Teen hiljaista luopumistyötä työni suhteen. Siis entisen työni suhteen, tiedän etten siihen enää koskaan palaa joten nyt on aika siitä luopua myös pääni sisällä. Olen hyvä sosiaalityöntekijä ja tiedän sen mutta kuitenkin koen ettei se työ ole minua varten. Koska minua varten on jotain muuta, jotain mitä lähden nyt tavoittelemaan koska olen aina sitä halunnut.
Olen puntaroinut paljon asioita tässä viime päivinä, se on varmaan osin vienyt myös voimia reissun lisäksi. Omaa jaksamista, omia mielihaluja, omia kykyjä. Sitä miksi sitä on niin hätäinen että kun vähänkin näyttää olevan voimia tallella niin sitten mennään taas jo sata lasissa eteenpäin? Vaikka kuitenkin tasan tietää miten siinä käy, että ne voimat palaa loppuun hyvin nopeasti ja päädyn tilaan jossa vain tärisen enkä kykene mihinkään toimintaan.
Eilen oli hetki jolloin melkein pakahduin rakkauteni voimasta Ällään. Jotenkin se vain hyökyi ylitseni niin että meinasi henki salpaantua. Oli ihana olla hänen lähellään, saada helliä hänen ihanaa ihoaan ja ihania rintojaan, saada hänet nauttimaan. Sitä oli jo vähän ikävä ko ei reissussa moiseen tilaisuutta saatu. ;)
