The days of my life

Tiistai-iltana kollega houkutteli kuntosalille ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Tänäänkin on vielä niska, käsivarret, hartiat, rintalihakset ja selkä niin kipeät että pitää miettiä kuinka hiiren käyttö ei koskisi liikaa. Puhumattakaan istumisesta, seisomisesta tai kävelemisestä. Joko tätä täytyy tehdä vähän useammin kuin puolivuosittain tai sitten jättää kokonaan.

Eilen olin syömässä ystäväni luona. Vaikka asutaan ihan naapurissa, niin ei oltu nähty kolmeen kuukauteen. Tai ehkä sen takia, en tiedä. Jos on enemmän välimatkaa niin tulee nähtyä enemmän vaivaa tapaamisen eteen kun sattuu kulmille.

Vanha ystävä teinivuosilta otti yhteyttä naamakirjan kautta. Päätin hyväksyä ystäväkutsun, vaikka en odota mitään ystävyyden uutta kevättä. Hänen elämänsä on näemmä mennyt juuri niin kuin on odotettu: naimisissa, kaksi lasta, nuorisotyöntekijä seurakunnassa, asuu muutaman sadan metrin päässä lapsuudenkodistaan. Joillekin tuo kai sopii, mutta minulla kulkee kylmät väreet selkäpiissä kun ajattelenkaan mitä minun elämästäni olisi tullut jos olisin sinne jäänyt.

Viikonloppu meni miehen luona Pariisissa ja oli kivaa. Perjantai-iltana laitettiin ruokaa, lauantaina nukuttiin pitkään, syötiin salaatti ja lähdettiin kaupungille. Kakkosella Stalingradille, missä käytiin katsastamassa Bassin de la Viletten rannalle pykätty hiekkarannantapainen. Hauska idea - voi loikoilla lepotuolissa valkoisella hiekalla ja mennä sen jälkeen metrolla kotiin. Emme kuitenkaan jääneet lööbailemaan, vaan jatkoimme matkaa tiedemuseota kohti. Järkyttävän kokoinen rakennus, joka on alunperin rakennettu karja- ja lihamarkkinaksi mutta osoittautui täydeksi fiaskoksi alkuperäisessä käytössä. Karja pantiin autoon ja rakennus muutettiin tiedemuseoksi. Vieressä on puisto ja puiston toisessa päässä musiikin museo, minne on vielä päästävä. Puiston alueella näytetään kesäisin filmejä ja muutenkin siellä näyttää riittävän tapahtumia. Kiva paikka muuten vähän nuhjuisessa kaupunginosassa.

Sieltä jatkettiin Crimée-pysäkille ja ajettiin sieltä Bastillelle, missä odotti uusi kävelylenkki. Uuden oopperan takaa alkaa puisto, joka on tehty vanhojen junaraiteiden pohjalle, osaksi katutason yllä ja osaksi katutasolla. Olin ihan täpinöissäni, varsinkin kun päästiin käymään samalla tavalla tehdyssä puistossa New Yorkissa kesälomalla. Puistot olivat ihan eri tyylisiä. Pariisiin on tehty aika lailla klassista ranskalaista puistoa muistuttava pitkä kävelyreitti leikeltyine puskineen ja vesielementteineen, kun taas New Yorkin versio oli enemmän junaradan oloinen. Siellä oli käytetty kasveja, mitä löytyy junaratojen verrelta ja puistokalusteet ja kävelytiet oli muotoiltu junaraiteita mukaillen. Puistoa pitkin pääsi melkein siirtomaamuseolle asti (nimeä on vähän PC-korjailtu, nykyään imigraatiomuseo). Rakennus oli komea. Pystytetty -31 siirtomaanäyttelyä varten ja ainoana rakennuksena tuosta näyttelystä jätetty pystyyn. Mahtipontista art decoa.

Siitä sitten Marais'n kautta kotiin. Illalle oli kutsu syömään miehen entisen kollegan luo - tyyppi muutti Frankfurtista Pariisiin kolme kuukautta sitten eikä ole saanut vielä ostettua keittiötä, mutta täyttää vieraiden vatsat silti ihan ansiokkaasti. Illallisella oli kaksi muutakin vierasta, joille en oikein lämmennyt. Illalliselta klubiin tanssimaan ja neljältä kotiin.

