Puutarhaunelmia

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2008.

Puutarhaa

Edellisen jäljiltä oli keskustelua kuvan mittakaavasta. Kuvassa olevat kivikäytävä edessä ja kytävät sivuilla ovat n 1m levyisiä ja keskellä maata olevat n puolet siitä, eli siinä hieman mittakaavaa :-). Niin ja kuvissa kaikki näyttää aina paremmalta kuin muuten. Varsinkin ilmakuvassa :-) Kasvirintamalla ei mitään kovin kummallista. Sade teki hyvää, kaikki on rehevöitynyt huomattavasti kevään kuivuudesta. Sen verran hallaa kuivuus ehti tehdä, että varjoliljat jotka viimevuonna olivat todella upeita jäävät kokonaan ilman kukintaa. Nuput kuivettuivat ja nyt varretkin ruskettuvat. Poikkesin vakkataimeen ja toin sieltä itselleni korkkipuun ja samettisumakin taimen :-)


Kuvia

Hieman kuvia, muutama päivä sitten torpalla- Sade tuli todella tarpeeseen. Maa meillä on aika poutivaa, eli kuivuu nopeasti. Olen yrittänyt lisätä ruohosilppua ja muuta, mutta ei tahdo riittää. Nyt kuitenkin helpotti kun sadetta ropisee :-). Valitsin kuvista ihan vain teknisesti parhaiten onnistuneet. Erityisen iloinen olen tosta Mrs R.O. Backhousista. Se on siis marhanlilja, jonka sipuleita tilasin Tanskasta viisi kappaletta ja kaikki ovat nyt kasvattamassa pulleita versoja. Yksi näyttäisi jopa kukkivan ensimmäisenä vuonnaan ...jee.

Kisu otti ilmakuvan kasvimaastani - joka on siis hyvää vauhtia muuttumassa kukkapenkiksi- talomme katolta. tein molempiin reunoihin laudasta teunukset, kaivoin multaa pois ja laitoin soraa ja salaojaputken tilalle. Etureunan kiveyksen tein uudestaan. Molemmat sivut ovat vielä tekemättä, oikealle tulee kivikkorinne ja vasemmalla on ollut kivikasa pottupellolta raivatuista kivistä, joka kasvoi nokkosta. Olen kaivanut kivet ylös ja kasannut reunukseksi ja kärrännyt käytävien alta kaivetun mullan tillalle. En vielä tiedä mitä sinne istuttaisin. Pensasruusuja? Kärhöjä? Korkeita perennoja?. Vasemmalla näkyvä harson peittämä lava on täynnä mun perennakylvöksiä. Noin sata lajia tai lajiketta on itämässä.