Venäjän homojen vastainen laki estää hiv:n vastaisen taistelun
Homofobia edistää hiv:n leviämistä Venäjällä.
Homofobia edistää hiv:n leviämistä Venäjällä.
Viimeistään nyt, maailman aids-konferenssin jälkeen on aika keskustella lääkkeistä, joilla HIV voidaan ennalta estää. Mikä on tämän hetken tilanne?
Ruotsinkielisen neuvontapalvelun tarvetta seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä selvitetään. Kartoitus on auki 28. heinäkuuta asti.
Sunnuntaina alkoi 20. maailman aids-konferenssi Melbournessa. Paikalla on 12 000 tutkijaa, asinatuntijaa ja aktivistia. Lentoturman uhreja oli kuusi ja heitä muistettiin konferenssi aluksi.
Valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu SINUIKSI avataan 17.5. Homofobian ja transfobian vastaisena päivä. Palvelun toteuttavat yhteistyössä Pirkanmaan Seta ry ja Ranneliike.net -sivusto.
Miesten välinen seksi on jatkossa määräaikainen verenluovutuseste Suomessa. Punaisen Ristin Veripalvelun mukaan riskiarvioon perustuva uusi varoaika on nyt 12 kuukautta. Uusi käytäntö astui voimaan maanantaina 12.5.2014.
Ruotsalaisella uutissivustolla qx.se kerrotaan uusista sveitsiläisistä tutkimustuloksista. Jotkut arkiset ruoka-aineet tekevän ihmisestä homon. Pahin on B-vitamiini, tiamin.Qx.se on ennenkin julkaissut kohu-uutisia huhtikuun alussa.
Amerikkalaistutkimuksessa analysoitiin netin kontaktinhakuilmoituksia. Miesseuraa etsivistä osa etsi "heteroita". Heistä merkittävä osa ei ollut kiinnostunut turvallisesta seksistä.
Entistä useampi suunnittelee sukupuolenkorjausta, kertoo Savon Sanomat. Nuorimmat asiasta Setalta kyselevät ovat 13-vuotiaita. Seta muistuttaa, ettei transsukupuolisuus ole lisääntynyt, vaan tietoisuus ilmiöstä on kasvanut.
Suomen Bioanalyytikkoliitto ry ottaa kantaa kuivaverianalyysiin, todeten ettei se perustu lääketieteellisesti tutkittuun tietoon.
Setan uusi video kuvaa homo- ja transvanhuutta. Joukko henkilöitä kertoo sillä oman elämäntarinansa. Video on suunnattu erityisesti vanhustyön koulutuskäyttöön tuomaan tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta sekä vanhuudesta.
Briteissä tällä viikolla julkaistussa tutkimuksessa tullaan siihen johtopäätökseen, että homosuhteet ovat heterosuhteita onnellisempia ja toimivampia.
Amerikkalaistutkija on päätynyt johtopäätökseen, että samaa sukupuolta olevien parien liittojen kestävyys suhteen laatu saattaa olla heteropareja pidempi.
Laajasta tutkimuksesta käy ilmi, että sateenkaarivähemmistöihin kuuluvien brittinuorten keskuudessa on paljon mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja itsemurha-alttiutta. Ongelmien taustalla on kiusaamista, syrjintää ja tuen puutetta.
Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa tultiin siihen johtopäätökseen, että samansukupuolisella avioliitolla on myönteinen vaikutus homomiesten elämän pituuteen. Naisparien kohdalla tulos on päinvastainen.
Maailman AIDS-päivänä joulukuun alussa Väestöliitto julkaisi nettilehden Hivistelyä. Lehti on suunnattu nuorille ja sillä halutaan kaataa ennakkoluuloja HIVistä ja AIDSista.
Miesten välinen seksi ei enää johda Suomessa pysyvään verenluovutuskieltoon. Muutoksen taustalla on Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean antama uusi määräys veripalvelutoiminnasta. Suoja-ajaksi tulee kesäkuun 2014 alussa 12 kuukautta.
Hiv-tartuntatilanne ei Suomessa ole hälyyttävä, mutta Suomessa huolestuttaa edelleen se, että puolet tartunnan saaneista hakeutuu testiin liian myöhään. Lääkityksen teho ei enää siinä vaiheessa ole paras mahdollinen.
Maailman aids-päivän seminaarissa perjantaina puhuttiin terveydenhuollon asiakaskohtaamisista, kun asiakkaana on HLBTI-ihminen. Tutkimustulokset vahvistavat: asiakas voi pelätä heteronormatiivisuutta ja hetero-oletusta.
Heteronormatiivisuuden ongelmallisuus suomalaisessa terveydenhuollossa otetaan esille HS:n lukijoille jaetussa teemassa "Aikuisen terveys". Liitteen on tuottanut Mediaplanet Oy.
Professori Markku Myllykangas nosti homojen "parantamisen" esille paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli "Koululääketiede ja vaihtoehtohoidot".
Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on yhteydessä käsityksiin kotona tapahtuvasta väkivallasta, osoittaa ruotsalaisen Linné-yliopiston toteuttama tutkimus.
Sisäasiainministeriön toimeksiannosta tehdään tutkimusta yli 55-vuotiaiden vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden kokemasta syrjinnästä julkisissa ja yksityisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa pitää puoskarilain säätämistä tarpeettomana. Hän unohtaa mm. ääriuskonnollisten piirien nk. eheytyshoidoilla vahingoittamat homot ja lesbot.
Homofobit tukahduttavat usein omat homoseksuaaliset tunteensa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ottaa esiin miesten välisessä seksissä tarttuneen meningokokkitaudin ja suosittaa tarvittaessa harkitsemaan rokotteen ottamista.
Suurkaupungeissa USAssa ja Euroopassa on löydetty aivokalvontulehdukseen sairastuneita. USAssa seitsemän on jo kuollut, Euroopassa kolme. Oireet: korkea kuume,päänsärky, vierailu suurissa homotapahtumissa. Aiheuttaja on c-tyypin meningokokki-bakteeri
Hoitoammattilaisten henkilökohtaiset muistot AIDS:in tulosta Suomeen ovat uutta antia HS:n reportaasissa kesästä 1983. Potilaista tuli ystäviä ja lähdön hetki lääkärillekin vaikea. Juttu kertoo myös ensimmäisten potilaiden tilanteista.
Pojat aavistavat jo kymmenvuotiaina olevansa homoja, tytöt kolme vuotta vanhempina.
Poppersin myynti on siirtynyt Kanadassa lähes täysin "tiskin alle" viranomaisten kiellettyä alkyylinitriittien myynnin ihmisten nautintakäyttöön ilman lisenssiä. Poppers ei ole Kanadan lain mukaan huume eikä hallussapito ole rikos.