Sunnuntai alkoi brunssilla ja jatkui polkupyörillä keskustassa. En rikkonut yhtään luuta enkä säikytellyt jalankulkijoita, mitä voi varmaan pitää menestyksenä... liikkumista haittasi Tour de France. Sieltä Maison Européenne de la photgraphie-talon näyttelyyn. Yleensä talon näyttelyt on koottu taitelijoiden eikä teemojen ympärille... edellinen hieman pitkäksi mennyt ilta on varmaan syynä siihen, ettei tämänkertaisesta näyttelystä jäänyt paljoakaan mieleen. Rakennuskin on kaunis - vanha kaupunkipalatsi johon on tehty moderni siipi. Koko päivä kului miehen ystävien seurassa. Oli hauskaa, vaikka ranska ei vielä taivu odotetusti. Kaikki puhuvat hyvää englantia, mutta parhaat tarinat kerrotaan silti ranskaksi.

Kahdeksalta kotiin, laitettiin ruokaa, mentiin nukkumaan. Maanantaiaamuna ensimmäisellä Thalysillä töihin.

Viikonloppuna tapaan miehen Frankfurtissa. Frankfurtista sunnuntai-iltana takaisin Kölniin, maanantai omassa toimistossa ja loppuviikko Irlannin toimistossa. Jee.

Syksyllä menen viikoksi ranskan intensiivikurssille ja alan katsoa paikkoja Pariisista. Kahden kaupungin välissä eläminen on vähän turhan kuluttavaa - sekä itselle että pankkitilille. Joku tolkkuhan tälle reissaamiselle on saatava, ennenkuin joku sekoittaa blogini J-Tukin päiväkirjaan.

Tämä on todella jännittävää - firmassa pannaan väkeä pihalle ja minä istun täällä edelleen tekemättä paljoakaan. Ehkä minut on unohdettu?

No, tehtävät näyttävät taas lisääntyvän ja aurinko paistaa, joten tästä ehkä selvitään. Toimettomuutta vain kesti niin kauan että aivoni tuntuivat kutistuvan eikä mikään enää kiinnostanut - onneksi mies ei suonut eikä suo täyttä passivoitumista. Oikeastaan mies ei suo minkäänlaista passivoitumista, mistä hänelle suuri kiitos :)

Aloitin blogin kirjoittamisen innolla, mutta sitten aloin miettiä kuinka henkilökohtaista tekstiä voin tänne laittaa. Ehkä tämä on vainoharhaisuutta, mutta silti... pienellä vaivalla persoonani ja blogini saa yhdistettyä. En usko kenenkään kiinnostuvan persoonastani moisen vaivan verran, mutta mahdollista se on silti.

Ich hätte nicht gedacht, dass ich Finnisch schreiben so schwer empfinden würde. Verrückt.

Erikoinen on ihmisen mieli - tai ainakin minun. Uusien tehtävien tippuminen kestää ja kestää, ja kun ei ole paljoa tekemistä niin en meinaa saada sitä vähääkään tehtyä mikä pitäisi. Ja iltaisin olen niin poikki etten jaksa mitään, koska en ole koko päivänä päässyt tekemiseen kiinni. Toivoin että loman jälkeen tähän tulisi muutos saman tien, mutta ei. Helvetti.

Kuoro on tästä illasta lähtien kesätauolla, viiteen viikkoon ei siis lauleta. Pitää varmaan pyyhkiä pölyt pianosta ja yrittää vähän soittaa... ja toivoa ettei naapurit häiriinny.

Michael Jackson saatettiin pois Los Angelesissa, toivottavasti hän löytää rauhansa.

Huomenna ranskan kurssi ja aika täyden näköinen työpäivä, joten taitaa olla aika kutsua nukkumattia.

Päivitetään nyt kun on kerran aikaa.

Mitä tein kesälomalla:
Chicagossa pällisteltiin arkkitehtuuria - ja uutta art institutea. Rakennus ja aikalaistaiteen kokoelma ovat aika komeat.

