The days of my life

Viimeisen merkinnän jälkeen on ehtinyt vettä Seinessä virrata. Jos joku on kaivannut, niin tässä kuulumisia ensi hätään: Uusi työ alkoi vihdoin tämän vuoden alussa. Ranskassa ei yksinkertaisesti ole mitään saumaa työmarkkinoilla jos ei puhu kieltä, jonka opettelemiseen ensimmäinen täällä vietetty vuosi sitten menikin. Alliance Françaisen kursseja voin muuten suositella erittäin lämpimästi! Häitä tehdään kesäkuulle, joten tekemisen puutetta ei yleensä ole iltaisinkaan.
Yritän taas lämmittää blogia vähän useammin, mutta katsotaan nyt. Palstalla on jo kaksi lifestylistiä, joten yritän pitää Pariisiläpän taidenäyttelyistä ja samppanjamerkeistä minimissä.

Kaikkea Pariisiläppää ei kuitenkaan voi välttää: Illalla ollaan menossa kaverille vaalivalvojaisiin. Kutsuviestissä luki, että hänellä on jääkaappi täynnä samppanjaa, ja jos tilanne käy todella tukalaksi voidaan lisäksi vaihtaa kanavaa... Se kertookin kaiken olennaisen täkäläisestä vaalitunnelmasta. Juuri kukaan ei tunnu äänestävän kummankaan ehdokkaan puolesta, vaan jompaakumpaa ehdokasta vastaan. En halua ruttoa, otan mieluummin koleran. Jos tämä maa saadaan näillä eväillä nousuun, niin lupaan järjestää meille homohäät Notre Damessa!

Kylläpä tämä työn saaminen on työn takana. Huh. Puhun englantia, saksaa, suomea ja pikkuhiljaa ranskaakin mutta ilmeisesti kaikissa firmoissa ihan missä tahansa tehtävässä täytyy olla täydellinen kielitaito. Jee.

Vakuutukset on sanottu irti, asunto melkein siivottu ylimääräisestä roinasta, jäähyväisbileet on pidetty etc pp.

Muuttopäivä on 2. heinäkuuta. Tällä hetkellä lähinnä odotan innolla, mutta pääsen varmasti katselemaan tunneskaalan muitakin ulottuvuuksia jahka päivät ja tunnit vähenevät.

Istun asiakkaan kanssa telekonffassa joka alkoi viideltä minun aikaani ja yritän pysytellä valveilla kirjoittamalla blogiin. Saa nähdä auttaako tämä.

Takana on kaksi aivan mahtavaa viikonloppua - ensin Helsingin-serkku tuli käymään Pariisissa miehensä kanssa ja helluntain vietimme Bulgarian Sofiassa kullan ystävän häissä. Suomalaisvieraiden kanssa kulta ei juurikaan ehtinyt seurustella, sillä hänellä oli oman serkkunsa häät samana viikonloppuna jossain Montpellierin lähellä. Koko pitkä viikonloppu meni siis suomea puhuen, ja parin päivän jälkeen aksenttikin alkoi taas olla suunnilleen kohdallaan.

Sofiassa tanssittiin bulgarialaisen morsiamen ja saksalaisen sulhasen häitä, eikä juhlia olisi voinut järjestää paremmin. Perjantai-illan syöminkeihin emme ehtineet mukaan, minun lentoni Sofiaan oli tunnin myöhässä ja pääsimme hotellille vähän ennen puolta yötä. Votkatonic aulabaarissa ja nukkumaan. Lauantaina kiersimme Sofian keskustaa ja tsekkasimme kirkon ja juhlapaikan sijainnin. Kaunis kaupunki, jossa on paljon vanhaa wieniläisvaikutteista arkkitehtuuria ja rahan sekä toimivan infran puute vaivaavat. Suuria puistoja oli ihan kaupungin keskustassa ja ne olivat todella hyvin hoidettuja - se paransi keskustan viihtyvyyttä paljon.
Vihkiminen oli pienessä venäläisessä kirkossa lyhyen ortodoksikaavan mukaan - pitkä olisikin tarkoittanut kolmen tunnin kirkonmenoja seisten. Kaunis seremonia, josta en ymmärtänyt tietenkään hölkäsen pölähtämää.
Hääateria syötiin Sofian botanisessa puutarhassa, mikä muodostui sään puolesta suhteellisen jännittäväksi. Ensin satoi kunnolla, mutta se loppui aika pian. Sateen loputtua syntyi seisova pöytä aika vauhdilla ja vieraat inhaloivat ruoan sisään. Sitten alkoi sataa. Sateen loputtua oli lyhennettyä ohjelmaa ja hääkakku, koska taivas näytti hieman arvaamattomalta.
Illan juhlat oli järjestetty morsiamen isän talon kattoterassille, jolta näki koko vanhan kaupungin. Häitä tanssittiin puoli viiteen, joten hauskaa oli - eikä yöllä satanut kertaakaan.
Sunnuntai alkoi brunssilla muiden häävieraiden kanssa, jonka jälkeen pieni turistikierros kaupungin keskustassa. Suurimman osan nähtävyyksistä olimme jo kiertäneet, mutta opas piti silti mielenkiintoisen kierroksen. Kierroksen jälkeen kävimme vielä tarkastamassa kansallisen kulttuuripalatsin. Vaikuttava pytinki 80-luvun alusta, ajalta jona kommunismin aate paloi vielä vahvana mutta rahat alkoivat olla lopussa. Rakennuksen koko oli jotain aivan mieletöntä. Seitsemän kerrosta, kahdeksan (?) konserttisalia, joista suurimpaan näytti mahtuvan noin pari tuhatta henkeä. Aatteen palo oli aistittavissa arkkitehtuurissa, mutta rakennusmateriaalien ja rahan puute myös. Pääaulassa mentiin marmorilla, joka kulman takana vaihtui keraamisiin tiileihin. Niiden loputtua kesken mentiin kokolattiamatolla, jonka jälkeen tuli PVC-mattoa... Siitäkin huolimatta vaikuttava paikka. Vastaavia ei ole lännemmässä Albert Speerin jälkeen rakennettu, ymmärrettävistä syistä.

