
Kesän 2015 Helsinki Priden valmistelu käynnissä
Helsingissä juhannuksen jälkeisellä viikolla 22.-28.6. järjestettävän Helsinki Pride 2015 -tapahtuman teemana on hyvinvointi. Viikon mittaisen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaan järjestää HeSeta ry.
Helsingissä juhannuksen jälkeisellä viikolla 22.-28.6. järjestettävän Helsinki Pride 2015 -tapahtuman teemana on hyvinvointi. Viikon mittaisen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaan järjestää HeSeta ry.
Rovaniemen Arctic Pride -tapahtumaan liittyvä pride-kulkue on järjestetty lauantai-iltapäivänä. Kolmannen kerran Rovaniemellä järjestetyn pride-tapahtuman järjestäjä on Rovaniemen Seta.
Arctic Pride järjestetään kolmatta kertaa Rovaniemellä viikonloppuna 20.-22.2.2015. Kaupungin keskustassa järjestetään pride-kulkue lauantaina. Tapahtuman teemana on tänä vuonna "Sateenkaarikulttuuria Pohjolassa".
Ystävänpäivänä joukko pariskuntia osallistui Lontoossa järjestettyyn suutelutapahtumaan. Tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota siihen, ettei moni homopari uskalla suudella julkisesti. Samalla käynnistettiin Freedom to Kiss -kampanja.
Arctic Pride järjestetään Rovaniemellä viikonloppuna 20. - 22.2.2015. Kolmatta kertaa järjestettävän Arctic Priden teemana on tänä vuonna "Sateenkaarikulttuuria Pohjolassa".
Epäselvyydet kirjanpidossa ovat johtaneet Ottawa Pride -järjestön suoritustilaan. Vuosikokouksessa joulukuussa katsottiin toiminnan imagon kärsineen niin pahasti, että jatko on hoidettava puhtaalta pöydältä.
Turku Pride -yhdistys perustettiin Turussa 12. marraskuuta 2014. Yhdistyksen tarkoituksena on vakiinnuttaa Turkuun Pride-tapahtumaperinne.
Sunnuntaina Montenergron pääkaupungissa Podgoricassa järjestettyyn pride-kulkueeseen osallistui toistasataa marssijaa. Pride-kulkue sujui ilman välikohtauksia. Turvallisuutta oli takaamassa lähes 2 000 poliisia.
Guldankan2014 -palkinnon sai pietarsaarelainen toimittaja Jeanette Östman. Hän on rohkeasti astunut julkisuuteen moninaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Palkinto jaettiin Regnbågshelgen-iltajuhlassa lauantaina.
Menneen kesän erityispiirre oli se, että useilla paikkakunnilla järjestettiin paikallisia pride-tapahtumia. Kaduilla oli runsaasti ihmisiä. Erityisen suuri menestys oli Pietarsaaren Jeppis-pridellä. Järjestäjä Jeanette Öhman kertoi Jeppis-pridestä.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pistäytyi Regnbågshelgen-aamukahveilla. Tapaaminen oli sen takia erityisen ajankohtainen, että keskiviikkona eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa valmistelussa olevasta yhdenvertaisuuslaista.
Regnbågshelgen eli Suomen ruotsinkielisten sateenkaariviikonloppu alkoi tiistaina ja päättyy sunnuntaina 26.10.2014. Teemana on elämän koko kaari: Livets alla skeden. Tapahtumaan saapuu monta kiinnostavaa koti- ja ulkomaista vierasta.
Kiirunassa käynnistyi torstaina Sápmi Pride -tapahtuma. 16. - 19. lokakuuta järjestettävä tapahtuma on ensimmäinen alkuperäiskansojen tapahtuma.
Noin tuhat marssijaa osallistui Serbian pääkaupungissa Belgradissa sunnuntaina 28.9. järjestettyyn pride-kulkueeseen. Noin 7 000 poliisin turvaama tapahtuma kyettiin järjestämään pelättyä rauhallisemmissa merkeissä. Noin 50 priden vastustajaa pidätettiin.
