• Hortus

Pakko saada....

...Käytyämme pitkää keskustelua JP:n, Apoptoosin ja Sleepygayn kanssa kaikista puutarhanhoitoon liittyvistä asioista ja kasvihankkinnoista, jäin miettimään, että mikä on se voima joka saa aina haluamaan jotain uutta. A sanoi Hostaholimiaan (kuunliljojen keräilyä) aika pahaksi ja Jp:llä taatusti kaihertaa jokin uusi pensasruusu mielessä (puhumattakaan muista kasveista. Sleepygay haluaisi lisää lakritsijuuren siemeniä. Itse olin juuri Turun kasvitieteellisessä hakemassa yhdelle tutulle pussin tuohituomen siemeniä ja arvatkaas onko mulla kasa kaikkea muuta itseä varten. On kiinan- ja kuolanpionia, tertturotkokieloa, lännenkonnanmarjaa ja kaikkea muuta. Ja nämä olivat vain heräteostoksia. Sitten kun todella iskee silmänsä johonkin, niin se sitten kaivetaan vaikka kiven alta. Viimevuonna pyydystin esimerkiksi kanadanliljaa jota sitten löytyikin yllättävän läheltä yhdeltä kasvinharrastajalta. Syksyllä kekkasin yhden asterin (Aster divaricatus) keskustelupalstoilta ja se oli pakko saada. Paikallisen puutarhamyymälän perennaosastonhoitaja oli juuri vienyt viimeisen kotiinsa (mutta ei vielä ollut istuttanut sitä). Niimpä hän raahasi sen taikaisin kauppaan ja taas olin-hetken- tyytyväinen.
Jokakesäinen matka pohjoiseen appivanhempia tapaamaan tehdään tietysti tarkkaan harkitun ajoreitin mukaan, niin että matkalle osuu mahdollisimman monta taimimyymälää tai puutarhaa. Ja taas auto pullistelee kaikke kivaa. Viimevuonnakin koira istui koko matkan päärynäpuiden katveessa takapenkillä. Mieheni ei onneksi ota isompia hernepeltoja nenään vaan kuuntelee tyynen rauhallisena kun luettelen ylisanoja uusista kasvihankinnoistani. Välillä tuntuu, että hänkin melkein viihtyy puutarhaostoksilla. Outoa.

Mitä muut keräilevät?

Kuvassa asteri Aster divaricatus (vai divaricata?)

13 kommenttia

sleepygay

13.2.2007 20:44

Minä nyt en erityisemmin mitään kerää. Sydäntäni lähellä ovat tällä hetkellä kaikenlaiset eksoottiset kasvit, joita on lähinnä huonekasveina (sattuneesta syystä).

Apoptoosi

13.2.2007 22:11

No mulla taitaa nuo hostat määrällisesti olla se tärkein suku. Pioneja, Hemerocalliksia, Iris sibirica on myös kertynyt. Epimediumien määrä näyttää myös olevan ylöspäin. Puuvartisille on tilaa arboretumissa.
Kumma juttu tämä keräily. Äkkiä sitä vain huomaa kasvattavansa niin montaa kasvia, että ne on pako tarkistaa Exel-taulukosta, kun ei aina edes muista onko joku tietty ja puutarhassa, vai vasta hankinta-asteella. Joku kerää postimerkkejä, minä niitä hosta. Ei tällä ainakaan rikastumaan pääse, päinvastoin.

