Homopari voi saada oman lapsen!

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

"Emme tarvitse enää miehiä", huudahtavat iloisina lesboparit, jotka haluavat lapsia. Nyt vielä tarvitaan miehen siittiö ja lapsi saa biologisen isänsä ominaisuuksia. Lesboparin toinen osapuoli jää perintötekijöiden ulkopuolelle. Mutta kaikki on muuttumassa. Piakkoin saadaan keinotekoisesti miehen munasoluja ja naisen siittiöitä. Englannissa, Brasiliassa ja Japanissa asiaa jo valmistellaan. Kantasoluista voidaan rakentaa eri solutyyppejä. Newcastlen yliopiston soluasiantuntijat kertovat, että he voivat tehdä luuytimestä siittiöiden esivaihetta eli spermatogoneja. Butantanin biolääketieteen instituutissa São Paulossa tehdään hiiren kantasoluista sekä munasoluja että siittiöitä. Vielä ei tiedetä, soveltuvatko ne jälkeläisten tuottamiseen.

Geenitekiniikan pioneeri Shinya Yamanaka Kioton yliopistosta sanoo, että on keksitty keino, jolla ihmisen ihosoluja voidaan muuttaa kantasoluiksi ja ohjelmoida sitten uudelleen sukusoluiksi. Pian on homopareillakin ehkä mahdollisuus saada yhteinen lapsi. Toisen ihosta tehdään munasolu ja toinen hedelmöittää sen siittiöillään. Sitten hedelmöitetty solu siirretään sijaissynnyttäjään.

On vain yksi ongelma. Sukupuoli syntyy X- ja Y-kromosomeista. Jos siittiö tehdään naisesta, siitä puuttuu Y-kromosomi. Mutta sekin voidaan keinotekoisesti viedä soluun myöhemmässä tutkimuksen vaiheessa.

Nämä tutkimustulokset todennäköisesti synnyttävät Amerikassa valtavan vastalausemyrskyn. Homoille omia lapsia!

Tällaiset hedelmöittämiset ovat käyttökelpoisia aikaisintaan 10 vuoden kuluttua.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://www.fr-online.de/in_und_ausland/wissen_und_bildung/aktuell/?sid=ff54dc3c3594fb4a94394357ac2ca700&em_cnt=1292131

Haloo, onko nyt aprillipäivä? Juttu oli lehden tiedesivulla.

2 kommenttia

Kuulostaa jokseenkin pelottavalta.

Ei siksi, että homo/lesboparit saavat näin mahdollisuuden omiin jälkeläisiin, vaan siksi, että liian pitkälle viety omien jälkeläisten manipulointi saattaa tuottaa vinksahtaneiden ihmisten (omasta suuntautumisesta riippumatta) käsissä karmaisevia lopputuloksia.

Miettikääpä vaikka jotain Kiinaa, Intiaa tai miksei kokoluokkaa pienempääkin maata, jossa saattaa parhaillaan olla varttumassa uusi Hitler. Hänen ei enää tarvitse turvautua pelkästään keskitysleireihin, polttouuneihin ja massa-armeijoihin, kun käytettävissä on jo aivan uudenlaiset aseet ja kohta myös biolääketieteen konstit.
  • 2 / 2
  • krister
  • 22.2.2008, 12.50
Suomen hedelmöityshoitolaissa on manipulointi nimen omaan kielletty. Tässä lähestytään kiisteltyä aihetta ihmisten kloonauksesta.