rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

minä nukuin viime yönä 7 tuntia!!! Kyllä se ilo sitten lähtee pienistä asioista. No, se ilo tosin jo sitten meni kun tuli postissa ikävää postia mutta hetken ainakin oli iloinen olo kun aamulla huomasi että kello on ihan kohta yhdeksän ja minä vasta heräilen.

makoilen peiton alla ja yritän psyykatata itseäni nousemaan. Toista tuntia kestänyt projekti edistyy siis huomattavan hitaasti. Pitäisi olla kai jotenkin aikaansaava tänään. Käydä kaupungilla, kävellä siis mäki alas ja sitten käydä ostamassa lahjapaperinarua. Vaativa urakka. Imuri pitäisi kai kaivaa edes ulos kaapista, että näyttäisi edes siltä että olen suunnittelemassa imurointia.

Harvinaista kyllä, ei meinaa jaksaa edes kirjoittaa. Se on kuitenkin aina ollut minulle helppoa, kirjoittaminen siitä miltä tuntuu. tosin voi olla vaikea kirjoittaa jos ei tunnu oikein miltään muulta kuin kyyneliltä. Tajuttoman väsyneeltä.

jokin ajatus oli mielessä mutta se meni jo menojaan. Tästä syystä en tykkää ihanasta kipulääkityksestäni, asiat häviää mielestä noin sadasosasekunnissa ellei niitä sano/kirjoita/tee välittömästi kun mieleen tupsastahavat. Puhun sitten samat asiat sata kertaa jollekin ja joku jää sitten täysin ilman sitä samaa infoa.

Voi kuinka haluaisikaan käpertyä vain lähelle, olla pienenpieni takiaisneiti.

Neiti Hätäinen on taas sortunut tavalliseen syntiinsä eli hätäilyyn. Miksi minä ahdistun siitä että toinen ei halua suhdetta kun en itsekään halua parisuhdetta? Mainiota, ylitin jopa omat odotukseni tuossa, en minäkään kai ennen ole ahdistunut siitä että olemme toisen kanssa samalla sivulla. Nyt kuitenkin sitten tein jopa niin. Taitava onnistuu kaikessa. Tulipa taas todistettua sitten sekin. Jee. Olisi voinut ehkä kuitenkin jostain syystä jättää väliin.

En minä ole parisuhteeseen valmis enkä sitä halua. Minä haluan olla väsynyt kipukroonikko joka on masentunut. Mutta tuota en haluaisi kuitenkaan olla, olen enemmin suorittaja joka vetää tiukasti roolia siitä että ei mikään hetkauta, ettei satu niin että silmissä pimenee. Mutta kuitenkin juuri sitä minä olen. Oikeasti. Miten ihmeessä voi olla helpompaa tulla ulos kaapista lepakkona kuin masennuspotilaana jolla on krooninen kipuongelma? Ei mahdu minun järkeeni. Eikä oikein kenenkään muunkaan sen puoleen. Ylitän itseni kerta toisensa jälkeen.

Kokemukseni parisuhteesta on aika kaaottisia. Monestakin syystä, olen aika huono niissä. Näin on ainakin aina aiemmin ollut, jopa silloin kun olen kokenut haluavani suhdetta. Miksi ihmeessä minä onnistuisin suhteessa nyt kun edes sitä halua? Minun pelkoni on että minä satutan toista. Olemalla hömelö joka ei osaa olla suhteessa, joka ei osaa eikä kykene näkemään asioita kuin omasta vinkkelistään koska on tilanteessa jossa tarvitsee runsaasti omaa tilaa. Minun täytyy selvittää itselleni että olen tuota edellä mainittua ja antaa itselleni oikeasti lupa olla sitä myös näiden seinien ulkopuolella. Tuolla julkisesti väkijoukossa, tuntemattomien ja tuttujen kesken. Olla avoimesti väsynyt ja uupunut, kivulias ja elämään kyllästynyt. En tiedä miksi se on niin vaikeaa.

Ällän kanssa on kuitenkin hyvä olla ja siitä haluan pitää kiinni, että voin jatkossakin olla hänen lähellään koska nautin siitä suuresti. En halua ajatella johtaako se johonkin, me menemme eteenpäin ilman odotuksia huomisesta ja hyvä niin. mikäli johtaa suohon niin sittenpähän johtaa, mietitään sitä sitten.

tunne ei ole molemminpuolinen. Tiesin jo alusta asti tosin ettei hän halua tunteita mukaan koska on rikki. Mutta silti sanojen näkeminen ruudulla tuntui pahalta. Ettei halua että ihastun häneen.

