Ja miksi se on niin ratkiriemukasta?
Ei se ole.
Tämäkin päivä meni taas koulussa ja nukkuessa. On se opiskelu vaan niin rankkaa, että nukahdin sohvalle kesken The Nightmare Before Christmasin.
Yritän käydä ihmisen kanssa sivistävää keskustelua viisaasta ajattelusta. Tulimme siihen tulokseen, että se on ihan tylsää ja yliarvostettua.
Ranskan koe torstaina, melkein osaan. Samaksi päiväksi pitäisi vielä kirjoittaa äikkään arvostelu Aleksis Kiven näytelmästä Karkurit, jonka siis kävin katsomassa lauantaina. En oikein tykännyt näytelmästä itsestään, mutta näyttelijät olivat aivan loistavia, kuten yleensä. Miten tuosta olisi tarkoitus saada neljä sivua tekstiä, kun sain kaiken oleellisen yhteen virkkeeseen? No, kun (ei siis "jos", vaan "kun") minusta tulee maailmankuulu kirjailija niin en kyllä kirjoita ikinä koskaan enää ainuttakaan asiatekstiä. Ne tappaa luovuuden.
Luovuudesta puheen ollen, pitäisi kirjoittaa novelli huomiseksi. Enkä ole edes aloittanut.
Aistin pienoista laiskuutta.
Mä en ymmärrä ihmisiä enkä mä ymmärrä itseäni.
Mä en ole mikään lelu mitä te voitte pyöritellä ympäriinsä tahtonne mukaan.
Onpas taas haikea olo. Yritän kuitenkin olla pirteä ja hauska ja kiinnostunut ja ties mitä. Kuitenkin tuntuu, etten millään jaksaisi. Ehkä jaksaisi, jos olisi se kuuluisa ja kauan kaivattu joku, joka jaksaisi kanssani. Mutta kun ei ole.
On ikävä jotain mitä ei ole olemassakaan. Pitäisi lukea taas se kirja, mikä nostaa itsetuntoni pilviin. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa, kun kuljin ympäriinsä hymy naamalla ja kaikki oli ihanaa. Tiistaina vielä kaikki oli ihanaa. Eipähän ole enää. Jos tämä on sitä surullisen kuuluisaa murrosiän tunnevuoristorataa, niin minun puolestani murrosikä saisi painua helvettiin.
Mutta kukapa minut nyt edes haluaisi?
Hassua miten lapsellisia 16-vuotiaat "miehet" osaavat olla.
Olen saanut tarpeekseni kauniista ja hyvännköisistä ihmisistä. Niitä on kaikkialla! Ne parveilevat kaikkialla minne menet ja katsovat sinua "häivy hengittämästä happeamme" katseella. Suunnitelmani onkin perustaa kaktusfarmi ja sitten viskoa näitä kasvattamiani kaktuksia päin heidän kasvojaan. Eipäs ollakaan enää niin nättejä, kun on naama täynnä arpia!
Melkein sain paniikkikohtauksen äidinkielen tunnilla kesken erään oppilastoverini puheen. Kävi niin, että ajatukseni pääsivät harhailemaan sellaisiin, miten sen nyt sanoisi, k18-materiaalia sisältäviin mietteisiin. Eihän tuossa sinänsä mitään panikoitavaa ole. Siinä kenestä nämä kyseiset ajatukset olivat, siinä se panikoitava kohta.
Helvetti. Enhän mä edes tykkää siitä. Tai siis tykkään mutta en "sillä tavalla". Vai tykkäänkö? En! Mitään en myönnä.
Kuulostan ihan 13-vuotiaalta.
Miksi kaikki pitää kaataa samalle viikolle ja vielä samalle päivälle? Eivätkö ne jo tiedä, että teemme kaiken viimeisenä iltana? Kirjoitin runoanalyysin, josta tuli lopulta romanttista paskaa enkä tajua kaikkia lauseita itsekään. Sain aikaan jopa yhden kappaleen lisää historiantutkielmaan ja suomensin ranskan kappaleen melkein kokonaan. Sunnuntai lepopäivä? Pah!
Niin, ja pitäisi tehdä matikan tehtävät ja ruotsin läksyt eikä psykologian lukeminenkaan haittaisi, mutta me kaikki tiedämme etten mitään noista tule tekemään.
10 päivää koeviikkoon.
Onko normaalia haluta potkaista oman isänsä pää mäsäksi?
On ikävä ihmisiä. Tai oikeastaan kahta ihmistä. Toista en ole nähnyt ikuisuuksiin ja toinen muuttaa pois. Ahdistaa pelkkä ajatuskin.
Oletteko kuulleet Röllin "Ruttusen oikosulku"a? Ehkä järkyttävin kuulemani lastenlaulu koskaan. Pienille, viattomille lapsille opetetaan, että on ihan okei vaihtaa vanha hella uuteen mikroaaltouuniin ja sitten taas palata hellan luo kun mikro haluaakin tietokoneen. Mitä ikinä tapahtui keijuille ja yksisarvisille, jotka yhdessä kirmaavat taikamaan vihreillä niityillä?
Elefantti-Antilla ja Siili Suhosella on kuulemma homosuhde ja he käyttävät myös huumeita.
Milloin meistä tuli niin aikuisia, että lastenlauluistakin pitää löytää jokin yhteiskunnallinen sanoma?
Olen tainnut hieman ihastua. Taas. Ja tietysti kyseessä on varattu heterotyttö. Tiedättekö sen sanonnan "poikkeus vahvistaa säännön"? Voisiko se poikkeus ystävällisesti tulla esittelemään itsensä? Mä lupaan etten mä pure, ainakaan ihan heti.
Olen ollut nyt loman jälkeen jopa kaksi päivää koulussa ja nyt jo tuntuu, ettei aikaa jää mihinkään muuhun kuin koulussa olemiseen, läksyihin ja nukkumiseen. En tajua miten olen selvinnyt tähän asti. Kesä tuntuu niin kauhean kaukaiselta. Mutta kevään merkkejä on ilmassa! Muurahaiset ovat vallanneet huoneeni. Kesä tulee sittenkin.
Jos hyvin käy, niin vietän sen paljon puhutun ja odotetun kesän poimimalla mansikoita.
Nytkin voisin olla nukkumassa. Miksi en sitten ole?
Me rakastamme bussilakkoa. Tai sitten emme.