Serbian pääkaupungissa Belgradissa järjestään sunnuntaina 28.9. pride-marssi. Turvallisuusviranomaiset keskustelivat tapahtuman mahdollisesta kieltämisestä vielä myöhään lauantai-iltana. Priden vastustajat ovat uhanneet protestoida.
Serbia on sallimassa pride-kulkueen järjestämisen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010, jolloin ääriainekset hyökkäsivät kulkueen kimppuun. Pride-marssi on määrä järjestää pääkaupunki Belgradissa sunnuntaina.
Turku juhli pridea lauantaina 20. syyskuuta. Maanantaina käynnistyneen pride-viikon mittaan kaupungissa järjestettiin erilaisia tapahtumia. Poliisin arvion mukaan lauantai-iltapäivänä järjestettyyn pride-kulkueeseen osallistui 3 500 henkeä.
Turku Pride -viikon virallinen avaus ja tiedotustilaisuus järjestetään maanantaina 15. syyskuuta kello 10 Teatterisillalla, jossa siltaan kiinnitetään ns. rakkauslukko. Viikko huipentuu lauantaina 20.9. järjestettävään kulkueeseen ja puistotapahtumaan.
Ruotsin Kiirunassa järjestetään Sápmi Pride -tapahtuma 16. - 19. lokakuuta. Tapahtuman järjestää Ruotsin saamelaisnuorten järjestö Sámi Nuorra ja rahoittaa Queering Sápmi -projekti. Asiasta kertoo Yle verkkosivuillaan.
Ruotsin Örebro viettää viisipäiväistä pride-tapahtumaa 27. - 31. elokuuta. Lauantaina 30.8. järjestetään esimerkiksi puistotapahtuma ja pride-paraati. Örebrossa kioskiketju Pressbyrån huomioi pride-tapahtuman nimeämällä toimipisteensä hltbi-teemaisesti.
Turussa lauantaina 20.9. järjestettävä pride-päivä käynnistyy kulkueella kello 14. Puistojuhlassa esiintyy Samuli Putro ja illalla järjestetään kolmet iltabileet.
20. syyskuuta järjestettävälle Turku Pride -tapahtumalle etsitään tekijöitä. Seuraava suunnittelukokous on luvassa 21. elokuuta ja Facebookissa on tapahtuman suunnittelua varten oma ryhmä.
Yleisömassat kohahtivat, kun Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ensi kertaa liittyi mukaan Tukholman pride-paraatiin.
Tänään Hampurissa on suuri ja värikäs CSD-paraati. Mutta kaupungissa voi kokea myös vihamielisyyttä.
Eilinen puolujohtajien tentti Tukholmassa sai puoluejohdot liikkeelle. Vielä vuonna 2006 pääministeri Persson (sosdem) jättäytyi pois. Svenska dagbladetin mukaan tapaaminen sujui iloisissa merkeissä.
Sverigedemokraatteja (SD) ei ole kutsuttu tämän päivän puoluejohtajatenttiin. SD paheksuu ja kertoo, että heidänkin tulevaisuuden näkemyksiä kannattaisi kuunnella. Hlbti-järjestö RFSL ei halua, että avoimesti rasistiselle puolueelle annetaan puheaikaa.
Tukholman prideä vietetään 17. kertaa. Nyt pride on kaikkien aikojen suurin. Lähiruokaketju 7-Eleven järjesti Stureplanin lähelle hääkappelin, jossa voi käydä vihillä. Seremoniamestareina on pappeja, yksi imaami ja julkkiksia kuten Mona Sahlin.
Lähialueellamme, Hampurissa ja Tukholmassa on menossa pride-viikko. Hampurin CSD-paraati lauantaina on yksi Keski-Euroopan suurimpia. Tukholman pride-paraati lauantaina on Skandinavian suurin.
Pietarsaaressa järjestetty Jeppis Pride -tapahtuma huipentui lauantaina paraatiin, joka kulki kaupungin läpi. Väkeä osallistui paljon järjestäjien odotuksia enemmän.
Paljon odotettua enemmän väkeä osallistui Ahvenanmaan ensimmäiseen pride-paraatiin lauantaina. Kulkueessa oli arviolta yli tuhat ihmistä.