Mutta se on myöhäistä, olen jo ihastunut. Mietin mitä on sellaista mitä ei haluaisi minulle sanoa. Tiedän että hänellä on takanaan rankka vuosi. Toivon kuitenkin että ehkä hän onnistuu pääsemään niistä muistoista yli ja ehkä ihastumaan minuun.

Sukuun syntyi kahdeksan jälkeen aamulla pieni poika serkkutytön saattelemana. Suku voi sekaisesti, äiti ja lapsi hyvin.

Minä voin jotenkin kummasti. Tänään on ollut taas pahempi päivä, mörökölliolo eikä kiinnosta mikään. Tai ei voi niin sanoa, kiinnostihan minua aamullakin rakastella Ällän kanssa. Mutta siihen se jäikin, kiinnostuminen mistään. Aamukahvia join toiveena että heräisin mutta jotenkin olen koomassa ollut taas koko päivän. Johtuuko sitten siitä että sain eilen puhuttua monista kipeistä asioista mikä varmasti nosti kaiken ikävän pintaan, en tiedä enkä halua oikeastaan ajatella asiaa.

Saan kuulemma tykätä hänestä, omalla vastuullani. Sain siis vihdoin sanottua sen ääneen. Tosin toinen on sen verran väsynyt elämästä ettei pysty muuhun kuin elämämiseen eikä siis tykkäämään minusta juuri nyt. Heräsi kysymys että olenko lainkaan ihminen josta voisi tykätä mutta sitten taas mietin että ei kai päästäisi minua yöksi viereensä jos ei olisi mahdollista että minuun voisi ihastua. Tai mistä minä tiedän mitä toinen ajattelee. Miksi elämä on näin vaikeaa?

Olo on välillä niin hyvä että. Ja sitten tulee taas se hetki kun koko maailma kaatuu mun niskaani. Pkele. Huomenna on varattava aika lääkärille, ei tule elämästä mitään kun en saa nukuttua öisin enkä sen puoleen päivisinkään. Minulle olisi ihan sama mitä vuorokauden aikaa käytän valveillaoloon ja mitä nukkumiseen kunhan vain saisin tarpeeksi unta. En minä pärjää 3-5 tunnin yöunilla mutta kun nyt en ole saanut pidempiä unia sitten niin ja niin pitkään aikaan. Exä fiksuna ihmisenä sanoi että johtuu meidän erosta, hänelläkin kun on kuulemma samat oireet. Juujuu sanoin ja löin luurin korvaan.

Magneettikuvassa jouduin olemaan hankalassa asennossa mistä syystä käsi vihottelee tavallista enemmän mikäli se on mahdollista. On taas intoutunut särkemään niin penteleesti. Huomaatko, en kironnut vaikka mieli kyllä teki. Vielä ensi viikolla se hemmetin lihaspainetesti ja sitten lääkäriin ensimmäisellä viikolla tuomiota kuulemaan. En halunnut lausuntoa magneetista kotiin, turhaan minä sitä täällä sitten murehdin mitä siinä lukee. Ja jos käy niin kuin viimeksi niin eihän se lausunto ole paikkaansa pitävä.

Höh. Päässä tuntuu oudolta. Takiaisolo.

Nyt sitten tietää koko äidin puolen suku. Tätini oli puhunut isoisäni kanssa kun oli luullut tämän jo tietävän. Tietyllä tapaa on helpotus että kaikki tietää, missään ei tarvitse enää vetää roolia. Kukaan ei ole saanut isompaa kohtausta vaikka ilmassa onkin hieman erikoista väreilyä sen suhteen kuinka asiaan oikeasti pitäisikään suhtautua. Äiti selvästi vähän vielä arastelee asiaa, kysyi jopa että onko isälle pakko kertoa. Onhan sille nyt kerrottava, en halua että hän saa tietää kuullen sen joltain tai nähden minut jonkun kanssa kaupungilla. Sitten siitä vasta riemu repeääkin jos saa noin selville. Siksi on joulun jälkeen vain otettava itseään niskasta kiinni ja kerrottava, meni syteen tai saveen.

