She's got something else in mind

Suomen ajan mukaan olen 17. USA-ajan mukaan olen 16 viela kolme tuntia. Olen hammentynyt.

Viime paivina olen kyseenalaistanut haluani olla taalla. Aitini ilmoitti kaikilla elossa olevilla isovanhemmillani olevan jonkinlaista sairaalahoitoa vaativaa vaivaa, ei kuulemma mitaan vakavaa kuitenkaan. Tanaan kuitenkin mietin asioita ja tulin siihen tulokseen, etta syntymapaivastani ja joulusta johtuen olen ylitunteellisessa tilassa ja otan kaikki pienetkin vastaankaymiset aivan liian raskaasti. Tanaankin olin koulussa saada hermoromahduksen koska valokuvauksen testikehitykset meni pilalle useampaan otteeseen.

Haluan vain vuoden 2006 pois jaloista pyorimasta.

Pojat on ihan tyhmia. Tekisi mieli menna nurkkaan mokottamaan kuin 6-vuotias, mutta ilmeisesti se ei enaa 16-vuotiaana (siis tassa kohtaahan voisimme jo melkein sanoa etta 17-vuotiaana, koska olen 16 enaa vaivaiset 4 paivaa) ole hyvaksyttavaa. Yrita tassa nyt sopeutua ja tutustua ihmisiin, kun vastapuoli ei selvastikkaan ole kiinnostunut.

Sen sijaan etta olisin tehnyt jotain kodin ulkopuolella ensivaikutelman mukaan ihan mukavien ihmisten kanssa (tassa vaiheessa olen jo korjannut mielipidettani), makasin sohvalla ja katsoin Spidermania. Vihaan hamahakkeja. Mutta Spidermanissa on sentaan jotain tyylia.

On vasyttanyt koko viikon. Sarkenyt paata ja ties mita. On ikava ihmisia. Tyttoa. Etta osaa olla vaikeeta.

Syksylla kaikki kaskivat odottaa talvea, kun tulee enemman lunta kuin olet ikina nahnyt. Minnesotan talvet on kylmia ja lumisia ja ties mita. No ottia tuota, kylma kylla on, mutta missa lumi?

Lunta jouluksi, kiitos.

Montako puuta tarvitaan yhteen A4-paperiarkkiin?

Huomaan olevani aarimmaisen mustasukkainen kun Tytto kutsuu toista tyttoa ihanaksi. Aarimmaisen huolestuttavaa, vaikka en itsekkaan siina suhteessa taysin "uskollinen" ole, jos tuota sanaa edes voi kayttaa minun ja Tyton suhteen yhteydessa. Mutta eihan se ole sama asia. Minun flirttailu heterotyton kanssa ja Tyton flirttailu bityton kanssa on kaksi aivan eri asiaa.

Poikakin olisi.

Kylma.

Itsenaisyyspaiva. Olen iloinen etten ole kotona. Muistan viime vuoden aivan liian hyvin. En ikina tule unohtamaan sita. (kts. merkinta 6.12.2005)

Tarvitsen halin.

Sita kun rupeaa ajattelemaan liikaa ja vertaamaan omaa elamaansa muiden ihmisten elamiin, niin alkaa hiukan masentamaan. Omasta elamasta tulee jotenkin huonompi kuin muiden koska ei ollut siella, ei tunne hanta eika ole kaunis. Sita mukamas jaa jostain paitsi koska ei harrasta seksia joka toisen vastaantulijan kanssa eika istu perjantai-iltana jonkun autotallissa polttamassa pilvea.

Tallainen ajattelu on sairasta.

"Hearts are not practical until they are made unbreakable."
-Wizard of Oz

Mika ihme naita hulluja amerikkalaisia vaivaa kun pitaa pienta viatonta suomalaista heittaa ruoalla?

Haluaisin muuttaa omaan kamppaan, jotta voisin itse hoitaa omat ruokaostokseni. Haluan asua kerrostalossa, minne tarvitsee viisi avainta ja ketjulukon.

Painkillers make me happy.

Tytto katsoi psykologian tunnilla videon ruotsalaisista lesboista ja alkoi ajatella minua.

Ruotsalaisista.

Sain sahkopostia Tytolta. Kertoi, etta katuu sita ettei suudellut minua ennenkuin lahdin.

Olen taysin eri mantereella talla hetkella ja tulen olemaan taalla pitkaan. Minun ei olisi tarvinnut tietaa tuota.

Ei, ei missaan nimessa. Suomessa ei todellakaan ole kannykoita. Nokioita varsinkaan. Ja hiekka on violettia, taivas vihrea ja puut sinisia. Eika luoliakaan ole. Voi Suomi-parka, miten se parjaa ilman luolia?

Tapasin eilen ihmisia. Eras heista oli erityisen innoissaan siita tosiasiasta, etta Suomessa ajetaan tien oikealla puolella. Aina kun minut esiteltiin jollekin, han ilmoitti iloisesti, etta "They drive on the right side of the road!". Huvittava persoona, jolla ei millaan meinannut pysya paita paalla.

"You don't have a problem with sitting in my lap, do you?"

No niin. Taalla ollaan nyt. Matka oli oikeen mielenkiintoinen. Satuttiin keskelle Heathrown pommiuhkaa. Neljan tunnin, ainakin viiden turvatarkastuksen ja kasimatkatavaroiden siirtamisen matkalaukkuihin jalkeen paastiin jopa koneeseen asti. Jossa sitten istuttiinkin nelja tuntia ennen lahtolupaa. Sanotaan nyt vaikka nain ettei tapahtunut ainakaan helpottanut lentoinhoani.

Mutta nyt kun taalla ollaan niin kaikki on mennyt ihan kivasti. Eniten ongelmia on ollut suihkun ja muiden hanojen ja ovien kanssa. Keksin minuutissa miten veeseen oven saa auki. Nerokasta.

Perhe on mukava eika minkaanlaista koti-ikavaa ole ainakaan viela havaittavissa. Olen vasynyt koko ajan vaikka en edes tee mitaan. Tanaankin kaytiin kiertamassa yksi paikallisista ostoskeskuksista ja kierroksen jalkeen olin valmis nukkumaan. Eika se paikka ollut edes kovin iso.

Englantini takkuaa hieman. Ymmarran kylla kaiken mita sanotaan, mutta ulosanti on sellaista "joo, ei"-tasoa. Pidemmat lauseet on harvassa, mutta eikohan se tasta. Toivottavasti.

Lauantaina oli läksiäiset. Oli oikein mukavaa. Itkin. Tiesin jo viikon etukäteen, että itken. Itkin tänäänkin. Juuri äsken itseasiassa, kun erehdyin vilkaisemaan millaisia kuvia eilen tuli otettua.

Utelias 6-vuotias serkkuni löysi huoneestani kortsun. "Mikä tää on?"

Niitäkin mulle kannettiin kilokaupalla. Mitä ihmiset oikeen kuvittelee mun USAssa tekevän? Naiskentelevan ympäriinsä joka toisen vastaantulijan kanssa? Tuota joo, jos tämä on ystävieni käsitys minusta...

...niin minä sanon, että haistakaa kukkanen.