Levoton. Lokit. Laiskuus.

Valvoin liian myöhään eilen, huomaan. Koko päivän olen istunut toimistossa ja keho on kuin juoksun jäljiltä. Ajatustyö.

Liian monta asiaa kiertää kehää mielessä ja suurin niistä on kaipaus. En jaksa kaivata. En jaksa olla surullinen siitä että ajanjakso päättyy. En jaksa. Ajatella soittavani. Ajatella olla soittamatta. Kääntää sivua. Ja kääntää päätä.

Illalliskutsu. En vielä tiedä kenet kutsun juhliini. Kuvittelen pöydän ympärille teidät kaikki, merkittävimmät matkan varrelta. Me istumme siinä ja puhumme, katsomme toisiamme pitkään puhuessamme, niin että saamme ruosteenkestäviä valokuvia. Kodak moment. Paksuja, valkoreunaisia tauluja, me tallennettuna paikkaan. Katsokaa meitä me muistamme. Hymyilemme toistemme äänille ja välissä ilmaa, tiheänä läpitunkevista magneeteista.

Me unohdamme vallan, merkitykset, ansiot. Pettymykset ja saavuttamisen. Selkään puukotukset ja puolueellisuudet. Unohdamme ja muistamme ja kaikki on vierellä näkymättömänä. Magneettina, vastavoimana. Joka pitää meidät kiinni toisissamme ja jakaa meidät.