Tänään täytyy motivoitua järjestämään omia läksiäisiä. Ja hakemaan töitä. Ja ilmoittautua ranskankurssille. Ja kuoroon.

Taas joutuu miettimään kuinka suvaitsevainen sitä loppujen lopuksi onkaan - tai ei ole. Hyvä ystäväni nappasi itselleen oikein sievän abiturientin suunnilleen vuosi sitten, ja kaikista epäilyistä (ja ehkä toiveistakin) huolimatta suhde on kestänyt näin kauan. Nyt abiturientti on saanut kirjoituksensa loppuun ja muuttanut Kölniin ystäväni asuntoon kunnes saa aikaiseksi hankkia oman.
Eilen vietettiin sanotun ystävän syntymäpäiviä (43v tuli täyteen) ja minulla oli tilaisuus viettää kokonainen ilta pariskunnan seurassa. Seuraavaan yhteiseen iltaan voi mennä hetki jos toinenkin, sen verrran rasittavaa meininki oli. Abiturientti oli juuri niin lapsellinen, äänekäs, rasittava kuin voi odottaa. Lisäksi vailla minkäänlaista tilannetajua ja suurinta osaa käytöstavoista.
Oltiin siis kokoonnuttu juhlimaan miehen syntymäpäiviä, mutta herra abiturientti päätti tervehtiä vieraat murjottamalla ja osoittamalla mieltään kunnes alkoi kiskoa viiniä kaksin käsin. Tarpeeksi monen lasillisen jälkeen hänellä oli luonnollisesti sanottavaa mihin tahansa aiheeseen, mutta sanottavassa ei useimmiten ollut päätä eikä häntää. Vielä muutama lasillinen päälle ja hän alkoi roikkua syntymäpäiväsankarissa kuin jokin merkillinen kasvain.
Nyt yritän miettiä, onko pariskunnan 25 vuoden ikäero minulle liikaa vai onko antipatiani todellakin sidonnainen pelkkään henkilöön. Vastaus on varmaankin jossain näiden kahden välillä – en lämmennyt abiturientille, enkä oikein osaa suhtautua pariskuntaan vakavasti. Toinen näyttää olevan keski-iän kriisissä ja toinen ei vielä erota oikeaa vasemmasta.
Synttärisankari vielä uhkaili, että tulevat vielä Pariisiin viikonlopuksi. Ennustan melkoista piikkiä omassa alkoholin kulutuksessa vierailun aikana, jos uhkaus toteutuu.

Loman aikana päätimme muuttaa yhteen. Pari viikkoa sitten sanoin vuokrasopimuksen irti kesäkuun loppuun ja tänään ilmoitin pomolle että muutan Pariisiin. Sen jälkeen teen joko kotoa käsin töitä tai haluaisin firman sanovan minut irti. Jos firma ei halua sanoa minua irti, minun pitää sanoutua irti en saa työttömyysajan tukia enkä erorahaa. Saa nähdä mitä tapahtuu, mutta luulen että tämä menee minun kannaltani huonosti.

Siinäpä asioiden juridinen ja taloudellinen puoli, mikä nyt ei loppujen lopuksi paina juuri missään. Kaikkein suurin asia on tietysti että Me Muutamme Yhteen. Jännittävää.

Illalla Berliiniin.

Serkku Chilessä säilyi hengissä myös tämänpäiväisen tärinän. Pelottaa vähän miehen puolesta, mutta minkäs teet.

Ette voi kuvitellakaan kuinka tiukkaa tekee työhön motivoituminen kun on oikeastaan jo päättänyt sanoutua irti. Tämä on kuin yrittäisi työntää autoa köydellä.

Nnnnngh!

Kölnissä sataa taas lunta, tämä talvi on ollut täysin ennenkokematon näillä levyksillä. Odotan että saan työpuhelun pomon kanssa puhuttua ja sen jälkeen suunnistan junalla Hampuriin viikonlopuksi. Lauantaina miehen hyvä ystävä järjestää juhlat ja sunnuntaina käydään kai brunssilla minun ystävieni kanssa.

Nyt se on sitten päätetty. Kesäkuun lopussa muutan miehen luo. Kielitaito on edelleen vähän niin ja näin, mutta kokemuksen perusteella kieli ei tähän päähän tartu muuten kuin pakon edessä. Ja ilman mitään kielitaitoa tuntuu olevan melko turha hakea edes ylikansallisille jotka toimivat myös Ranskassa.

Kaikkein pahin painajainen siis toteutuu - joudun elämään miehen rahoilla niin kauan kunnes saan töitä. Sitä paitsi itsenäisyys menee. Oma koti menee. Ystävät jäävät Kölniin. En osaa vielä sanoa kuinka paljon tulen kaikkia näitä kaipaamaan ja mitä elämästä (vielä yhdessä) uudessa kulttuurissa ihan oikeasti (taas kerran) tulee, mutta sen näkee mennessä. Maailman paras mies nyt vaan sattuu asumaan Pariisissa.