioissa. en sano, että yksi kokeilu tai neukkusoltun 'vahinkolaukaus' heterosta homoa tekisi, mutta jonkinlaista kiinnostusta toisiin miehiin kyllä lähtökohtaisesti tarvitaan, että joku homon matkaan lähtee lähempää kontaktia saamaan. jos luokittelua tarvitaan, niin se olisi varmaan lähinnä biseksuaali ja sekin kaapissa. ei "väkivaltainen miehinen heteromies" lähde homoa naimaan, korkeintaan hakkaamaan.

"sotkussa kuten pisuaarin vessapaperit" muuten hyvä, mutta pisuaarissa eli urinaalissa ei käytetä vessapaperia

ps. lainaukset teatterin omaa tekstiä, ei artikkelin kirjoittajan