Homot aiheuttivat maanjäristyksen Israelissa
Tätä mieltä oli Shlomo Benizri Israelin parlamentin Knessetin täysistunnossa tv-kameroiden edessä. Hän totesi miehisten ruumiinosien hemputtelun homoseksin yhteydessä aiheuttavan Syyrian-Afrikan manne
Tätä mieltä oli Shlomo Benizri Israelin parlamentin Knessetin täysistunnossa tv-kameroiden edessä. Hän totesi miehisten ruumiinosien hemputtelun homoseksin yhteydessä aiheuttavan Syyrian-Afrikan manne
Mitä tapahtuu katolisen kirkon sisällä? Katoliseen kirkkoon kuuluu 1,2 miljardia ihmistä, joten siellä tapahtuu monenlaisia asioita yhtaikaa. Saksan piispainkonferenssi on valinnut
Tamperelainen Vagabondi perustettiin 9.4.1973. Sittemmin siitä tuli Tampereen Seta. Juhlaviikkoa vietetään kuitenkin vasta syksyllä, koska kevääseen sattuu useita muita tapahtumia. =====
Tässä lehtijutussa käsitellään työpaikan tabu-aihetta: työtoverin homoutta.
Näin raportoi Bahrainissa ilmestyvä Gulf Daily News 14.2. päivätyssä uutisessa. Tehoiskuun saattaa sisältyä myös aikaisempaa tiukemmat rajatarkastukset, joilla estetään homoja muista mais
Keskiviikkona Ruotsissa ulkopoliittisessa keskustelussa ulkoministeri Carl Bildt ilmoitti, että pride-juhlintaa aiotaan tukea jatkossakin. Vuonna 2006 viimeksi sisällytettiin HLBTI-asiat hallituksen s
Uutistoimisto AP kertoo presidentti Bushin ilmoittaneen Dar Es Salamissa pitämässään puheessa, että USA:n kongressin pitäisi jatkaa hänen aloittamaansa AIDS-ohjelmaa. Ehtona on, että samalla rahaa pit
Homojärjestöillä ei vieläkään mene hyvin YK:ssa. Viime vuonna muutamalle homojärjestölle annettiin virallinen tarkkailijastatus, mutta nyt, kun sinne oli pyrkimässä Espanjan LGBT-järjestö (FELGBT), vi
Juuri kun mainitsin, etteivät anglikaanit ole otsikoissa, niin eikö vain heti näin tapahdu. Viisi anglikaanikirkon eri alueiden johtajaa ilmoitti boikotoivansa ensi kesänä Englannissa kym
Uutistoimisto AP kertoo Egyptin poliisin lisänneen hiv-positiivisiksi epäiltyjen ihmisten pidätyksiä. Tässä kuussa neljä miestä pidätettiin ratsiassa. Ihmisoikeusjärjestöt varoittavat, että pidätykset
Keskiviikkona avautui gayklubi Angelissa Tallinnassa gay-aktivisti Lisette Kampusin homofobia-aiheinen valokuvanäyttely "Minun Puola". Öhtulehden valokuvassa on Lisette ja tämän teatterimaailmasta tu
Norjan hallitus tuo tänään valtiopäiville eli Stortingetiin esityksen sukupuolineutraalista avioliittolaista, joka sallisi adoptiot ja lesbopareille myös keinohedelmäöityksen. Näyttää sitlä, että Norj
Viime maanantaiksi eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio oli kutsunut seitsemän kansalaisjärjestön edustajat ideoivaan seminaariin, jossa aiheena oli yhdenvertaisuus ja sen edistäminen viranom
Saksan hallitus on ottanut Pron eli kristillisen medialehden mukaan kantaa siihen, voiko homoseksuaalisuutta parantaa. Kolme viikkoa sitten Saksan vihreät tekivät hallitukselle kysymyksen homovastaisi
Romaniassa yritetään muuttaa avioliittolainsäädäntöä niin, että avioliitto olisi vain miehen ja naisen välinen liitto. Oppositiossa oleva oikeistolainen Suur-Romania-puolue on tuonut muutosehdotuksen
