Aamiaiseksi makaronilaatikkoa ja kolaa. Päänsekoitusiltamat ja liian paljon törmäyksiä. Minun suhteeni sinuun on muuttumassa mutta ennustan että muutoksesta tulee hidas. Tai sitten se tapahtui jo ja kestää hetki ennen kuin kumpikaan meistä tajuaa sitä.

Niin suuri näkemysero meidän välillä tuntuu kuilulta. Ei kuilulta. Panssariseinältä. Konkreettisesti tuntui siltä kuin olisit kadonnut ulottumattomiin, sen tunteen taakse jonka vallassa olit, olet. Se on pelottavaa todeta rakkaastaan. Ei auta että yritän lähestyä, kysyä, keventää. Ei auta. Ja aina törmään tähän. Minun tahtoni ymmärtää johtaa siihen että uskon muidenkin tahtovan niin. Ja sitä en voi ymmärtää? Että aina ei voi ymmärtää.