Arctic Pride 2015 käynnistää 20. helmikuuta Suomen pride-vuoden

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Kolmatta kertaa Rovaniemellä järjestettävä Arctic Pride edistää sateenkaarikulttuuria 20. - 22. helmikuuta 2015.

Arctic Pride järjestetään Rovaniemellä viikonloppuna 20. - 22.2.2015. Kolmatta kertaa järjestettävän Arctic Priden teemana on tänä vuonna "Sateenkaarikulttuuria Pohjolassa".

Tapahtuman järjestäjät kuvaavat tapahtumaa rennoksi ja hyväntahtoiseksi tasa-arvon ja moninaisuuden juhlaksi.

- Arctic Pride tarjoaa kohtaamispaikan ja tuo esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämää arktisilla leveyksillä. Ennen kaikkea Arctic Pride rohkaisee jokaista olemaan oma itsensä ja kunnioittamaan erilaisuutta muissa.

Arctic Pride -viikonlopun ohjelman kerrotaan olevan jo alustavasti kasassa. Tapahtuman lähestymisen myötä tarkentuva ohjelma esitellään Arctic Priden verkkosivuilla.

- Viikonlopun aikana nautitaan Pride-kulttuurista teatterin, näyttelyiden, seminaarien ja keskustelutilaisuuksien sekä klubitapahtumien muodossa. Tapahtumia järjestetään ympäri kaupunkia erilaisissa kohteissa. Lauantain pääklubi järjestetään Café Tivolissa ja pääesiintyjäksi on varmistunut ruotsalainen dj-duo Emma Jennie ja Charlotte. Perjantain klubi juhlitaan Kauppayhtiöllä ja siellä esiintyy mm. Rosa Rechardt sekä Kattikopla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tapahtuman sivustolla kerrotaan myös Helsingistä Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kautta Rovaniemelle järjestettävästä edestakaisesta bussikuljetuksesta.

Arctic Pride -tapahtuman järjestää Rovaniemen seksuaalinen tasavertaisuus - SETA ry.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa helmikuussa 2013, jolloin 200 ihmisen pride-kulkueeseen osallistui tiettävästi ensimmäisen kerran Suomessa myös poro. Vuonna 2014 tapahtuman teemana oli "Ilmaise itseäsi".

www.arcticpride.fi
Arctic Pride Facebookissa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!