Puutarhaunelmia

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2007.

Pakkasta taas

Viikonloppu ja alkuviikko meni mökillä pakkasessa kärvistellen. Ulkona oli niin kylmä, ettei huvittanut mennä edes ulos puuhailemaan. Minä varsinkin, joka odotan vain kevättä, olin todella tylsistynyt ja ajattelin vain ensimmäistä pälvipaikkaa, jonka kevät sulattaa. Luin sitten sisällä puutarhakirjoja ja puutarhalehtiä ja suunnittelin ja mitin mitä kivaa vielä voisi hankkia. Kellarissa sinne laittamani viimesyksyiset alennusmyyntisipulit kyllä pukkaavat ihan mukavasti uutta, ehkä hieman liiankin, onhan nyt vasta helmikuu.
Kävimme yhtenä päivänä asioilla kaupungissa ja matkan varrella on vanha vilja-aitta, jota olemme monet kerrat katselleet, että tuo sopisi pihapiiriin. Otin numerotiedustelusta nimen selville ja soitin omistajalle. Ja kas hän lupasi myydä sen, eikä hintakaan ollut paha. Nyt se odottaa vaan kevättä ja meitä siirtämään sen paikalleen. Kivaa.
Kylvin minä sentään viikonloppuna muutaman pussin siemeniä laatikoihin ja hautasin ne lumihankeen saamaan kylmäkäsittelyn. Laatikkon päätyivät pari lajiketta sinivaleunikkoa, isovaleunikko ja pensaskärhöä.
Harmi tuo suomenkarjan tilanne, josta Apoptoosi mainitsi. Toivottavasti niille löytyy hyvä sijoituspaikka.


Muuuu....

Luin Jp:n blogia jossa hän kertoi Miina Äkkijyrkästä. Olen itsekin todella innokas suomenkarjafani- onko sellaista olemassakaan. Lisäksi tietysti muutkin maataisrodut kiinnostaa. Niin kasveista, kuin eläimistä. Ideaali olotila olisi varmaan, että voisi asua maalla isossa talossa, jossa kasvattaisi kaiken omiin tarpeisiin. No sellainen tuskin toteutuu ihan heti. Sen sijaan olen onnellinen kun mökillä naapurissamme asuu perhe, jonka äiti kävi tervehtimässä lapsikatraansa kanssa meitä ja jutelstiin niitä näitä. Hän sanoi tavoitteekseen juuri tuon edellämainitun omavaraisuuden. Heillä oli jo kanoja ja lampaita. Tarkoitus oli hankkia vielä lehmä maidontuotantoon. Kehoitin häntä hankkimaan lapinlehmän ja kas vain sellainen ilmestyi heille viimekesänä. Kuva on otettu kesämatkalta Sukevan keskusvankilasta (kaikkea poikaystäväni tekee minun vuokseni :-) Suomen keskusvankiloissa säilytetään siis alkuperäsirotuja. Sukevassa lapinlehmää ja Kainuun harmaata lammasta. Pelson keskusvankilassa taas itäsuomenkarjaa jne. Soitin sinne viime kesänä, että pääseekö niitä katsomaan. Vierailu onnistui ja niin meitä oli portilla vastassa rivakka vartiajanpukuun pukeutunut tilanhoitaja, joka kierrätti katsomassa eläimiä. Pellon laidalle tultaessa riuska vartijamme lurautti ilmoille falsetti äänellä lehmien kutsuhuudon...Pruii ämmyä ...pruuui Mansikki...Pruuuui Mustikki ....Prui Pruii..... Hieman meillä oli poikaystäni kanssa hymyssä pitelemistä.
Kuvassa siis Pohjoissuomenkarjaa eli PSK-karjaa joita on Suoemessa jaäljellä noin 200 yksilöä.


Kyntää, kylvää....

Tänään ne saapuivat. Siemenet siis. Jp-sanoit että pidät cottage garden tyyppisistä puutarhoista. Vaikka mulla oli juttua tossa japanilaisesta aiemmin, niin huomasin, että aika moni hankinnoista oli myös cg. osastolta. Japanilaiseen hankin muuten myös gunneran siemeniä. Toi sormustinkukka (kuvassa) ´Candy Mountain´oli niin makean näköinen, että sitä oli pakko saada. Mikä on teillä ollut viimeisin hankinta jota on ollut AIVAN PAKKO hankkia?

P.S on muuten taas hieman kylvettävää keväällä. Kuvassa on myös se aiemmin mainittu suklaasotilas- toi tummakukkainen akileija.


Pakko saada....

