
Euroopanneuvosto haluaa hävittää ´isän´ ja ´äidin´?
Nyt aamukahvipöydissä juomat menevät väärään kurkkuun. Welt online kertoi muutama päivä sitten Euroopanneuvoston sukupuolineutraaleista kielihankkeista.
Nyt aamukahvipöydissä juomat menevät väärään kurkkuun. Welt online kertoi muutama päivä sitten Euroopanneuvoston sukupuolineutraaleista kielihankkeista.
Moskovan pohjoisen alueen korkea-arvoinen viranhaltija vaati, että Moskovan Kuusisenkadulla sijaitseva gayklubi Body&Soul on suljettava. Nyt sovittelutuomioistuin päätti, että pakkosulkeminen oli laitonta.
Uruguayn matkailusta vastaava alivaltiosihteeri Lilian Kechichian kertoo maan yrittävän houkutella uusia turisteja, ennen kaikkea homoja.
Viimeisen kuuden kuukauden kuluessa on Meksikon pääkaupungissa (Distrito Federal) vietetty miltei 400 häät samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Samaan aikaaan katolinen kirkko jatkaa homoavioliittojen tuomitsemista.
Tuntemattomat murhasivat lauantaina neljä homomiestä hevostallissa Caldasissa Pohjois-Kolombiassa ja kolme nuorta homoa Cúcutassa Koillis-Kolombiassa.
Twitterin mikrobloggauspalveluun lähetetty harkitsematon viesti vei australialaiselta maailmanluokan uimarilta Stephanie Riceltä Jaguarin sponsorituen.
Teksasin vetoomustuomioistuin on kumonnut alemman oikeusasteen päätöksen sallia miesparin virallinen ero avioliitosta, jonka he solmivat Massachusettsissa vuonna 2006.
Seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen riippuu kouluissa pitkälti opettajasta, YLE:n uutiset kertoo. Vaikka kouluopetuksessa seksuaalivähemmistöjen huomioiminen on parantunut, esiintyy yhä ongelmiakin.
Helsingin Kampissa sijainnut Bar Loop on lopettanut toimintansa syyskuun alussa. Ovensa sulkeneessa ravintolassa järjestettiin säännöllisesti mm. homomiehille suunnattua ´Stroke´-klubia.
Sadat ihmiset kerääntyivät sunnuntai-iltapäivänä Amsterdamin keskustaan protestoimaan lisääntyvää homofobista väkivaltaa vastaan. Viime aikoina hyökkäykset homoja ja lesboja vastaan ovat lisääntyneet.
1990-luvun alussa AIDS sai kasvot, kun julkaistiin kirja "Timpan ja Joken tarina". Nyt Timppa eli Timo Wårell (os. Vainikainen) on kuollut 53 vuoden ikäisenä Torremolinoksessa.
Lauantaina 4. syyskuuta Helsingissä, Hotelli Pressassa järjestettiin Drag Show Artist 2010 -kilpailu. Artistivieraana nähtiin islantilainen Eurovision laulukilpailussakin esiintynyt Hera Björk.
T-Mobile, eräs Britannian suurimmista matkapuhelinoperaattoreista, on luokitellut netin homoteemaisen sisällön sopimattomaksi alle 18-vuotiaille. Suodatuksen kohteeksi ovat joutuneet myös sivustot, joilla ei ole alastomuutta tai ´loukkaavaa´ materiaalia.
Miss Universe 2010 -kauneuskisan voittanut meksikolainen Ximena Navarrete on kertonut tukevansa samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon. Hänen mukaansa ei ole syytä, miksi jättää homot tästä osattomiksi.
Lauantaina syyskuun 4. päivänä Budapestissa järjestettiin ensimmäinen heteroiden pride. Puheissa vaadittiin homojen kokoontumisoikeuteen rajoituksia. Kaupunkitila ei kuulu homoilijoille.
Hollannissa hallitusta yritti muodostaa Mark Rutte, Belgiassa Elio di Rupó. Belgian Elio di Rupo on nyt luopunut hallituksen muodostajan tehtävistä. Samoin Hollannissa hallitusneuvottelut ovat umpikujassa.
Englantilainen tähtikapellimestari Jeffrey Tate menee ensi maanantaina naimisiin pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa.
Nyt Itävallassa on kaksi transtapausta, kun syyskausi alkaa: Veronika M. Mödlingissä ja Andrea S. Wienissä. Mödlingissä asiaa ei nähdä ongelmana.
Lähes sata vuotta vanhat säännöt estävät samaa sukupuolta olevien parien osallistumisen tanssikilpailuihin. Aamulehti esitteli tanssi- ja elämänkumppanusparin Santra Rinteen ja Piia Korven.
Helsingissä Senaatintorilla kävijöitä riittää. Berliinistä tulleet karhupatsaat kiinnostavat. Sateenkaarikarhu jäi kuitenkin Berliiniin.
Pastori Fred Nilea, joka on kristillisdemokraattien johtaja ja kansanedustaja, epäillään käyttäneen parlamentin tietokoneita huomattavan ahkeraan internetin pornosivujen selailuun.
National Enquirer, kyseenalaista mainetta nauttiva lehti, tekee selkoa Travoltan saunaretkistä. Vaimo raskaana, mies homosaunassa.
Australiassa Tasmanian osavaltiossa sorvatan lakia, jonka perusteella muualla solmittu samaa sukupuolta olevien parisuhde hyväksyttäisiin automaattisesti Tasmaniassa. Toistaiseksi suhde pitää rekisteröidä uudelleen, jotta se on pätevä paikallisesti.
Seta-säätiön myöntämällä avustuksella sateenkaariperheen tärkein kirja on saatu uudistettua ja julkaistua yhdistyksen nettisivuilla.
Lentoyhtiö SAS aikoo järjestää maailman ensimmäiset homohäät ilmassa. Seremonia on tarkoitus toimittaa Ruotsin ilmatilassa 6. joulukuuta lennolla Tukholmasta New Yorkiin. Nyt lentoyhtiö etsii netissä pariskuntia, joista voittajat valitaan äänestyksellä.
Kahdenkymmenen vuoden ajan Berliinin Kastanienallee 86:ssa on ollut transtalo, ns. Tuntenhaus. Nyt uusi omistaja saneeraa taloa.
Englannissa halllituksen ympärillä on ollut jo useampikin homojuttu. Nyt ulkoministeri William Hague on valokeilassa.
Turkin kaakkoisosassa on ilmestynyt ensimmäinen kurdinkielinen homolehti. Sitä on joissakin homoystävällisissä kahviloissa ja se on netissä.
Kristillinen "homojen parannusryhmä" EXODUS sai kieltävän vastauksen Uuden Seelannin hyväntekeväisyyttä valvovalta komissiolta. Sen mielestä EXODUS ei toiminnallaan edistä yleistä hyvää.
Meksikolaisen Saltillon piispa Monseñor Raúl Vera tukee homojen oikeutta solmia avioliitto ja adoptoida lapsia.