
Superstartti Tom of Finland -elokuvalle
Helsingissä Tennispalatsin kaikissa elokuvasaleissa pyöri maanantai-iltana tuore Tom of Finland -elokuva kutsuvieraille. Tapaus oli melkein jättimäinen: kutsuttuja 2 800. Elokuvateattereissa 24.2.2017 alkaen.

Helsingissä Tennispalatsin kaikissa elokuvasaleissa pyöri maanantai-iltana tuore Tom of Finland -elokuva kutsuvieraille. Tapaus oli melkein jättimäinen: kutsuttuja 2 800. Elokuvateattereissa 24.2.2017 alkaen.

Helsingin kaupungin infektiolääkärit varoittavat miesten välisessä seksissä leviävästä A-hepatiitista. Lääkärit luokittelevat tilanteen epidemiaksi ja varoittavat samalla sukupuolitautien tartuntojen määrän noususta.

Yhdysvalloissa kaikkiaan 4,1 prosenttia ilmaisee olevansa homo, lesbo, biseksuaali tai transsukupuolinen. Vuonna 2012 vastaava luku oli 3,5 prosenttia. Tuloksen taustalla on Gallupin kysely 1,6 miljoonalle aikuiselle.

Homo- tai biseksuaalisuus eivät sinänsä lisää yksilön riskiä mielenterveydellisiin ongelmiin, vaan ongelmien kasaantuminen tilastoissa seksuaalivähemmistöjen kohdalle johtuu kielteisistä asenteista. Uskonnollinen kasvatus on merkittävä ongelmien lisääjä.

Vihreiden Pekka Haavisto on lauantaina antanut suostumuksensa olla puolueensa ehdokkaana vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Hän kertoi asiassta Yle TV1:n Ykkösaamussa. Suomessa järjestetään presidentin vaali vuoden 2018 alussa.

MSC Finlandin talvitapahtuma, Winterization, järjestetään viikonloppuna Helsingissä. Mukaan on saatu kaksi ulkomaista misteriä, hallitseva Mr Leather Europe ja ex-Mr Leather Spain 2017.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista vaativa kansalaisaloite ei ole ongelmaton perustuslain kuudennen pykälän yhdenvertaisuussäännöksen kannalta, linjaa perustuslakivaliokunta. Lakivaliokunta pyysi perustuslakivaliokunnalta asiasta lausuntoa.

Siviilivihimisessä käytettävä vihkikaava muuttuu sukupuolineutraaliksi keskiviikkona 1. maaliskuuta, kun avioliittolain uudistus tulee voimaan. Avioliittoasetuksen 9 §:n muuttamisesta päätti valtioneuvoston yleisistunto torstaina.

Vuodesta 1956 elämän loppuun saakka Tove Janssonin elämänkumppanina oli taidegraafikko Tuulikki Pietilä. Pietilän syntymästä on kulunut 100 vuotta, ja Ateneumissa aukeaa Tuulikki Pietilä -näyttely helmikuun 28. päivänä 2017.

Ranskan presidentinvaaleissa entisistä puolueista riippumattomalla Emmanuel Marconilla on hyvät mahdollisuudet. Venäläinen media kuitenkin alkoi kirjoitella hänestä homojuoruja. Hän ilmeisesti ei ole ”Venäjän ehdokas”.

Norja on nimetty Euroopan parhaaksi maaksi hlbti-työntekijän kannalta. Expert Marketin julkaisemassa selvityksessä Suomi on toisella sijalla.

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on jäänyt joulun alla sairauslomalle keskivaikean masennuksen vuoksi. Toivola on poissa eduskuntatyöstä ja muista luottamustoimista koko kevään. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli yksimielinen päätöksessään eilen, kun se tuomitsi Venäjän useista Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisista toimenpiteistä homo- ja kansalaisoikeusaktivisteja vastaan.

Vuoden homon valinta innosti Radio Puheen Akti-ohjelman avaamaan puhelinlinjat aiheesta ”Syrjitäänkö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edelleen”. Kuuntelijat ottivat kantaa suorassa lähetyksessä laiskanlaisesti.

