She's got something else in mind

Näytetään bloggaukset heinäkuulta 2008.

prostitution is evolution

Jos alotetaan sillä, että mä olen omasta mielestäni täysin paska ja kauhea ihminen, lihava ja rumakin vielä. Tästä en pääse yli enkä ympäri, vaikka mulle onkin useaan otteeseen sanottu, että olen kaikkea muuta.

Rupesin tässä yksi päivä mahdollisimman objektiivisesti miettimään luonteenpiirteitäni jotka eivät välttämättä ole niitä parhaimpia.

kärsimättömyys
mustasukkaisuus
taipumus ylireagoida
itsesääli
itsepäisyys

Tekeekö noi asiat musta kauhean ja paskan ihmisen? Järki sanoo ei, mutta mä en koskaan kuuntele järkeä.

Mua on myös kutsuttu lutkaksi pari kertaa, suorasti ja epäsuorasti (osaan mäkin rivien välistä lukea). Näin sanovat ystäväni joiden pitäisi tuntea mut. Mua on kutsuttu lutkaksi jo monta vuotta. Sitten korjattiin, että mä en ole lutka, mä olen vaan lutkamainen. Mikä ei mun mielestä ole yhtään parempi. Mä kasvoin ympäristössä missä lutka ja lutkamainen ovat loukkauksia. Mitä mun pitäisi ajatella, kun tällaiset sanat sitten liitetään muhun?

Millaista ihmistä sä kutsut lutkaksi?


of touching

Mulla on ikävä. Jotain. Mitä mulla ei ole koskaan ollutkaan. Voi sitä silti olla ikävä. Siihen tyhjään koloon jotain täytettä ettei olo olisi enää niin tyhjä.

Mä olen tosi iloinen sellaisten ihmisten puolesta joilla ei ole koloja. Mutta samalla olen hieman katkera, koska tulee sellainen lapsellinen "miks tol ei oo koloa vaik mul on?"-olo.

Mä olen toivoton romantikko ja aivan järjettömän hellyydenkipeä. Mä en tiedä rakastetaanko mua, jos sitä ei osoiteta fyysisesti. Mua pitää halata tai vähintääkin pukkasta olkapäällä. Fyysinen kosketus sanoo mulle että "haluan olla sun lähellä" mikä taas sanoo "olet kiva" mikä puolestaan merkitsee sitä etten ole täysin paska ihminen.


Of sexuality

"What does that even mean, that you're gay? The fact that we try to define it as you're gay, straight or you're bi -- what is that? People don't always fit nicely into categories like that."
-Gabe Saporta


"I don't think you're a slut, you're just a bit slutty."

How is that better?

Koulutus on hyvä. Lutka on paha. Lapset on hyviä, kunhan et hanki niitä liian aikaisin tai liian myöhään.

Vaikka mä olenkin eri mieltä useiden yleisten normien kanssa, ne on silti iskostettu mun takaraivoon niin, että tunnen itseni paskaksi ihmiseksi, jos edes ajattelen, että haluaisin elää elämäni eri tavalla. Kaikki odottaa multa jotain ja, jos mä en täytä noita odotuksia, olen paska ihminen.

Pitäisi käydä kaikki mahdolliset koulut, koska "ei meillä sillon ennen vanhaan ollut edes mahdollisuutta käydä kouluja". Entäs sitten? Pitääkö mun homehtua jossain yliopiston luennolla, joka ei opeta mulle mitään oikeasta elämästä, vaan koska isovanhempani eivät voineet niin tehdä?

Mä en halua opiskella viittä vuotta ammattiin, mistä tulee mun koko elämä eikä aikaa jää mihinkään muuhun.