Turku Pride 20. syyskuuta - kulkue, puistojuhla ja bileitä

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Turussa lauantaina 20.9. järjestettävä pride-päivä käynnistyy kulkueella kello 14. Kulkueen jälkeen käynnistyy puistojuhla, jossa esiintyy esimerkiksi Samuli Putro. Illan ohjelmassa on kolmet iltabileet, jossa esiintyy esimerkiksi rääväsuinen rap-artisti Mercedes Bentso. Tapahtuman järjestäjät lupaavat tiedotteessaan myös oheisohjelmaa.

Turku Priden teema on "Vapaus valita - oikeus olla". Tapahtuman kummeina ovat esimerkiksi ministeri Ville Niinistö sekä PMMP:n Mira Luoti.

- Mahtavaa toimia kerrankin yhdessä sateenkaarilipun alla, iloitsee Turku Priden koordinaattori Roosa Laaksonen.

Turku Priden järjestää suuri joukko toimijoita, poliittisista puolueista yliopiston ainejärjestöihin ja yksittäisiin aktivisteihin.

Turku Priden järjestäjät muistuttavat, että Helsinki Pride -tapahtuman kulkue keräsi mukaansa 20 000 osanottajaa, ja ettei Turussakaan niellä sitä, että lakivaliokunta äänesti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, tai että translain uudistustyöryhä keskeytti toimintansa keväällä - vaikka Suomen nykyinen translaki rikkoo ihmisoikeuksia ja uudistuksella on kiire.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Haluamme osoittaa, että myös tässä kaupungissa halutaan aidosti edistyksellistä politiikkaa, eikä jumittamista keskiaikaisiin, sortaviin normeihin, toteaa Laaksonen.


Turun syksyyn kuuluu myös Turun seudun Seta ry:n järjestämä Vinokino 2014 -hlbti-elokuvafestivaali 24.–26. lokakuuta.

Turku Pride (Facebookissa)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!