Projekti on melkein päätöksessä, lahjat ostettu, Glühweinit joulumarkkinoilla juotu. Münchenissä käyty katsastamassa lumisade ja pakkanen joulutunnelmaan pääsyn helpottamiseksi. Nyt pitäisi vielä päästä lomalle.
CVkin on taas niin aktuelli kuin olla voi. Vuoden vaihteen jälkeen täytyy alkaa lähettää hakemuksia muualle, vaikka nyt näyttääkin uhkaavasti siltä ettei nämä välttämättä heitäkään vielä pihalle.
Firman touhu käy päivä päivältä enemmän hermoille. Muutama viikko sitten tuli tieto että suurin asiakas ei uusi sopparia, mikä puolestaan tarkoittaa että 10-20% väestä joutuu lähtemään ensimmäisen kvartaalin loppuun mennessä. Viimeiset viikot koko management on ollut toooodella kiireinen eikä kenenkään ole kannattanut edes yrittää saada ketään kiinni. Oma pomo mukaan lukien, joka istuu nykyään Minnesotassa.
Näissä raameissa yritän pitää kasassa projektia, joka on suunnilleen neljä kertaa isompi kuin mikään mitä olen aikaisemmin päälliköinyt. Lähestulkoon vituttaa aamuisin kun tietää että pitää tulla töihin ihmettelemään mikä nyt on lentänyt tuulettimeen ja kenet saisi langan päähän sanomaan, ettei tällainen nyt ainakaan hänelle kuulu.
Ehkä nämä maksaa mut pihalle maaliskuuhun mennessä.
ensin ei ollu kännyssä kenttää, sammutin. Laitoin taas päälle. ei tykänny PIN-koodista mitä sille tarjosin. Laitoin uddestaan. Ei tykänny. Uudestaan. Nyt ollaan sit lukossa.
Nää tämmöset riemastuttaa niin että meinaa leikata kiinni. Prkl.
Noniin, nyt taas yritetään lopettaa röökin vetäminen. Viikonloppuna tulossa kaverin häät, joten ajoituksen optimointi ei ehkä osunut ihan kohdalleen. Tällaiselle ei ole kyllä kuin kaksi ajankohtaa: huono ja liian myöhäinen.
Viime viikko meni Shannonissa tehtävien siirtoa valmistellessa. Kolmen kuukauden toimettomuuden jälkeen oli yllättävän hankala päästä sisään tekemiseen. Torstaina kävin syömässä kahden kollegan kanssa ranskalaisvaikutteisessa ravitsemusliikkeessä. Ruoka oli hyvää mutta ilta oli vähän jäykkä, kuten ne työkavereiden kanssa nyt tuppaavat olemaan. Toinen näistä oli ruokarajoitteinen jenkki, joka joi siideriä läpi koko aterian eikä oikein tainnut ymmärtää vouhkaamistani ranskalaisesta keittiöstä. No jaa. Meistä ei taida tulla sydänystäviä.
Viikonloppu oli älyttömän hauska. Mies oli täällä ja työkaveri oli kutsunut meidät kokkareille juhlimaan seitsemättä vuottaan avioliiton suhteellisen tyynessä satamassa. Yhteensä meitä oli yhdeksän, ja sillä kokoonpanolla saatiin kasaan kahdeksan eri kansallisuutta. Aika hyvin.
Tänään lounastan sedän kanssa. Mies äkkäsi läheltä Kölniä Mercedeksen perjantaina, joka kiinnosti niin paljon että lensi tänä aamuna ostamaan sen pois roikkumasta. Mikäs siinä. Käydään syömässä, ostamassa sedälle TomTom ja nähdään varmaan taas seuraavana vuonna. Toivottavasti.
Nyt pitää taas rueta opettelemaan ranskaa. Opettaja oli lomalla eikä paussi tehnyt hyvää.