Hortus

14.2.2007 17:11

Heh..Sleepygay... ennen kuin huomaatkaan -tai viimeistään kuln sulla on se puutarha- ole niin korviasi myöten hannkimassa sinne kaikkea kivaa. Mieti niitäkin joita luettelit tonne japanilaiseen.
Apoptoosi - mua ei oikein noi päivänliljat iske-vaikka niitä onkin kymmenkunta lajia. Mutta iirikset on tosi kivoja, samoin pionit. Katselin juuri pionien kodin luetteloa. Siellä on monta aika mukavaa (ja mukavan hintaista) Jostain syystä pionien taimet eivät ole oikein voineet hyvin torpalla. Toisaalta puutarhaa onkin hoidettu vasta pari vuotta.
Noi varjohiipat onkin aika eksoottinen keräilykohde. Ei olisi heti tullut mieleen. Itse keräilen melkein kaikkea. Myös ns. tavalliset perennat on kivoja. samoin kaikki maatiais kasvit ja luonnonlajit kiinnostaa. Tärkeintä on lajien määrä :-) Itsekin aloin luomaan exeltaulukkoa ja tarkistamaan istutuskarttoja, ettei tuhoa sipulikasveja siinä vaiheessa kun ne ovat lakastuneita. Pitänee ottaa uudeksi keräilykohteeksi Gay-aiheiset, vai oliko se jo varattu ;-)

Apoptoosi

14.2.2007 22:06

Juu, samaa sanoisin minäkin Sleepylle, varo vain, kasviholismi on vakava tauti. Mulla kämppä täynnä orkideoita ja Hoyia.

Anna Hortus niille pioneille aikaa ja ota huomioon, että inhoavat juuristokilpailua. Siitä vain keräilemään Gay-kasveja....sulla on varmaan sit jo Gay Feathers eli Liatris spicata, muita ei nyt tule mieleen.

JPHki

14.2.2007 22:24

Hyvä kysymys, mikä saa näkemään paljon vaivaa ja kuluttamaan rahaa jonkin kasvin saamiseksi. Minulla ei itse asiassa ole sellaista keräilyvimmaa lainkaan, että pitäisi saada mahdollisimman paljon jonkin kasviryhmän lajeja tai lajikkeita. Keräilen kaikenlaista mikä kukkii kauniisti, tuoksuu tai tuottaa jotain syötävää, tai jolla on jotain erikoisuusarvoa. Ruusuja kerään myös risteytystarkoitukseen. Kasvit jotka osoittautuvat rumiksi tai huonosti menestyviksi saavat armotta lähteä parempien tieltä. Puutarha on minulle ennen kaikkea nautiskelun paikka, kuljen kesällä montakin kertaa päivässä puutarhassa ja nautin kasvien väreistä, tuoksuista ja hedelmistä. Koska pidän cottage garden-tyyppisestä puutarhasta, täytyy kasveja väistämättä olla todella paljon runsaan vaikutelman luomiseksi.

Hortus

14.2.2007 23:06

Ajattelin itsekin laittaa pitkin -osin tulevaa- puutarhaa penkkejä joilla voi istua ja ihailla jotain kasviryhmää. Olin viimesyksynä aivan huumaantunut doorianvillakossa viihtyvästä perhosparvesta. Samassa kasvissa pörräsi koko ajan vähintään kymmenkunta perhosta.

Mutta kasvien hankinnasta. Tuntuu välillä, että suo on loputon. Pernnoista varsinkin löytyy uusia lajeja ja varsinkin lajikkeita loputtomiin. Aina jokin uusi kukan väri, muoto tai tuoksu joka on pakko saada. Meikäläiset kun ei hankin lapsia ja raahaa autotolkulla vauvanvaippoja, uusia luistimia pojille tai leikkimökkiä tytöille, voivat käyttää kaiken rahan ja energian johonkin, mihin normaaliperheessä ei ehkä olisi varaa tai edes aikaa. Onnea muuten koiran johdosta Sleepygaylle. *mun koira käski lähettää terkkuja*