Haluaisin uskoa, että kertominen isälle sujuisi yhtä hyvin kun muidenkin osalta on sujunut. Siis niin että ei saa mitään kohtausta mutta en uskalla kyllä laskea mitään sen varaan. Hän voi reagoida joka hyvin tai sitten hyvin huonosti. Toivon kuitenkin että jossain vaiheessa sitten kykenisi olemaan sinut asian kanssa, enemmin tai myöhemmin. Minulle se olisi tärkeää koska luonnollisestahan sitä haluaa tulla hyväksytyksi sinä mitä. Ja toivon ettei hän kuvittele että jos meuhkaa asiasta niin voisi kääntää asiat niin kuin ne ennen olivat eli palauttaa minut heteron rooliin. En kuitenkaan aio ottaa roolia joka ei ole minua vain perhesovun säilyttämiseksi. Loppujen lopuksi taitaa kuitenkin olla ihan minun oma asiani kenen kanssa seurustelen, rakastelen, vietän elämäni. Tokihan sillä varmasti on muille väliä onko tämän ihmisen sukupuoli nainen vai mies mutta sitä mitä minä olen, ei voi kuitenkaan kukaan muuttaa.

Mummi kutsui minut ja Ällän kahville. Lupasin välittää kutsua. Alustavasti mainitsin asiasta ja ei hän ainakaan kovin kielteisesti tuntunut asiaan suhtautuvan. Yritin mummille sanoa ettei me seurustella, tapaillaan vasta. Tosin täytyy nyt minun sanoa etten tiedä missä vaiheessa tapailu muuttuu seurusteluksi ja milloin voi sanoa että toinen on minun tyttöystäväni. Pitää varmaan ottaa ihan puheeksi, kutsuin itseni hänen luokseen huomiselle kylään:) Lupasin ottaa matkaevääksi viinipullon ja suklaata.

Suunnitelmana siis ottaa sen verran viiniä että saa sanottua että tykkään hänestä:) Ja saada hänet juomaan sen verran ettei ihan sitten saa hepulia jos moista menen tunnustamaan ääneen;) Tai voihan se olla hänelle aika lailla selvää että olen tykästynyt, en kai minä muuten käyttäytyisi hänen kanssaan niin kuin käyttäydyn. Jotenkin tuntuu ettei sanoja tarvita. Ja jotenkin tuntuu että kaikki järki totaallisesti katoaa neidin päästä hänen lähellään, en osaa sanoa tasan mitään järkevää tai edes oikein mitään järjetöntäkään. Tuntuu hyvältä vain olla hänen lähellään ihan hiljaa, silitellä tukkaa ja pitää häntä lähelläni. Sillä lailla voisin olla tuntikausia.

Ehkä voisin kutsua itseni sinne yökylään, voisi käpertyä hänen viereensä nukkumaan. Kuunnella hänen unituhinaansa, nauttia lämpimästä vartalosta ja olla vaan lähellä, katsella kuinka kaunis hän onkaan. voih. tulisipa huominen äkkiä.

tere tulemast kotiin.

Oli hyvä reissu äidin kanssa Tallinnaan, sain joululahjat ostettua ja kulttuurista nautittiin Pähkinänsärkijä-baletin muodossa. Baletti oli hieno kokemus, ihan varmasti lähdetään uusiksi ja olikin itse asiassa jo puhetta että maaliskuussa ottaisimme jälleen kurssin kohti tallinnnaa ja estonia-teatteria.

Ruokapöytä on täynnä viinaa;) Vaikka en sitä pahemmin nautikaan, tuli silti sitä ostettua kun kerran halvalla saa. Ja hevosella pääsee mutta se nyt taas ei liity tähän lainkaan. Äidiltä sain sitten joululahjaksi laatikon lonkeroa *hih*

Oli ihana löytää Ällälle joululahja joka suorastaan huusi minulle hänen nimeään. Toivon että tykkää. Minulla on valmiina jo synttärilahjakin hänelle. Äiti selvästi oli hieman ulalla asiasta mutta katsotaan nyt, en kerro sen tarkemmin ennen kuin selviää itsellekin mitä tämä on. Hyvältä hän tuntuu, niin äärettömän hyvältä ja niin monin tavoin. Voih.

ihanaa, niiiin ihanaa. Enpä muuta osaa sanoa, en kykene sanomaan muuta. Ällä on ihana nainen, saa minut ihan sekaisin. Miellyttävällä tavalla. Voih.

nyt pakkaamaan, aamulla on lähtö äidin kanssa tallinnaan. onneksi äiti muistutti että ota passi, olisin varmaan oikeasti muuten sen unohtanut kotiin:)

*huokailee onnellisena*

no enhän minä kyennyt olemaan keskustelua avaamatta, korvikset antoivat siihen mitä parhaimman tekosyyn:) Sain jopa sanottua että olen häntä kaivannut ja että juuri nytkin kaipaisin lähelle. Mutta illalla nähdään. Tarjoan hänelle autokyydin ja toivon että saan kutsun sisälle;)

Olen täällä nyt muutaman tunnin miettinyt mitä pukea päälle:) Hame vai huosut, lyhyt vai pitkä hame. Päädyin hameeseen joka on välimuotoa, ei pitkä eikä lyhyt. Jotenkin huomaan etten koe taas oloa kotoisaksi housuissa, että kaapista on kaivettu kaikki hameet esille ja on luontevampaa hameessa hömpsöttää eteenpäin. Kun pitkään kuitenkin pidin vain housuja. Johtuu varmaan ainakin osin siitäkin että kiloja on karissut 20 joten voi pukeutuakin ihan eri lailla.