Etelä-Afrikan hallituspuolueen ANC:n uusi johtaja Jacob Zuma (65v) on jokseenkin varmasti tuleva presidentti Thabo Mbekin jälkeen. Zuma on hyvin ristiriitainen persoonallisuus. Hänellä on monta vaimoa
Ruotsin uutistoimisto TT kertoo uutisessaan, että hovioikeus pysytti alemman oikeuden määräämät 20 000 kruunun (2 124 euroa) sakot kenneliä pitäneelle naiselle, joka kieltäytyi myymästä julkisesti mai
Jälleen on ystävänpäivänä 14. helmikuuta klo 20 Wienin Stephansdomissa eli Pyhän Tapanin tuomiokirkossa jumalanpalvelus rakastaville. Siellä saavat siunauksen yhtä lailla hetero- ja homoparit. Siunauk
Vihaako Barack Obama homoja?' Obama ei halunnut neljä vuotta sitten samaan valokuvaan homoystävällisen pormestarin kanssa. Obaman tiimi yrittää selitellä, miksi. Se ol
Skotlannissa alkaa huomenna mainoskampanja, jonka sloganin ovat koululaiset luoneet: "Some people are gay. Get over it!" (Jotkut ihmiset ovat homoja. Se on vain syytä hyväksyä). Kampanja
AP:n uutinen kertoo: Ennekuulumatonta mormonikirkossa on, että LHBT-ihmiset ottavat ryhmänä suoraan yhteyttä kirkon korkeimpaan johtajaan. Entinen johtaja kuoli tammikuussa 97 vuoden ikäisenä. Uusi jo
Ryhmä gay-miehiä oli trans-ihmisten kanssa menossa Blackpoolissa Church-kadun varrella sijaitsevaan Pizza Hutiin välipalalle. Muutamalla nälkäisellä oli korkeakorkoiset kengät ja muutenkin näyttävä p
Euroopan komissio vaatii Saksaa parantamaan homoliittojen tasa-arvoa. Müncheniläinen Focus-lehti kertoi eilen, että sosiaalikomissaari Vladimir Spidla on lähettänyt Saksalle kirjelmän, jossa vaaditaan
Jengit rekrytoivat lapsia ja nuoria joukkoihinsa ja ajatusmaailmaansa YouTuben, Facebookin ja MySpacen kautta. Ensin luodaan ystävyyssuhteita ja sitten agitoidaan nuoret mukaan katuriehuntaan.
Gay-uutissivuilla referoidaan laajasti Englannin anglikaanisen kirkon päämiehen, Canterburyn arkkipiispa Rowan Williamsin puheita. Hän ehdotti, että Englannissa voitaisiin ottaa käyttöön osia islamil
Tallinnassa homoklubi Angeli on näköjään leimautunut euroviisupaikaksi. Öhtuleht raportoi laajasti illan tapahtumia. Mitä hauskaa siellä tapahtuikaan? Lukijakommentaarejakin on vaikka millä mita
Amerikkalaisen megakirkon johtaja, pastori Ted Haggard paljastui runsas vuosi sitten miesprostituoidun palvelusten pitkäaikaiseksi käyttäjäksi. Hän oli kokeillut myös huumeita. Samaan aikaan hänellä o
Homovihamielisyydestään paljon julkisuutta saanut, tele-evankelista Oral Robertsin perustama yliopisto USA:ssa on nyt saanut kanteen, jossa väitetään että koulun kautta olisi kanavoitu vuosittain jopa
Australiassa kristillisten pappien ryhmä nimeltä 100 Pastoria (100 REVS) on pyytänyt julkisesti anteeksi HLGT-ihmisiltä kristillisten kirkkojen kielteistä asennetta sateenkaari-ihmisiä kohtaan ja heid
Egypti kiduttaa hiv-potilaita Iltalehti 7.2.2008 12:43 Hiv-positiivisia miehiä kidutetaan ja kahlitaan sairaalavuoteisiin odottamaan oikeudenkäyntiä Egyptissä. Egyptin