Törmäsin tänään niin täysillä lukkoihini. Ryhmässä olen usein se tarkkaileva tyyppi. Ja juuri siitä aion opetella pois. Mutta kun siihen on niin helppo vaan mennä, helppo koska muu on uutta ja pelottavaa.

Se kun tiedän mitä ajattelen mutten kuitenkaan sano sitä vaan jään miettimään että mitä muut siitä ajattelee. Siinä on minun kasvukohtani, kipupiste. Helpottavaa on tietää että siitä on kasvamassa pois ja tietää että siinä apuna on tuki.

Viime yönä näin unta että keskustelin tutun kanssa taiteesta. Siitä että kaiken tekemisen taustalla on kuitenkin toive siitä että oma tunnetila tulee näkyväksi vaikkei sitä osaa selittää sanoin. Ja sanoin myös jotakin arvioimisesta, arvottamisesta.

Häh. Blokki iskee kun tätä nyt miettii. Lopetan siis hetkeksi.