Ensimmäisenä tulee kai jäänne vanhasta. Muisto, tunne, salaisuudet. Ja katsoessa ajattelee: niinkin kauan, niin syvältä ja pitkään.

Ei vielä tiedä tulevasta, ei usko, luottamus puuttuu. Vaikea tietää vaikka tietäisi kuitenkin. Vaikea siirtyä alakulosta uuteen. Ja siirryt kuitenkin sillä mihinkään ei voi jäädä seisomaan jos se polttaa, jos se kuivattaa hitaasti, hitaammin kuin unohdus.

Tässä hetkessä on kaikki, seuraava täynnä multaa ja turvetta, uuden maan tuoksua. Kuin koti joka on vasta asutettu, vieraat tuntevat seinien äänet ihollaan. Me muut emme huomaa. Kun muistomme tarttuvat äänettöminä nurkkiin.