Berliinissä taas juhlittu

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Uusi Mr. Leather Europe


Eurooppalaiset nahka- ja fetissikerhot ovat viettäneet vuosijuhliaan Berliinissä viime viikonloppuna. Lauantain pääjuhlassa valittiin uusi Mr. Leather Europe 2008. Voittaja on SLM Kööpenhaminan edustaja Ralf Rasmussen. Hän on 24-vuotias, joten edelleen nuoret pitävät kilpailussa pintansa. Viime vuonna voittaja oli ruotsalainen Martin Cedergren. Martinista oli haastattelu Voltti-lehdessä, kun hän oli käymässä Helsingissä.

Rasmussenin kerrotaan voittaneen erityisesti shownsa ansiosta. QX:n sivulla on kuvia pieninenäisestä ja suurikalloisesta tanskalaisesta. (Isonenäiset jäivät peräpään paikoille).
http://www.qx.se/noje/8304/ralf-blev-mr-leather-europe-2008

Seuraava nahka- ja fetissikerhojen vuosikokous pidetään Roomassa ensi vuoden lokakuussa. Tämänvuotisen tapahtuman järjesti berliiniläinen, ristiriitoja aiheuttanut järjestö BLF. Kerhossa on osaavaa väkeä. Pieni joukko pystyy järjestämään näyttäviä tapahtumia, kuten esim. kevään pääsiäisjuhlat. Suurten tapahtumien järjestäminen on myös rahakasta hommaa, sillä pääsyliput on hinnoiteltu kaupalliseen tapaan varsin korkealle. Vähällä rahalla mukaan ei pääse.


Folsom Europe -huolia

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Berliinissä erilaisia suurtapahtumia on yhtenään. Syyskuun alussa oli massiivinen Folsom Europe –tapahtuma. Fetissiväen katujuhla on aiheuttanut närää paikallisten asukkaiden joukossa. Yksi Fuggerstrassen trattoria oli kutsunut paikalliset kokoon, ja teemana oli "Folsom Europe – ei koskaan enää". Ruokaravintolan pitäjä, itsekin homo, sanoo,. että juhlasta on tulltu liian rankka. Kaduilla, kaiken markinatouhun keskellä harjoitetaan julkista seksiä. Esim. hänen trattoriansa edessä oli fetissimuumio, jota monet kävivät julkisesti seksuaalisesti tyydyttämässä. Sisällä trattoriassa oli tapahtuma, jossa oli mukana lapsia. Tällainen pilaa homojen maineen.

Paikalliset asukkaat ovat käyneet keskusteluja, mutta Folsom Europen ihmiset eivät ole tähän mennessä olleet mukana. Loka-marraskuulle on suunniteltu yhteistä tapaamista. Folsomin väki korostaa, että tapahtuman tarkoituksena on lisätä suvaitsevaisuutta, mutta se ei ole mikään julkisen seksin tapahtuma. Sellaisista ylilyönneistä on päästävä. Trattorian pitäjä sen sijaan toivoo menestystä Folsomille, mutta jossain muualla kuin heidän kotikaduillaan. Siegessäule-lehti haastatteli alueen ihmisiä, ja useimmat korostivat, että tapahtuma on tärkeä, mutta ylilyönnit myönnetään. Vaikea valvoa kaikkia Paikalle tulee paljon kaikenlaisia ihmisiä eri puolilta maailmaa.

1 kommenttia