Castro otti niskoilleen homojen ajojahdin Kuubassa
Kuuban johtaja Fidel Castro myönsi vastuunsa homoihin kohdistuneesta ajojahdista vallankumouksen jälkeen vuonna 1959.
Kuuban johtaja Fidel Castro myönsi vastuunsa homoihin kohdistuneesta ajojahdista vallankumouksen jälkeen vuonna 1959.
Argentiinassa 103 homopari – 72 miesparia ja 31 naisparia – on solminut avioliiton ensimmäisenä kuuna samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisten avioliittojen tultua laillisiksi.
Vielä kaksi vuotta sitten kirjoiteltiin modernista miehestä, joka ajaa tarkasti karvat pois. Nyt miesten trendejä käsittelevä lehti huomaa, että parta on tullut takaisin.
Hesarin mielipidepalstalla sunnuntaina tutkija ihmetteli, että hänen verovähennyksensä työpaikkakunnan kakkosasunnosta ja matkoista sinne hylättiin. Ei ole oikeutta vähennykseen, kun ei ole puolisoa. Sinkkujen syrjintää.
Ruotsissa sverigedemokraatit muistuttavat jossain määrin meidän perussuomalaisia. Gallupin mukaan puolue jää alle äänikynnyksen. Nyt haetaan tukea homopaikoissa.
Tänä iltana ylkkösdokumentissa kerrotaan skientologiasta. Tunnetuimpia skientologeja ovat Tom Cruise ja John Travolta. Suhtautuminen homoihin on kiistanalainen asia.
Englannissa ja USAssa on on tultu kaapista: Englannissa valtiosihteeri, USAssa Bushin vaalikampanjapäällikkö.
Itävallan ehkä tunnetuin naisoikeuksien ajaja, ensimmäinen naisasioiden ministeri Johanna Dohnal on kuollut. Hän toimi myös homojen ja lesbojen tasa-arvon puolesta. Leskeksi jäänyt puoliso ei saa leskeneläkettä.
Teemalauantaissa on Rock Hudson -ilta.
Linnut elelevät mielellään poika- tai tyttöpareina, mutta kasvattavat myös jälkeläisiä. Australialaiset tutkijat yrittävät ensi kertaa luoda teoriaa lintujen homoseksuaalisuudesta.
Kolombian pääkaupungissa tehty haastattelutukimus näyttää, että 63 prosenttia kaupunkilaisista kannattaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden välsiten avioliittojen laillistamista; 36 prosenttia vastustaa.
Nicaraguan episkopaalisen konferenssin puheenjohtaja, Leopold Brenes arvosteli keskiviikkona feministiliikkeen kampanjaa, jolla vastustetaan homoseksuaalisiin pareihin kohdistuvaa syrjintää, ja väitti tällaisten kampanjoiden tavoitteena olevan perheinstit
Nepalin pääkaupungissa Katmandussa eilen pidettyyn pride-kulkueeseen osallistui satoja ihmisiä. Nepalissa glbt-ihmisten asiat ovat viime vuosina parantuneet merkittävästi.
Helsinkiin on avattu vain miehille tarkoitettu liikuntakeskus. Sen palvelut on suunnattu kiireisille kaupunkilaismiehille. Gym 4 Men toimii ydinkeskustassa, Kampin Autotalossa. Gym 4 Men on mukana myös Gay Friendly Helsinki -projektissa.
Aamu-tv:ssä esiteltiin lähtötilanne. Mukana on striptease-taiteilija ja homo.
BBC:n 70-vuotias veteraanitoimittaja kertoi dokumenttiohjelmassaan helmikuussa tukehduttaneensa mies-elämänkumppaninsa. Elämänkumppanilla oli kovat tuskat aidsin takia. Poliisi ei usko tarinaan.
Itävallassa rekisteröidyn parisuhteen solmivat menettävät sukunimen. Tilalle tulee "jälkinimi". Perustuslakituomioistuin: ei loukata ihmisoikeuksia.
Ensi viikonloppuna jamaikalaisen homofobisen laulajan Sizzlan piti esiintyä Chiemsee Reggae Summer -festivaaleilla. Turvallisuussyiden" vuoksi konsertti peruutettiin.
Barcelonan Turvakaupunki-ohjelma (Ciudad Refugio) autta kotimaassaan vainottuja henkilöitä. Turkkilaisen homoaktivistin mukaan tiedotusvälineet, koulu ja poliisi hyökkäävät Turkin homoyhteisöä vastaan.
Poliisin palveluksessa olevat homot nousivat Unkarissa puheenaiheeksi, kun elokuun alussa yksi poliisi sai surmansa ampumisvälikohtauksessa. Lehdet arvelivat, että kyseessä oli homo-mustasukkaisuusdraama.
Heinäkuun alussa pidettiin Wienissä eurooppalaisten homopoliisien konferenssi. Mukana oli Itävallan poliisin johtoa. Suomessa ei ole homopoliisien järjestöä.
EU:n julkisasiamies Niilo Jääskinen Euroopan unionin tuomioistuimessa on antanut ennakkoratkaisun tapaukseen, jossa rekisteröidyssä parisuhteessa elävä eläkkeellä oleva virkamies ei saa samoja etuja kuin avioliitossa oleva virkaveli.
Berliiniläinen B.Z.-lehti luettelee syitä, miksi ensi kevään euroviisukisa on järjestettävä Berliinissä.
Ensi vuonna Turku on kulttuuripääkaupunkina. Tammikuun 15. päivänä 2011 avautuu retrospektiivinen näyttely Tom's coming home!
Suurin osa suomalaisista antaisi samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet avioliittoon kuin heteropareille. Tulos käy ilmi Taloustutkimuksen YLE Uutisille toteuttamasta kyselystä.
Elokuu on eurooppalainen lomakuukausi, ja se näkyy myös HLBTI-uutissivustojen hiljenemisenä.
Armeija tutkii USAssa merjalkaväen vääpelin esiintymisiä homopornofimeissä. Ainakin oman univormun käyttö on sellaisessa fillmistudiossa ehdottomasti kiellettyä.
Sisäasiainministeriön asettama syrjinnän seurantaryhmä selvittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin nuoriin kohdistuvaa syrjintää toisen asteen oppilaitoksissa. Alkusyksyn aikana Referenssi Oy kerää kyselyllä selvitykseen tietoja.
Jyväskylän Seta järjestää ensi kesänä Half Priden. Edellisen kerran Pride oli Jyväskylässä 10 vuotta sitten.
Ilman selityksiä vetoomustuomioistuin on keskeyttänyt homoavioliittojen voimaantulon Kaliforniassa. Kolmen hengen tuomariyhmä päätti, että suullinen kuuleminen alkaa joulukuun 6. päivänä alkavalla viikolla.