Tiistai-iltana kollega houkutteli kuntosalille ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Tänäänkin on vielä niska, käsivarret, hartiat, rintalihakset ja selkä niin kipeät että pitää miettiä kuinka hiiren käyttö ei koskisi liikaa. Puhumattakaan istumisesta, seisomisesta tai kävelemisestä. Joko tätä täytyy tehdä vähän useammin kuin puolivuosittain tai sitten jättää kokonaan.
Eilen olin syömässä ystäväni luona. Vaikka asutaan ihan naapurissa, niin ei oltu nähty kolmeen kuukauteen. Tai ehkä sen takia, en tiedä. Jos on enemmän välimatkaa niin tulee nähtyä enemmän vaivaa tapaamisen eteen kun sattuu kulmille.
Vanha ystävä teinivuosilta otti yhteyttä naamakirjan kautta. Päätin hyväksyä ystäväkutsun, vaikka en odota mitään ystävyyden uutta kevättä. Hänen elämänsä on näemmä mennyt juuri niin kuin on odotettu: naimisissa, kaksi lasta, nuorisotyöntekijä seurakunnassa, asuu muutaman sadan metrin päässä lapsuudenkodistaan. Joillekin tuo kai sopii, mutta minulla kulkee kylmät väreet selkäpiissä kun ajattelenkaan mitä minun elämästäni olisi tullut jos olisin sinne jäänyt.
Viikonloppu meni miehen luona Pariisissa ja oli kivaa. Perjantai-iltana laitettiin ruokaa, lauantaina nukuttiin pitkään, syötiin salaatti ja lähdettiin kaupungille. Kakkosella Stalingradille, missä käytiin katsastamassa Bassin de la Viletten rannalle pykätty hiekkarannantapainen. Hauska idea - voi loikoilla lepotuolissa valkoisella hiekalla ja mennä sen jälkeen metrolla kotiin. Emme kuitenkaan jääneet lööbailemaan, vaan jatkoimme matkaa tiedemuseota kohti. Järkyttävän kokoinen rakennus, joka on alunperin rakennettu karja- ja lihamarkkinaksi mutta osoittautui täydeksi fiaskoksi alkuperäisessä käytössä. Karja pantiin autoon ja rakennus muutettiin tiedemuseoksi. Vieressä on puisto ja puiston toisessa päässä musiikin museo, minne on vielä päästävä. Puiston alueella näytetään kesäisin filmejä ja muutenkin siellä näyttää riittävän tapahtumia. Kiva paikka muuten vähän nuhjuisessa kaupunginosassa.
Sieltä jatkettiin Crimée-pysäkille ja ajettiin sieltä Bastillelle, missä odotti uusi kävelylenkki. Uuden oopperan takaa alkaa puisto, joka on tehty vanhojen junaraiteiden pohjalle, osaksi katutason yllä ja osaksi katutasolla. Olin ihan täpinöissäni, varsinkin kun päästiin käymään samalla tavalla tehdyssä puistossa New Yorkissa kesälomalla. Puistot olivat ihan eri tyylisiä. Pariisiin on tehty aika lailla klassista ranskalaista puistoa muistuttava pitkä kävelyreitti leikeltyine puskineen ja vesielementteineen, kun taas New Yorkin versio oli enemmän junaradan oloinen. Siellä oli käytetty kasveja, mitä löytyy junaratojen verrelta ja puistokalusteet ja kävelytiet oli muotoiltu junaraiteita mukaillen. Puistoa pitkin pääsi melkein siirtomaamuseolle asti (nimeä on vähän PC-korjailtu, nykyään imigraatiomuseo). Rakennus oli komea. Pystytetty -31 siirtomaanäyttelyä varten ja ainoana rakennuksena tuosta näyttelystä jätetty pystyyn. Mahtipontista art decoa.
Siitä sitten Marais'n kautta kotiin. Illalle oli kutsu syömään miehen entisen kollegan luo - tyyppi muutti Frankfurtista Pariisiin kolme kuukautta sitten eikä ole saanut vielä ostettua keittiötä, mutta täyttää vieraiden vatsat silti ihan ansiokkaasti. Illallisella oli kaksi muutakin vierasta, joille en oikein lämmennyt. Illalliselta klubiin tanssimaan ja neljältä kotiin.
