Voin kuunnella musiikkia LUJAA ja vieläpä sellaista musiikkia, josta pidän. Voin ostaa kaikkea epäterveellistä ja syödä itseni turpeaksi. Voin röhnöttää sohvalla katsomassa tyhmiä ohjelmia ja päästellä vapautuneesti suolikaasuja.
Poikamiespäivä!
Ostaisinko chipsejä vai tekisinkö pop corneja? Lukisinko Åsa Nilsonnen dekkarin loppuun vai katsoisinko DVD:ltä Tyttökultia? Lähtisinkö sporttibileisiin Mamaan vai surffailisinko netissä?
Apua! Eihän tähän kaikkeen riitä yksi ilta!!!
Bileet kuitenkin loppuvat joskus. Silloin sen viimeistään huomaa.
Ensimmäisessä bloggauksessa join jotain chileläistä. Nyt se on halpaa italialaista.
Alamäki on alkanut.
Edellinen bloggaukseni sai minut hymähtämään. Jos silloin valittelin kiirettä, niin voi näitä kahta viimeisintä päivää! Kun tänään pääsin kotiin, niin nukahdin. Itse asiassa kahdesti. Sitten lähdimme syömään, mieheni mielestä ravintolaan, jossa istuvat töölöläiset boheemit hienohelmat.
Ilmankos olin kuin kotonani.
Kesken kaiken pihvini muistin lähellä olevan jäähallin, kaksi joukkuetta ja noin 10.000 miestä. HIFK – HPK! Lopputuloksesta riippumatta ei matsin jälkeen kannattaisi olla yhdessäkään töölöläisessä ravitsemusliikkeessä. Luvassa voisi olla aikamoinen hulabaloo.
Kaiken lisäksi HIFK meni ja hävisi! Prkle… toki kapteeni on aina tervetullut tänne saamaan lohtua ;)
Voi kamala. Minusta on todellakin tullut likainen, keski-ikäinen homoseksuelli.
Kun yhdeksäksi menee, niin seuraavan kerran on voinut huoahtaa joskus puoli kuuden aikaan. On kuulkaa jääneet lehtien lukemiset, netissä surffailu ja työkavereiden kanssa juoruilu.
Mitäs olin reilu viikko sitten talvilomalla. Nyt yritetään kuroa viikon hommat kiinni.
Kumma kyllä stressi ei pahemmin vaivaa. Vain rytmihäiriöt. Ehkä stressin vähyyteen ovat syynä mukavat duunikaverit, hyvät asiakkaat ja mielenkiintoiset hommat. Nautin työstäni.
Eilen olin kyllä ihan toista mieltä.
Onkohan minulla jakomielitauti? Vai vaihdevuodet?
Ai niin, arvatkaa kuka sai mätkyjä.
Taitavat jäädä siskonlapset tänä vuonna ilman joululahjoja. Kun karhu tulee kylään, niin pukki jää ilman.
Eilen makasimme vain kotona toipuen lauantaista. Kun tuli juhlapäivän kunniaksi syötyä hyvin mutta juotua ilmeisesti vieläkin paremmin. Mitään ei sitten sunnuntaina saatu aikaan, paitsi yksi makaronilaatikko.
Baareissa oli kiva käydä pitkästä, pitkästä aikaa. Yllättäen poketkin vielä muistivat, baarimikotkin moikkasivat ja tuttujakin tapasi. Hyvänen aika, näinkö kivaa tämä olikin!
Ei ollut. Suututin loppuillasta ukkoni ja sitten oltiinkin hiljaa koko kotimatka.
Anteeksi.
Että ei se elämä ole aina yhtä auvoa ja auringon paistetta. Ei edes blogissa, vaikka helposti sellaisen kuvan voi itsestään / toisesta / molemmista / koko elämästään antaa. Kyseessä on kuitenkin 24 tunnin pusertaminen noin kahteenkymmeneen lauseeseen.
Saa kuulkaa tahtoessaan tuiki tavallisen elämän kuulostamaan paljon mielenkiintoisemmalta kuin onkaan!
Olin eilen pukua edellyttäneessä iltatilaisuudessa, jossa ”maailman epäkollegiaalisin ala” – kuten mieheni toimialaani kutsui – kehua retosteli itseään ja saavutuksiaan.
Työpaikkatarjouksia ei tullut, kehujakaan en saanut, mutta hauskaa oli! Niin hauskaa, etten tiedä mihin aikaan olen kotiin tullut. Kolmelta? Neljältä? Äh, pitää etsiä taksikuitti ja katsoa siitä.
Sen muistan, että kotiutumiseni herätti mieheni, jolle sitten aamuyön tunteina tilitin ummet ja lammet Tosi Tärkeitä Asioita. Lähinnä (muistaakseni) siitä, että työpäiväni ovat usein niin hektisen värikkäitä, että kotiin tultuani minun täytyy saada olla omassa rauhassa, itsekseni, yksin.
Tosi kiva seurustelukumppani.
Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten töistä tultuani jaksa innostua lähtemään jonnekin, tekemään jotakin, tapaamaan joitakin. Eilen paljastui, että kollegoillani on ihan sama ongelma. Täytyy saada olla hetki ihan itsekseen.
Yksi on ratkaissut tilanteen asumalla miesystävänsä kanssa eri osoitteissa, toinen taas linnoittautuu töistä tultuaan pariksi tunniksi takkahuoneeseen perheeltään piiloon. Meillä on sen verran vähän huoneita, ettei moinen onnistu. Pitänee siis jatkossakin lähettää mies pariksi tunniksi salille. Minä saan aikaa rauhoittua ja kaupan päälle vielä komeakroppaisen miehen.
