Ruotsalaisilla on IKEA, heillä on Hästens, heillä on lihapullat.
Ja sitten heillä on se kaikkein merkittävin.
Heillä on Abba.
Kaikki alkoi 31 vuotta sitten. Alakerran Marinke kuunteli sen verran lujaa C-kasettejaan, että kerrostalon pattereita pitkin levisi muutakin kuin kaukolämpöä.
Sieltä levisi Bennyn ja Björnin sulosäveliä Agnethan ja Fridan jumalaisesti laulamana.
Se oli rakkautta ensi kuulemalta! Sen jälkeen huoneeni oli tapetoitu Suosikin, Intron ja Helpin Abba-julisteilla, koulukirjani oli päällystetty Abba-paperilla ja kinastelin – suorastaan tappelin – koulun vääräuskoisten BCR-fanien kanssa. Hah, olin oikeassa. Kuka enää muistaa Ericiä tai Leslietä tai Stuartia tai Alania tai Derekiä?
Sen sijaan Abba soi edelleen ja kaikkialla.
Jos stereotypioihin on uskomista, niin useimmat miespuoliset Abba-fanit ovat homoja. Minä ainakin olen. Mutta kumpi teki kumman? Abba minusta homon vai homous minusta Abba-fanin.
Hällä väliä. Sanotaan vaikka niin, että homoilla on harvinaisen hyvä musiikkimaku.
Ja miksi tämä vuodatus? Siksi, että tänään, juuri parhaillaan, on Radio Suomessa suuri Abba-ilta ja siksi, että Björnillä on tänään 61-vuotissyntymäpäivä.
Ovatkohan nuo kaikki Radio Suomen lähetykseen soittavat miehet meikäläisiä?
Ainakin heillä on harvinaisen hyvä musiikkimaku.
3 kommenttia
coco
26.4.2006 01:22
Mika Mika tiedatko onko ABBA koskaan levyttanyt muilla kielilla kuin English ja Spain. Kuulin heidan ensin valloittaneen Euroopan laulamalla kielilla ennekuin valloittiva American. Olisi hieno kuulla ja jos vaikka Suomessta saisi naita tallentoja. Tulen sinne kesalla.
coco
26.4.2006 01:23
SPANISH tarkoitin.
Mika
26.4.2006 12:52
Abba levytti myös ainakin ruotsiksi, saksaksi ja ranskaksi. Näitä versioita voi löytää bonuskappaleina eri Abba-kokoelmilta sekä tietysti viime vuonna julkaistusta boxista, johon on koottu kaikki Abban levyttämät ja virallisesti julkaistut kappaleet. Boxia saa kaikkialta maailmasta, myös Kanadasta :
http://www.amazon.ca/exec/obidos/ASIN/B000ATD8BY/qid=1146044818/sr=8-9/ref=sr_8_xs_ap_i9_xgl15/702-7160507-1729634
Tervetuloa Suomeen kesäksi! Kyllä tämä maa ja ihmiset ovat aivan erilaisia, kun on valoa ja lämpöä. Olisipa aina kesä!