Pekka Haavisto presidenttikilpaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 8
Pekka Haavisto (kuva: Roni Rekomaa)

Vihreiden Pekka Haavisto on lauantaina antanut suostumuksensa olla puolueensa ehdokkaana alkuvuoden 2018 presidentinvaaleissa. Haaviston ehdokkuus on esillä sunnuntaina Vihreän liiton valtuuskunnassa Lohjalla.

Haavisto kertoi suostumisestaan ehdokkuuteen Yle TV1:n Ykkösaamussa.

Haavisto oli ehdolla myös vuoden 2012 presidentinvaalissa. Tuolloin hän nousi toiselle kierokselle, mutta hävisi Sauli Niinistölle. Haavisto sai yli miljoona ääntä, 37,4 prosenttia annetuista äänistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Nyt 58-vuotias Haavisto oli Suomen ensimmäinen ja on toistaiseksi ainoa avoimesti homoseksuaali presidenttiehdokas. Haavisto elää rekisteröidyssä parisuhteessa puolisonsa Nexar Antonio Floresin kanssa.


Haavisto julkaisi lauantaina ehdokkuuteensa liittyvä videon

8 kommenttia

Ajatuksiani: Toivottavasti aloittaa vaalikampanjaansa jo nyt. Mitä aikaisemmin sen parempi. Ei saisi olla suttuisen näköinen. Mittatilauspuvut. Jos ei osaa itse pukeutua, niin antaa jonkun suunnitella koko puvusto mitä käyttää julkisuudessa esiintyessään. Hyvät valokuvat ja niin että vartalon puutteet peittyvät. Niinistö näytti oman pyttynsä rumissa valokuvissa. Ei saisi olla liian radikaali mielipiteissään, koska pyrkii koko kansan presidentiksi. Voisi vaikka alkaa käymään kuntosalilla, ettei näytä väsähtäneeltä. Personal trainer kehiin.
  • 2 / 8
  • xxx
  • 12.2.2017, 12.01
Ajatuksiani: Homotko muka ei ole ulkonäkökeskeisiä?


Hienoa Niinistö! Ja hienoa että Ranneliike tällä kertaa nostaa "avoimesti homoseksuaalin presidenttiehdokkan" esille sen vihreydestä huolimatta. Viimeksi kun puolue taisi olla väärä.