New Yorkissa kierrettiin galleriat, tavattiin miehen ystäviä, juhlittiin miehen synttäreitä MoMan ravintolassa. Hyvää. Ja vähän kai käytiin ostoksillakin. Central Parkia kierrettiin useampaankin kertaan kun oli välillä niin hyvä sää, ja käytiin Brooklynissä baijerilaisessa Bierhallessa. Sinne mennessä käytiin Oulu-baarissa, jolla ei ollut nimen lisäksi mitään tekemistä Suomen kanssa. Paikka ei myynyt edes Finlandiaa, minkä hankkimisen ei pitäisi olla ylivoimainen saavutus. Oudoin kokemus oli Puerto Rican Festival Rochesterissa. Elämysmatkailua NYC:ssä.

Matka jatkui Los Angelesiin lentäen, josta autolla San Franciscoon ykköstietä pitkin. Matkalla yövyttiin Santa Barbarassa ja Cambriassa, sekä käytiin Solvengissa, Santa Inezissa (30 mile drive) ja käytiin tutustumassa Hearstin linnaan. Reitti oli tosi kaunis ja sääkin suosi suurimman osan aikaa. Avoauton vuokraaminen kannatti, katto oli alhaalla koko ajan.

San Franciscosta tykkäsimme kovasti, vaikka visiitti olikin lyhyt. Jos aikoo saada yleiskuvan kaupungista, kannattaa ajaa kaikista turistioppaista löytyvä 49-mile-drive. Se vie kaikkiin kaupungin luonteen kannalta tärkeisiin paikkoihin ja antaa kuvan vehreästä, urbaanista paikasta jossa ihmisten on hyvä asua. Taidemuseo on hieno, vaikkakin vähän raskas arkkitehtuuriltaan. Kokoelmasta jäi mieleen juuri avattu sculpture garden katolla.

Yhdessä päivässä alas Los Angelesiin, tai ainakin melkein. Yövyttiin jossain Jumalan hylkäämässä rannikkokaupungissa, josta oli vielä noin kahden tunnin matka hotellille West Hollywoodiin. LA ei ollut niin kiva kuin San Francisco. Minne tahansa meni, piti aina ajaa sinne autolla. Getty Museum oli todella upea, vaikka minuun iskikin rakennuskokonaisuus ja puutarha enemmän kuin varsinainen taidekokoelma. Huntigton Library oli myös komea, mutta siellä sama juttu. Esillä oleva taide oli suht tylsä kokoelma englantilaisia muotokuvia, mutta rakennus ja puutarhat olivat kauniit.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin loppui tämäkin loma. LAXista CDG:lle ja sieltä parin päivän tasoittelun jälkeen junalla kotiin. Töihin palatessa minua odottivat iloiset uutiset kuten jo mainitsin - minun ei tarvitse vaihtaa tehtävänimikettä.

Viikko oltiin töissä ja sitten istuttiin taas koneessa, tällä kertaa Helsinkiin. Sieltä auto alle, äidin luo Savonlinnaan, Madama Butterfly, kaverien katsastus, lukiokaverin höyrylaivaan tutustuminen, takaisin Helsinkiin, ilta DTM:ssä (mies halusi välttämättä) ja sunnuntaina sukulaisten mökille Ruotsinpyhtäälle saunomaan. Illaksi kotiin, minä Kölniin ja mies Pariisiin.

Rankkaa on elämä. Nyt voisi taas vähän rauhoittua.

Kesälomaa takana kolme viikkoa miehen kanssa, ja päälle vielä pidennetty viikonloppu lapsuuden maisemissa. Töissä näyttää huomattavasti valoisammalta kuin lomalle lähtiessä, eli saan uusia tehtäviä ihan näillä näppäimillä. Vanhat tehtävät alkoivat loppua käsiin eikä pomo ollut varma pystyykö pitämään minut tiimissään. Nyt näyttää siltä että pystyy.

Tästä tää taas lähtee.

Ranneliikettä olen lukenut jo pidemmän aikaa, mutta blogia en ole vielä koskaan kirjoittanut. Mennessä nähdään kuinka usein päivitän ja mihin tarkoitukseen tätä tulee käytettyä - matkapäiväkirjana luultavasti.