Sunnuntai alkoi brunssilla ja jatkui polkupyörillä keskustassa. En rikkonut yhtään luuta enkä säikytellyt jalankulkijoita, mitä voi varmaan pitää menestyksenä... liikkumista haittasi Tour de France. Sieltä Maison Européenne de la photgraphie-talon näyttelyyn. Yleensä talon näyttelyt on koottu taitelijoiden eikä teemojen ympärille... edellinen hieman pitkäksi mennyt ilta on varmaan syynä siihen, ettei tämänkertaisesta näyttelystä jäänyt paljoakaan mieleen. Rakennuskin on kaunis - vanha kaupunkipalatsi johon on tehty moderni siipi. Koko päivä kului miehen ystävien seurassa. Oli hauskaa, vaikka ranska ei vielä taivu odotetusti. Kaikki puhuvat hyvää englantia, mutta parhaat tarinat kerrotaan silti ranskaksi.
Kahdeksalta kotiin, laitettiin ruokaa, mentiin nukkumaan. Maanantaiaamuna ensimmäisellä Thalysillä töihin.
Viikonloppuna tapaan miehen Frankfurtissa. Frankfurtista sunnuntai-iltana takaisin Kölniin, maanantai omassa toimistossa ja loppuviikko Irlannin toimistossa. Jee.
Syksyllä menen viikoksi ranskan intensiivikurssille ja alan katsoa paikkoja Pariisista. Kahden kaupungin välissä eläminen on vähän turhan kuluttavaa - sekä itselle että pankkitilille. Joku tolkkuhan tälle reissaamiselle on saatava, ennenkuin joku sekoittaa blogini J-Tukin päiväkirjaan.
Tämä on todella jännittävää - firmassa pannaan väkeä pihalle ja minä istun täällä edelleen tekemättä paljoakaan. Ehkä minut on unohdettu?
No, tehtävät näyttävät taas lisääntyvän ja aurinko paistaa, joten tästä ehkä selvitään. Toimettomuutta vain kesti niin kauan että aivoni tuntuivat kutistuvan eikä mikään enää kiinnostanut - onneksi mies ei suonut eikä suo täyttä passivoitumista. Oikeastaan mies ei suo minkäänlaista passivoitumista, mistä hänelle suuri kiitos :)
Aloitin blogin kirjoittamisen innolla, mutta sitten aloin miettiä kuinka henkilökohtaista tekstiä voin tänne laittaa. Ehkä tämä on vainoharhaisuutta, mutta silti... pienellä vaivalla persoonani ja blogini saa yhdistettyä. En usko kenenkään kiinnostuvan persoonastani moisen vaivan verran, mutta mahdollista se on silti.
Ich hätte nicht gedacht, dass ich Finnisch schreiben so schwer empfinden würde. Verrückt.
Erikoinen on ihmisen mieli - tai ainakin minun. Uusien tehtävien tippuminen kestää ja kestää, ja kun ei ole paljoa tekemistä niin en meinaa saada sitä vähääkään tehtyä mikä pitäisi. Ja iltaisin olen niin poikki etten jaksa mitään, koska en ole koko päivänä päässyt tekemiseen kiinni. Toivoin että loman jälkeen tähän tulisi muutos saman tien, mutta ei. Helvetti.
Kuoro on tästä illasta lähtien kesätauolla, viiteen viikkoon ei siis lauleta. Pitää varmaan pyyhkiä pölyt pianosta ja yrittää vähän soittaa... ja toivoa ettei naapurit häiriinny.
Michael Jackson saatettiin pois Los Angelesissa, toivottavasti hän löytää rauhansa.
Huomenna ranskan kurssi ja aika täyden näköinen työpäivä, joten taitaa olla aika kutsua nukkumattia.