Kieli muuttuu jatkuvasti. Se ei ole poikkeus vaan sääntö. Uusia ilmiöitä varten syntyy uusia sanoja, vanhat sanat saavat uusia merkityksiä ja toisinaan niiden rinnalle kehittyy täsmällisempiä ilmauksia. Kyse ei ole vain kielestä vaan myös ihmisten tarpeesta ymmärtää toisiaan mahdollisimman tarkasti.
Juuri tästä syystä kielen tarkoituksellinen muokkaaminen voi johtaa myös odottamattomiin seurauksiin.
Kieli ei siedä epätarkkuutta loputtomiin
Yksittäisen sanan merkityksen muuttuminen epätäsmälliseksi synnyttää täsmällisempiä uusia ilmauksia. Kielen kehityksessä tämä on varsin tavallinen ilmiö. Kun jonkin sanan käyttöala laajenee, kasvaa myös tarve erotella eri merkityksiä.
Puhekielessä tämä näkyy joskus jopa sanan toistona. Kun joku pyytää "kahvikahvia", hän suomalaisessa kahvikulttuurissa tarkoittaa tavallista suodatinkahvia eikä cappuccinoa tai jääkahvia. Toisto ilmaisee, että nyt tarkoitetaan sitä, mitä puhuja pitää sanan tavallisimpana tai prototyyppisenä merkityksenä.
Sama mekanismi voi näkyä monilla muillakin elämänalueilla.
Identiteettisanat eivät ole poikkeus
Viime vuosina keskustelu sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on muuttanut joidenkin sanojen käyttötapoja. Esimerkiksi sanat mies ja homomies eivät kaikkien puhujien mielestä enää viittaa täsmälleen samoihin asioihin kuin aiemmin.
Tästä seuraa luonnollinen kielellinen ilmiö. Jos osa puhujista kokee, ettei vanha sana enää ilmaise riittävän tarkasti sitä, mitä he tarkoittavat, he alkavat muodostaa uusia ilmauksia. Joku puhuu biologisesta miehestä, toinen syntymässä miespuoliseksi määritellystä, kolmas etsii sanansa leikkisästi biologisesta termistöstä ja joku voi keksiä lisäinformaatiota sisältävän yhdyssanan tai kokonaan uuden sanan.
Kyse ei ole välttämättä ideologiasta vaan ihmiskielen tyypillisestä tavasta korjata koettua epätarkkuutta.
Tarkoituksellinen kielen muokkaaminen voi synnyttää vastareaktion
Jos käsitteiden merkityksiä pyritään tietoisesti laajentamaan identiteettipoliittisista syistä, seurauksena voi olla juuri päinvastainen kehitys kuin tavoitellaan. Kun vanha sana ei enää joidenkin mielestä riitä, syntyy uusia sanoja, joiden tarkoitus on rajata merkitys entistä selvemmin.
Ja koska nämä uudet sanat syntyvät vastareaktiona koettuun tarkoitusella synnytettyyn epätarkkuuteen, ne voivat olla aiempaa jyrkempiä. Ne eivät välttämättä jätä tulkinnanvaraa, vaan korostavat juuri sitä rajaa, jonka puhujat kokevat hämärtyneen.
Kielellä on taipumus hakea tasapainoa. Jos yksi ilmaus menettää tarkkuuttaan, tilalle syntyy toinen, joka palauttaa sen.
Kieltä ei voi ohjata yksisuuntaisesti
Kielen kehitys ole koskaan täysin suunniteltavissa. Uusia sanoja voidaan ehdottaa, mutta niiden kohtalon ratkaisevat puhujat.
Juuri siksi olisi syytä suhtautua varovaisesti yrityksiin muuttaa identiteettiin liittyvien sanojen merkityksiä ylhäältä tai normatiivisesti. Kieli ei yleensä taivu pelkästään ohjeilla. Se reagoi myös alhaalta ylöspäin.
Jos riittävän moni kokee vanhojen sanojen muuttuneen liian epätarkoiksi, käyttöön tulee uusia täsmennyksiä. Ne voivat olla neutraaleja, mutta ne voivat olla myös tarkoituksellisen korostavia tai jopa piikikkäitä. Yritys tehdä käsitteistä aiempaa avoimempia voi johtaa siihen, että syntyy entistä tiukemmin rajattuja ilmauksia.
Ihmiskieli puolustaa riittävää tarkkuuttaan
Kielen ensisijainen tehtävä ei ole toteuttaa mitään yhteiskunnallista ohjelmaa, vaan mahdollistaa ymmärrettävä viestintä.
Siksi aina, kun merkitykset alkavat puhujien mielestä hämärtyä, kieli tuottaa uusia keinoja tehdä eroja näkyviksi. Tätä on tapahtunut niin kauan kuin ihmiskieltä on ollut olemassa, eikä identiteettikeskustelu muodosta siitä poikkeusta.
Ehkä juuri tästä syystä kaikkein tehokkain tapa välttää kärjistyneiden uusien ilmausten synty ei ole vaatia ihmisiä käyttämään tiettyjä sanoja, vaan huolehtia siitä, että yhteiset sanat säilyvät mahdollisimman täsmällisinä. Kun vanhat sanat koetaan riittävän tarkoiksi, uusille – ja usein kärjekkäille – korvaaville ilmauksille ei yksinkertaisesti synny yhtä suurta tarvetta.