...Käytyämme pitkää keskustelua JP:n, Apoptoosin ja Sleepygayn kanssa kaikista puutarhanhoitoon liittyvistä asioista ja kasvihankkinnoista, jäin miettimään, että mikä on se voima joka saa aina haluamaan jotain uutta. A sanoi Hostaholimiaan (kuunliljojen keräilyä) aika pahaksi ja Jp:llä taatusti kaihertaa jokin uusi pensasruusu mielessä (puhumattakaan muista kasveista. Sleepygay haluaisi lisää lakritsijuuren siemeniä. Itse olin juuri Turun kasvitieteellisessä hakemassa yhdelle tutulle pussin tuohituomen siemeniä ja arvatkaas onko mulla kasa kaikkea muuta itseä varten. On kiinan- ja kuolanpionia, tertturotkokieloa, lännenkonnanmarjaa ja kaikkea muuta. Ja nämä olivat vain heräteostoksia. Sitten kun todella iskee silmänsä johonkin, niin se sitten kaivetaan vaikka kiven alta. Viimevuonna pyydystin esimerkiksi kanadanliljaa jota sitten löytyikin yllättävän läheltä yhdeltä kasvinharrastajalta. Syksyllä kekkasin yhden asterin (Aster divaricatus) keskustelupalstoilta ja se oli pakko saada. Paikallisen puutarhamyymälän perennaosastonhoitaja oli juuri vienyt viimeisen kotiinsa (mutta ei vielä ollut istuttanut sitä). Niimpä hän raahasi sen taikaisin kauppaan ja taas olin-hetken- tyytyväinen.
Jokakesäinen matka pohjoiseen appivanhempia tapaamaan tehdään tietysti tarkkaan harkitun ajoreitin mukaan, niin että matkalle osuu mahdollisimman monta taimimyymälää tai puutarhaa. Ja taas auto pullistelee kaikke kivaa. Viimevuonnakin koira istui koko matkan päärynäpuiden katveessa takapenkillä. Mieheni ei onneksi ota isompia hernepeltoja nenään vaan kuuntelee tyynen rauhallisena kun luettelen ylisanoja uusista kasvihankinnoistani. Välillä tuntuu, että hänkin melkein viihtyy puutarhaostoksilla. Outoa.

Mitä muut keräilevät?

Kuvassa asteri Aster divaricatus (vai divaricata?)


Suunnitelmia...

Tossa edellisessä viestissä kun kerroin niistä suunnittelemistani "teemapuutarhoista", niin yksi on japanilainen puutarha. Alkujaan siitä piti tulla salainen puutarha, sellainen kolo pihalla, jonne ei näy mistään ja jota aidat ympäivät. Sinne pääsisi vain salaoven kautta ja siellä kasvaisi uskomattoman rehevä kukkiva pieni puutarha. No jokatapauksessa, tällä hetkellä siitä on tulossa jonkinlainen japanilainen. Hyvää tuossa puutarhan osassa on, että se ei juuri näy muulle pihalle. Olisi aika kornin näköistä, jos suomalaisen torpan pihalla olisi japanilainen sammalpuutarha tms. Toki aijon muutenkin tehdä sen hyvin suomalaisittain soveltaen. On kuitenkin hauska miettiä kasveja joilla voisi korvata japanilaiset vastaavat jotka eivät meillä menesty. Esimekiksi vaikka bambu - miten olisi vaikka kotoinen järviruoko, no ehkä joku kirjava muoto siitä tiukasti rajatulla kasvupaikalla. Kuvassa alue on juuri kaivinkoneen käynnin jälkeen. Silloin satoi ja maa oli todella kurainnen. Vasemmalla on pieni mäki- josta olisi voinut tulla suurempikin ja sen alla lammen paikka (joka tuli liian lähelle mäkeä). Alhaalla olvevan aitan aijon puutarhan puolelta naamioida japanilaiseksi vaihtamalla seinän kokonaan vanhoihin pieniruutuisiin ikkunoihin, joiden pokat petsaan melkein mustiksi ja kattomateriaaliksi tulisi ehkä tervattua pärettä, siis puutarhan puolelta. Pupun kanssa kaadoimme nyt talvella aika paljon vielä risukkoa puutarhan ympäriltä. Lisäksi olen jo laittanut aika monta kasvia kasvamaan puutarhaan. Puilla on kiire, koska ne kasvavat niin hitaasti. Siellä on japaninlehtikuusi, koreanpihtaa, pari hemlokkia, pari riippanutkansypressiä ja sorvarinpensaita sekä kyynelkoivu tulevan lammen rannalla. Olihan ne pakko ostaa kun syksyn alennusmyynneistä sai puoli ilman :-)


Pakkasta

Ajelin muutama päivä sitten paikalliseen kukkataloon ja värkkäsin tälläisen eteisen ikkunalle pitämään talvea loitolla. Eteisessä on juuri sopivan viileää esikoille ja pikkunarskuille, joten ne kestävät piiitkääään. Kukkalamput vielä avittamassa asiaa. Kuvasta ei kyllä tullut mikään hyvä. Olen aivan huumassa selannut englantilaisen Thomson&Morganin siemenhinnastoja netissä samalla kun olen potenut flunssaa. Ainakin muutamaa akileijaa on pakko tilata, samoin uutuussormustinkukkaa ´Candy Mountain´...no ehkä en ikävystytä teitä luettelemalla lisää. JP:lle voin kertoa sitten tarkemmin. Sitäpaitsi mun mies voi lukea tämän ja takavarikoi mun Visan :-).

Joskun taannoin muistan lukeneenin Z-lehdestä miesparin mökkipuutarhasta, ja jutussa - tarkoituksellisesti?- mainittiin toisen isännän "ylpeys" Colden Shower-köynnösruusu. Heh. Mitähän muuta harrastavat kuin puutarhanhoitoa. Itselläni on kova halu tehdä mökille erilaisia "teemapuutarhoja" Tuoksupuutarha, perhospuutarha, mustia tai tummia kukkia-olisikohan sen nimi sitten manala?- jne. jne. Mutta olisi myös mukava keräillä kaikkea vinoviettiseen vivahtavaa. Kokoelmiin kuuluu jo narsissilajikkeet Pink Pride ja Gay Kybo... Huomasin T&M siemenluettelossa akileijalajikkeen Chocolate Soldier -suklaa sotilas? Sopisiko joukkoon? Mitäs sanotte?

Ai niin tosta tuli mieleeni mun miheni on pakko ostaa motonetistä sellainen musta pipo jossa oli teksti "B-rapun talkkari" aikoo kuulemma antaa sen jollekin tutulleen lahjaksi. Varokaa tutut.