ECMC Bike Run Hunsrückin maisemissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Koko viime syksyn pyöri YLEn Teema-kanavalla jättiläismäinen Kotiseutu-niminen sarja, jossa seurattiin yhden hunsrückiläisen suvun vaiheita. Sarja alkoi viime vuosisadan alusta ja loppui vuosituhannen vaihtumiseen. Hunsrück on pieni paikkakunta Reinin laakson kauneimmassa osassa. Tämän kesän ECMC Bike Run 2008 suuntaa noille seuduille Reinin laaksoon. Seutu on UNESCOn maailmanperintölistalla. Motoristien reitti kulkee tällaisten paikkakuntien ja seutujen läpi: Eifel, Hunsrück, Pfalzin metsäalue, Siegerland, Taunus, Heidelberg. Tukikohtana pidetään Stahleckin linnassa olevaa retkeilymnajaa Bacharach-nimisellä paikkakunnalla. Sieltä on varattu 130 vuodepaikkaa. Koko lysti maksaa 185 euroa ECMCn jäsenille ja tietenkin pitää olla moottoripyörä ja pitää matkustaa sillä lähtöpisteeseen. Mikäli arvaan oikein, Suomestakin on lähdössä motoristeja mukaan. Tapahtuma on heinäkuun 15.-19. päivinä 2008. Avatkaapa blogi ja kertokaa, millaista on!

Vuonna 2004 ECMC Bike Run oli Suomessa, ja osanottajia Saimaan kierroksella oli toista sataa. Tukikohtana pidettiin Punkaharjulla sijaitsevaa kansanopistoa.

ECMC on eurooppalaisten nahkamiesten kerhojen kattojärjestö.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

ECMC:n Bike Run keskieurooppalaisissa maisemissa


Viiden päivän moottoripyöräajelu Reinin rannoilla houkutteli mukaan myös kourallisen suomalaisia. Bike Run järjestetään joka vuosi. Vuonna 2004 se oli Suomessa Punkaharjun ympäristössä.

Tukikohtana oli tällä kertaa Stahleckin linnan nuorisomaja. Mukaan tuli 111 moottoripyöräilijää 13 maasta. Kaukaisin vieras oli Uudesta Seelannista. Ritarisalin avajaisissa ryhmille arvottiin oppaat. Kolmen päivän aikaan kierreltiin erilaisia reittejä lähiympäristössä. Käytiin Eifelissa, Hunsrückissä, Pfälzer Waldissa, Siegerlandissa ja Taunuksen alueella.

Iltaisin oli iltaohjelmaa. Kerrottiin soihtujen valossa linnan historiaa, oli viinin maistajaisia, joissa yksikään kurkku ei jäänyt kuivaksi, ja oli biker grilli-ilta. Päätösseremoniassa ritarisalissa kerrottiin, että seuraava biker run on Tanskassa Aarhusissa ensi vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa. Tanskan korkein kohta "Mollehöj" on muuten 170 metriä meren pinnasta.

Paluumatkalla suomalaisetkin osallistuivat Frankfurtin CSD-tapahtumiin.