Apoptoosi

14.2.2007 23:19

Minulla liittyy nykyään noihin hostiin myös erittäin paljon muistoja. Keräsin niitä yhdessä rakkaan ystäväni kanssa, joka kuoli vuosi sitten. Huomenna tulee tasan vuosi hänen kuolemastaan. Viime keväänä odotin siis erityisellä innolla ensimmäisten piippojen ilmestymistä. Sitten yhtenä päivänä näin ensimmäiset pienet silmut maan pinnalla, toisen, kolmannen, neljännen, viidettä en enää nähnyt, koska siinä vaiheessa silmäni olivat jo täynnä kyyneleitä. Itkin ilosta ja ikävästä. Äiti tuli siihen paikalle ja tajusi heti mikä oli hätänä. Siinä sitten seisoimme halaten ja yhdessä itkien. Isälläkin jäähtyi myöhemmin iltapäiväkahvi kuppiin, kun kerroimme miksi meillä molemmilla oli niin punaiset silmät. Minun on mahdoton selittää mitä nuo ko. kasvit ja kokoelma minulle merkitsevät. Jotenkin vain haluan pitää kokoelman kasassa ja jatkaa sen laajentamista, kuten olimme suunnitelleet.
Kaipa tässä keräämisessä on kyse myös lajikkeiden vertaamisesta. Aina uusi, tai suurin ei välttämättä ole paras.

Hortus

15.2.2007 17:18

Apoptoosi, otan osaa!

sleepygay

15.2.2007 19:29

Kiitokset terkuista, kerro terkkuja takaisin, hortus. :)

Tiedän kyllä, että vielä joku päivä olen oikein kunnolla addiktoitunut kasvien keräilyyn. Pitää saada aina vain lisää. Pitää varmaan tehdä niin kuin Elton John omien tavaroidensa kanssa, eli perustaa joku kauppa, jossa voin myydä "ylimääräiset" (eli ne, jotka kertakaikkiaan ei enää mahdu puutarhaan) pois. :D Tai sitten pitää vain hommata niin suuri tontti, että sinne mahtuu paljon eri lajeja ja lajikkeita. :)

Minulla on jo esiasteella jotain "suunnitelmia" tai paremminkin unelmia, että miten mitäkin laitetaan. :) Puutarhan lopulliseen muotoutumiseenhan vaikuttaa tietysti tontin muoto yms. :D Haluan EHDOTTOMASTI kunnon kasvimaan ja ison kasvihuoneen. :) Ja penkkejä sinne tänne, sopiviin paikkoihin. Yläasteella kävimme opintomatkalla Tanskassa ja tulin tosi kateelliiseksi sijaisperheen äidille, kun hänellä oli niin ihana puutarha. Ja tosi hyvä kasvihuone, tosin melko pieni. Harmi, että en tullut ottaneeksi itse puutarhasta kuvia. Kaikki oli niin upeasti laitettuna. Heillä oli myös tosi hieno vesiputous-suihkulähde.

sleepygay

16.2.2007 00:57

Sen minä ainakin tiedän, että omaan puutarhaan haluan paljon erilaisia liljoja ja pioneja. :) Olen aina tykännyt liljoista. Ne ovat niin kauniita ja upeita. Ja into vain lisääntyi, kun selailin tuossa exotic gardenin sivuja ja luetteloa. :D Pioneja taasen on mummolan puutarhassa ja ne ovat niin ihania, että pitäähän omaankin saada. :)

Hortus

16.2.2007 10:17

Sleepygay- No niin, sieltähän se keräilijä orastaa :-)

Apoptoosi

16.2.2007 12:30

Nyt Sleepy pistä jäitä hattuun sen Exotin kanssa. Sinne voisi upottaa omaisuuden, mutta valitettavasti olen kuullut liian paljon kritiikkiä niiden tarjontaa kohtaan. Messuilla olen jutellut sen herttaisen omistajarouvan kanssa ja yrittänyt kiltisti antaa rakentavia kommentteja. On se homma vähän parantunut vuosien mittaan.

sleepygay

16.2.2007 13:30

En minä niitä (ainakaan kaikkia) ole Exotic gardenista tilaamassakaan. Oli vain tosi helppoa katsoa, että mitäs kivaa siellä onkaan myytävänä. :) Varmaan katson sitten kun ostamisen aika tulee, että mistä kannattaa oikeasti tilata ja missä on edullisinta. Ja mieluiten varmaan ostaisin ihan oikeasta kaupasta mahdollisimman paljon.