Hmmm… mitäs minä täällä valitan.
Valitetaan vaikka huonoa oloa, päänsärkyä ja väsymystä.
Niin ne tulevat kuin kevät, muuttolinnut tai ”koiranulkoiluttajat” Laaksossa.
Hullut Päivät!
Kyllä ennen muinoin oli paljon helpompaa. Räteistä ja lumpuista sai tapella vain parin homon ja muutaman venäläisen kesken.
Nyt kaikki on toisin.
Ovatko ne näitä metroseksuaaleja vai mitä lie hyvin ja huolella pidettyjä miehiä, jotka ihan häpeilemättä jonottavat Stockan ulko-ovella ennen kahdeksaa, suuntaavat ovien avauduttua määrätietoisesti miestenosastolle ja röyhkeästi nappaavat mallikappaleet silmieni edestä.
Perkele! Shoppailusta on tullut sotaa. Onneksi taktiikkani toimi tänään lähes täydellisesti ja olin eturintamassa viemässä parhaat päältä.
Mieheni ei ollut ihan samaa mieltä.
Hän nautti suunnattomasti arvostellessaan ostoksiani. Milloin joku vaate korosti tissejäni, milloin joku paita pötsiäni. Harmi, etten ostanut kalsareita. Olisivatkohan nekin korostaneet hänen mielestään jotakin?
Varmaan lanteita.
Kuulostan ihan naiselta! Isotissiseltä ja pyöreälanteiselta. Taidankin lähteä lauantaina lesbojen Hehkuun kokeilemaan onneani.
Minä olen se isotissinen blondi Hilfigerin sinipunaisessa t-paidassa. Wink, wink ;)
Olen aina ostanut paljon musiikkia. Levyjä löytyy olohuoneen kaapista. Makuuhuoneen kaapista. Keittiön kaapista. Työpaikan kaapista. "Väliaikaisvarastosta" isäni työhuoneen kaapista.
Nyt suuri osa niistä mahtuu yhteen ainoaan paikkaan. MP3-soittimeen.
Olen tähän mennessä ripannut soittimeeni noin 3939 biisiä. Aluksi rakentelin kunniahimoisesti soittolistoja eri musiikkityyleistä, mutta nykyisin kuuntelen koko neljän tuhannen biisin musiikkikirjastoa randomina. Nyt sieltä tulee Pet Shop Boysin ”Single” … joka vaihtui Above & Beyondin ”For All I Care” -kappaleeksi.
Juuri tämän takia rakastan MP3-soitinta! Koskaan ei voi tietää, mikä biisi tulee seuraavaksi. Vain se on varmaa, että jokainen biisi on hyvä - olenhan ne sinne itse valinnut.
Kotitietokoneemme soitetuin biisi on muuten Annika Eklundin “Shanghain Valot”, kakkosena Mylon “Doctor Pressure (Dirty Club Mix)” ja kolmosena Simply Redin "Sunrise".
Sähköpostissa odotti 81 uutta viestiä, joiden sisältö oli yksitoikkoinen: ”teetkö heti ensitöiksesi…”, ”asiakas toivoi heti maanantaina…”, ”vielä tämän päivän aikana…”, ”ehtisitkö saman tien…”
Lähdin lounaalle.
Tavallinen työposti oli paljon kiinnostavampi: Seiska, OHO, Katso!, City-lehti, Suomen Lääkärilehti, Aku Ankka, Talo & Koti, läjä mainoksia ja kutsu kuun loppupuolella järjestettäviin jonninjoutaviin kekkerihin.
Kutsu oli kyllä kaunis, ruokatarjoilu lupasi hyvää ja illan pääesiintyjä tavallista nimekkäämpi.
Siitä, että pakkaamiseen menee kohtuuttomasti aikaa ja kaikkea on mukana ihan liikaa. Varsinkin vaatteita.
Mistä tietää, että keski-ikäiset homot ovat lähdössä reissuun?
Ensimmäiseksi pakataan mukaan lääkkeet.
Näin siis pääsimme matkaan. Mukana liikaa vaatteita ja kassillinen lääkkeitä. Nyt suuntasimme pohjoiseen, Lahden taakse Asikkalaan. Vääksyn kanavan varrelle.
Perillä odottivat kutsut, jossa tuntui olevan enemmän lapsia kuin aikuisia. Mielenkiintoinen huomio; isät kantoivat koko ajan lapsia mukanaan - eivät äidit. Ei siinä mitään, lapsi pukee hyvin useimpia heteromiehiä.
Illan aikana tulin kuunnelleeksi lääkäreiden jutustelua. Pari huomiota:
1. Onneksi leikkaussalissa on nukutettuna. Et nimittäin halua kuulla, mistä lääkärit puhuvat.
2. Kannattaa hankkia vapaaehtoinen sairauskuluvakuutus.
Hotellissamme (”Näköalahotelli” Tallukka, kts. maisemakuva huoneemme ikkunasta) oli disco, jonne mekin eksyimme. Aulassa parveili paikallisia heteronuorukaisia lauantai-iltaa viettämässä. Riemastuin, kun tajusin heidän uivan kesäisin Päijänteessä – siis siinä samassa järvessä, josta juomavetemme tulee. Samalla oivalsin, minne Helsingin Veden olisi pitänyt yrittää myydä pullotettua juomavettämme. Ei saudeille, vaan San Franciscon homoille! ”Salskeitten heteronuorukaisten polskuttelemaa juomavettä Suomesta”. ”Always drink your water straight” vai miten sen nyt englanniksi oikein sanotaan.
Tuo muuten kuulosti paljon paremmalta idealta parin promillen nousussa.
