Tänä aamuna tuli taas ukkosta. Kuuntelin koulun kelloja ja niitä ääniä siellä pihalla. Huusivat toisilleen ja huvitti.

Nostalgia velloo minussa. Päässä tuntuu olevan joku aikamatka menossa ja tästä se vaan syvenee. Levittelin eilen kaikki vanhat paperini lattioille muuton vuoksi ja törmäsin itseeni viisi vuotta sitten. Olinpas pieni. Vanhoja koruja, asettelin niitä paikalleen mutta ei ne enää istuneet. Heitin menemään, vihdoin.

Tosi outoja papereita jäänyt säästöön, vanhoja koulujuttuja joita joskus kuvittelen tarvitsevani. Heitin nekin ja hyvältä tuntui. Muutoissa ehkä parasta on juuri tää luopumisen onni, vaikka siihen liittyykin suru ja alakulo. Ne vaan on niin vahvasti osa tätä muutosta ja tuntuu todella hyvältä ottaa ne. Koska pian muuttuu taas aika ja ajan mukana tunne.

Itkin vanhoja rakkauskirjeitä ja naureskelin kymmenen vuoden takaisille joissa mollattiin kolmekymppisiä.