Ensimmäinen kokonaan oma päivä viikkoon, ehkä moneen. Näitä juuri en ole haalinut tarpeeksi. Karttanut lähinnä.

Luin vessalukemisena analyysiä Michel Tournierin Perjantaista. Ja hellin ajatusta heittäytymisestä valmistumisen jälkeen.

Robinsonin ja Perjantain kohtaaminen ja siitä syntyvä muutos on kiehtova. Todellinen kohtaaminen syntyy vasta kun opituista asetelmista on luovuttu. Ensin on nähtävä itsensä ja oma kulttuurinsa.

Ja koskettaa mussa sitä puolta joka tahtoo luopua opitusta, valmiista, vielä kerran ennen kuin on hyväksyttävä oma muovautumisensa. Ehkä myös ajatusta siitä voisiko elämä jatkua sellaisena, jatkuvana kasvuna ja auki olemisena ja miten.

Pakoa se ei olisi sillä siinä välissä on tietynlainen vapauden aukko täyttämättä. Rohkeutta se vaatisi. Enää kolme kuukautta.

Mulla on sellainen fiilis että juoksen sitä ovea kohti ja toisaalta jokin pitää kiinni vähän. Mikä, miltä se tuntuu ja miksi. Vapaudenpelko? Vastuu? Mahdollisuudet. Tulla millaiseksi on.

Muutto. Muutos. Uusi. Syntymä. Kasvu. Kehitys.

Vastuu ja tasa-arvo, kuitenkin jonkunlainen epäsuhta ja liikkumisen tarve kohti yhteisöllisyyttä, jalustalta laskeutuminen.