Lueskelin itsekseni tätä omaa blogia taaksepäin. Moni asia on toisin kun tätä aloittaessani. Ihastus on muuttunut toiseen henkilöön ja on ehkä enemmän oikeaa ihastusta kuin sellaista teinikikatusta. Edelleen omat tunteet muilta osin seilaa edestakaisin, voin välilä hyvin ja välillä oikein huonosti mutta siihenkin on niin tottunut. Tosin lääkärille olisi varattava aikaa.

onpa vaikea vastustaa kiusausta napsauttaa keskustelua auki mesessä Ällän kanssa. Mutta kun en halua vaikuttaa liian innokkaalta joten olen päättänyt että voisi lähestyä minua. haluaisin kuitenkin tietää mitä kuuluu ja missä mennään. Kaipaan.

Kipeä olo vain pahenee, huomiselle on yritettävä saada aikaa lääkäriin. Yskä on kauhea ja ontelot tuntuu aikalailla tukkoisilta joten kohta ainakin ovat täynnä räkää elleivät ole jo. Yök kuinka inhoankaan tätä sairastamista. Missään asennossa ei ole hyvä olla ja väsyn niin kovin helposti.

Pitäisi kysyä ällältä sopiiko tulla piipahtamaan ainakin sen verran että haen korvakoruni. Tahtoisin ottaa ne mukaan reissuun. Saappaat pitää viedä aamusella suutarille jotta saan niihin uudet korkolaput reissua varten. Toivottavasti toppis kuivuu pe-aamuun mennessä, nyt on vielä ihan valuvan märkänä tuolla vessassa.

Miksei hän saa minun telepaattista viestiäni ja koputa?

no eihän se koirakuume sitten kauheasti laantunut. Ihania otuksia, oli niin mukava rapsutella ja pitää sylissä kun kerran välttämättä halusivat syliini tunkea niin en minä poiskaan työntänyt. Leffa oli harvinaisen pönttö, ei meistä kumpikaan saanut siitä kiinni kai missään välissä. Kyseessä oli siis Sahara. Penelopekin on laihtunut pieneksi tikuksi joten ei ollut edes oikein silmäniloa. Mietittiin että miten se säilyykin läpi kaikkien seikkailujen niin hehkeänä. Itse jos remuaisi aavikolla niin tuskin oisi tukka niin ojennuksessa ja meikit siistinä kasvoilla.

Taisin hämmästyttää naisen kun halasin lähtiessäni. Jotenkin se vain tuntui luontevalta koska tykkään koskettaa ihmisiä. Oltiinhan me ihan lähekkäinkin, tosin osin siksi että koira tunki mut hänen syliinsä mutta eihän se huonolta tuntunut lainkaan. Uusiksi otetaan ihan varmasti. Luulen että kuoren alta paljastuu mukava mielenkiintoinen ihminen kunhan päästään eroon alkujännityksestä.

Odottelen josko Ällä ilmoittaisi itsestään. En tiedä mitä ajatella siitä ettei ole ilmoitellut itsestään mitään. Tiedän että hänellä on kaveri vierihoidossa joten en nyt olettanutkaan että roikkuisi yötämyöten neidin kanssa messengerissä mutta kun. Ei ole kuulunut mitään, ei edes vastausta lähettämääni tekstiviestiin. Ei vastausta sähköpostiin. Ei mitään. Luultavasti oikeasti johtuu siitä että hänellä on vierihoito kesken mutta kuitenkin. Tiedän hänen olleen koneella koska kirjautui eilenkin meseen jossain vaiheessa iltaa. Stressi. Kun olen kerran päättänyt etten ole liian innokas niin en myöskään tarjoa itseäni liian helposti joten saa hän kyllä ottaa itse yhteyttä. Ja mielenkiintoista nähdä miten tässä mahdan onnistua, itseni tuntien se on aika vaikeaa:)

Menen käymään joka tapauksessa mammalla ja kummipoikien luona, siellä tosin vain piipahdan tiputtamassa wallace&gromit-leffan. Ja mummin lupasin hakea kylään. Ehkä se sitten illemmalla. Meinasi jo unohtua:)