
Kaksoismurha Balatonilla edelleen mysteeri
Balatonin pohjoisosissa Alsoörsissa kuoli ampumisvälikohtauksessa yksi poliisi, 21-vuotias mies ja todennnäköinen ampuja. Kolme ruumista. Oliko kyseessä homodraama?
Balatonin pohjoisosissa Alsoörsissa kuoli ampumisvälikohtauksessa yksi poliisi, 21-vuotias mies ja todennnäköinen ampuja. Kolme ruumista. Oliko kyseessä homodraama?
Rukoushetket samaa sukupuolta oleville pariskunnille ovat hermostuttaneet Kajaanin kirkkovaltuuston varajäsenen laatimaan kantelun kirkkohallitukselle. Seurakunta päätti kesäkuussa järjestää rukoushetkiä homopareille. Asiasta kertoi YLE Kainuu.
Homojen suosimat alueet herättävät usein paheksuntaa. Olisiko hyvä merkitä alueet näkyvästi?
Viron opetusministeri Tonis Lukas ei halua Viroon mitään sellaista sukupuuttostrategiaa, jollaista harrastetaan Hollannissa.
Limahl on 80-luvun laulutähti, joka edelleen toimii musiikin parissa. Nyt hän oli mukana Augsburgin CSD-juhlissa ja kertoi hieman myös yksityiselämästään.
Syyskuun 19. päivänä Ruotsissa järjestetään valtiopäivävaalit. Ehdokkaiden ja puolueiden HLBTI-ystävällisyyttä on pisteytetty.
Nuori mies hyökkäsi kahden homoturistin kimppuun. Aluksi hyökkääjä vaati kännykkää, mutta sen jälkeen hän hakkasi uhria rintakehään. Uhri makaa belgradilaisessa sairaalassa teho-osastolla.
Essenin hiippakunnassa journalistit ja pormestari outtaavat homopappeja. Piispan kanssa on sovittu, että papit vetäytyvät viroistaan.
Tiistaina Luxemburgin parlamentti sai käsiteltäväkseen lakiehdotuksen, jossa avioliitto avataan myös samaa sukupuolta oleville pareille: Adoptio-oikeutta kuitenkin rajoitetaan.
Verhotut rakennukset ja muistomerkit voivat olla taidetta, mutta ne voivat olla myös politiikkaa.
Tuomari Walker on lykännyt päätöksen voimaantuloa 18.8.2010 klo 17 saakka. Vetoomustuomioistuin saa tällä tavoin aikaa omille päätöksilleen.
Meksikon korkein oikeus on päättänyt, että maan pääkaupungissa (Distrito Federal) solmitut avioliitot samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä ovat päteviä kaikissa 31 osavaltioissa.
Costa Rican korkeimman oikeuden perustuslakijaosto on torjunut aikomukset järjestää kansanäänestys samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisistä avioliitoista.
Elokuun alussa Viron oikeusministeriö ilmoitti, että lakia rekisteröidyistä parisuhteista ei enää valmistella. Isamaa ja Res Publica Liitto (IRL) vastustaa sellaista instituutiota.
Juristinen kädenvääntö Kaliforniassa jatkuu. Schwarzenegger puolustaa homoliittoja, mutta Obamalle asiasta voi tulla painolasti.
Viikko meni ja mitalleja tuli. Lauantaina oli Gay Gamesien päättäjäiset. Valtamediaa tapahtuma ei kiinnostanut. PÄIVITETTY
Ted Olson on yksi niistä asianajajista, jotka ovat mukana oikeusprosessissa Prop8:a vastaan Kaliforniassa. Tv-juontaja Chris Wallace kyselee, ollaanko oikeustoimin muuttamassa perustuslakia.
Esihistoriallisten ihmisten sukupuolinen käyttäytyminen iei tähdännyt pelkästään lisääntymiseen. Luolamaalauksissa on todisteita homoseksistäkin.
Paraguayalainen kansanedustaja lupaa olla ensimmäinen, joka taistelee tätä ”häpeää” vastaan. Sen lisäksi hän ilmaisi huolestumisensa siitä mahdollisuudesta, että pargualaismies ja argentiinalaismies solmisivat avioliiton keskenään.
Meksikon pääkaupungin Méxicon hallituksen johtaja Marcelo Ebrard Casaubon on todennut, ettei ketään saa syrjiä tämän sukupuolisen suuntautumisen, uskon tai poliittisen aatteen perusteella.
Costa Rican korkein vaalioikeus (El Tribunal Supremo de Elecciones – TSE) on hyväksynyt homohäitä koskevan kansanäänestyksen järjestämisen kunnallisvaalien yhteydessä joulukuun 5 päivänä.
27 vuotta meni, ennen kuin lakikirjasta New Yorkista saatiin pois kruisailukielto.
Toissa päivänä tuli tuomio, mutta mitä seurauksia sillä on?
18-vuotiasta iranilaisnuorukaista odottaa teloitus hirttämällä. Nyt toivotaan protesteja maailmanlaajuisesti.
USAssa liittovaltion oikeusistuin totesi, että homoliittokielto Kaliforniassa on perustuslain vastainen. San Fransiscossa oli spontaani marssi kaupungintalolle.
Kuopion piispa Wille Riekkinen olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat parit, mikäli Suomen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Riekkinen sanoo Kotimaa-lehdessä, että kirkon pitää myös säilyttää vihkioikeutensa.
Tiistaina Federation of Gay Games ilmoitti, että seuraavien Gay Gameseiden järjestäjältä Cleveland Synergy Foundationilta, on otettu lisenssi pois.
Sudanissa 19 nuorta muslimimiestä rankaistiin 30 ruoskaniskulla osallistumisesta homoparin vihkiäisiin. Virallisesti oikeus antoi tuomion naistenvaatteisiin pukeutumisesta. Uutistoimisto AFP:n sähkeen välitti verkkosivuillaan YLE.
Puolalainen poikaprostituoitu (22v) sopi asiakkaansa (42v) kanssa, että hän saapuu taksilla, kokonaishinta kaikesta 200 euroa. Sitten tapahtui odottamattomia asioita.
Poliisi kertoo tavoittaneensa kaikki kuusi miestä, joita epäillään heinäkuun alussa tehdystä hyökkäyksestä Helsinki Pride -tapahtuman kulkuetta vastaan. Poliisin mukaan tekijöillä on kytkyjä äärioikeistolaisiin ryhmittymiin. Asiasta kertoi STT.