Seikkailuahan tämä on ja millaista.

Että ensimmäisenä mieleen tuleva on ulkopuolista, kimpoavaa. Kuinka puhuisin siitä kuvin, kieliasuin. Jos siis yhden ihmisen mieleen mahtuisi kymmeniä muita, kuvia, värejä, tuntuja. Niin sellaiselta se tuntuisi, siltä se tuntuu.

Silloin kun en jaksa kuunnella menen laaksoon. Tyhjään ja hiljaiseen, nukkuvaan. Sinne missä ei ole ketään, missä ei liiku mikään. Se pieni saari keskellä merta, ystävänä vain tuuli ja Sinä. Ja vesi tietysti. Kalliolta laskeudun uimaan joka aamu. Pitkin vedoin, upottavin sukelluksin. Ja meri on toinen ihoni, ottaa minut haltuunsa ja yhdessä me jatkamme olemista, olemme yhtä.