Aito avioliitto -kansalaisaloite on parhaillaan perustuslakivaliokunnassa käsiteltävänä. Perustuslakivaliokunnan annettua asiasta lausuntonsa, päättää lakivaliokunta aloitteen jatkokäsittelystä.

Lapsiasiavaluuttu Tuomas Kurttila ottaa kantaa kohuun, joka syntyi, kun kansanedustaja Jari Ronkainen (ps) vaati lastensuojelua puuttumaan siihen, että alaikäinen Tuure Boelius vastaanotti gaygaalassa Vuoden homo -kunnianosoituksen.

Viime viikolla kirjailija ja mediapersoona Jonas Gardell paheksui, että Ruotsin Kokoomuspuolue avaa yhteistyösuhteita Ruotsidemokraatteihin päin. Eilen Kokoomuksen yhteyshenkilö hlbti-kysymyksissä vastasi Gardellille.

Sunnuntai-iltana syttyi tulipalo berliiniläisessä homosaunassa Schönebergin kaupunginosassa. Tulipalon aiheuttamiin savukaasuihin kuoli kolme ihmistä. PÄIVITETTY klo 21

Maanantaina julkaistiin seitsemän uutta Suomi-emojia, joista yksi kuvaa Tom of Finlandia.

Valtalehdet ovat jo jonkin aikaa Suomessa ja muualla läntisessä maailmassa hyväksyneet queer- tai homouutiset tasa-arvoisina. Lehdissä asiantuntemus homoaiheisisin on lisääntynyt. Ns. homomedialle jäävät pian vain seurapiiri- ja tyylitarinat.
Trumpin hallinnosta on vuodettu suunnitelmia, joilla konservatiivia arvoja suojeltaisiin. Niitä ihmisiä ja instituutioita suosittaisiin, jotka suojelevat perinteistä avioliittoa, luonnollista sukupuolta ja syntymätöntä lasta. PÄIVITETTY 4.2.2017 klo 16.20

Huhtikuun alkuun suunniteltu Pride Cruise -risteily on päätetty perua vähäisen varausmäärän vuoksi. Asiasta kerrotaan tapahtuman verkkosivulla sekä Facebook-sivulla.

Kuvanveistäjän tyttärelle, Tove Janssonille, läheinen ystävyys teatteriohjaaja Vivica Bandleriin oli tärkeää sodan jälkeen 1946-47. Yhteiskunta ja ympäristö olivat kuitenkin torjuvia. Rakkauden ilmauksia ei sallittu, jos ne olivat valtavirrasta poikkeavia

QX Gay Gaala järjestettiin torstai-iltana Savoy-teatterissa Helsingissä. Neljättä kertaa Suomessa järjestetyssä gaalassa palkittiin hlbti-kulttuuria edistäneitä henkilöitä. Katso kuvagalleria!

Yllättäen keskiviikkona Italian Korkein oikeus on hyväksynyt samaa sukupuolta olevan parin ulkomailla solmitun avioliiton. Ensin Virossa, nyt Italiassa.

Tove Jansson syntyi vuonna 1914 kuvanveistäjän tyttärenä. Asuttiin Katajanokalla Luotsikadulla. Pyöröikkunasta näkyi satamaan ja merelle. Kerrossängyn pinnojen läpi näkyi salonkiin, jossa isä ja kaverit juhlivat.

Kun Pekka Haavisto ja Antonio Flores tiistaina aamulla heräsivät, tuoreessa lumessa talon pihalla oli poljettuna keppikirjaimin: HOMOT. Asiasta on informoitu eduskunnan turvallisuusjohtajaa.

Homovainoja oli sodan jälkeen myös Isossa Britanniassa. Tänään astui voimaan ns. "Alan Turing's Law", jolla armahdetaan rangaistuksen saaneet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Presidentti Trump tiedotti, että hän ei aio puuttua lakiin, joka suojelee seksuaalivähemmistöjä työsyrjinnältä. Obama allekirjoitti lain vuonna 2014.
Norjan luterilainen kirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen aloittamisen, kun kirkolliskokous maanantaina hyväksyi uuden sukupuolineutraalin vihkikaavan. Uusi vihkikaava tulee käyttöön keskiviikkona.