She's got something else in mind

Miksi tekniikka pettää juuri silloin kun se ei missään nimessä saisi pettää?

Jonain päivänä koko olemassaolomme on riippuvainen tekniikasta ja tietokoneista.

Mitäs sitten kun tekniikka pettää?

Kirjallinen luovuuteni on käynyt viimeiset kaksi viikkoa ylikierroksilla ja silti tuntuu etten ole saanut mitään aikaan. Tiedän, että olen, mutta silti tuntuu etten ole. Sekavaa.

Minulla on kriisi tulevaisuuteni kanssa. Tiedän ettei tarvitse tietää nyt ja heti, mutta silti kuulen sen nalkuttavan äänen pääni sisällä joka sanoo koko elämäni menevän pilalle, jos en nyt tällä sekunnilla tiedä mitä teen lukion jälkeen.

Tyttöni, joka ei oikeasti "sillä tavalla" edes ole minun, lähti Belgiaan pariksi viikoksi. Kertoi sähköpostissa sen olevan taivas. Itse en muista mitään, kävin siellä ollessani 8-vuotias. Olen ikuisesti katkera vanhemmille siitä, että he raahasivat minua ja veljeäni ympäri Eurooppaa siinä iässä, koska en tosiaankaan muista ainakaan ensimmäisestä reissusta mitään. Paitsi sen että leikin valkoisella ponilla Turun satamassa, kun odotimme laivaanpääsyä.

Niin, ja muistan syöttäneeni puluille hotdog-sämpylää Pariisissa.

Tämä on taas niitä päiviä.

Jolloin kaikki kotona pännii raskaasti ja haluaisi olla missä tahansa muualla, mutta ei viitsi lähteä mihinkään koska kävely on kivuliasta ja vaivalloista. Syytä siihen miksi vasen jalkani kiukuttelee en tiedä. Ja tämän seurauksena ottaa päähän vielä enemmän.

Aistin teiniangstin iskevän eikä edes hävetä. Tuikkaan kohta riippumaton tuleen. Tai en, koska mä sitä eniten käytän.

Törmäsin kysymykseen. "Mitä tulette kaipaamaan Suomesta?"
Spontaani vastaus: "En mitään. Muutamaa tarkoin valittua ihmistä, ehkä, heikkoina hetkinä."

Eikä omatunto kolkuta. Teiniangsti on täällä. Paetkaa kun vielä voitte.