turhia ovat kaikki rukoukset puolestani.

Ulkona sataa TAAS lunta. Eikö kevät tule ollenkaan? Tuntuu että kun edellinen lumi sulaa niin tulee uutta heti perään päälle. Yritän jaksaa uskoa mutta son vaikeaa.

Äiti oli soittanut ja laittanut viestiä. Tahtoisi lounaalle huomenna. En välttämättä tahtoisi enkä tiedä miten sen hänelle sanoisin. Jos sanon suoraan etten jaksa niin siitä nousee haloo koska sitten ihmetellään miten huonosti minä voinkaan ja jos en sano suoraan vaan käytän jotain kiertotietä niin siitäkin nousee haloo. En jaksaisi mitään säätämistä juuri nyt.

Tahtoisin vain normaalia elämää kuten normaalin kuukautiskierron, vähän jaksamista, vähän helpotusta, mielenkiintoa. Osan hätäisyydestäni takaisin. On outoa kun ei jaksa olla hätäinen. Kun ei jaksa sinkoilla paikasta a paikkaan ö minuutissa. Kiepun taas mielikuvissa jotka on ahdistavia ja vointi on huono. En haluaisi kaataa sitä kenenkään niskaan, en haluaisi kertoa kenellekään kuinka huonosti voin koska en halua että kukaan on minusta huolissaan. Mutta silti ovat.

Mamma oli soittanut. Olen kovin huonosti pitänyt yhteyttä mistä poden huono omaatuntoa. Mamma tietää että voin huonosti mutta en kerro hänelle kuinka huonosti. Koska hän on se ihminen jolle ei kerrota jottei hän huolehdi itseään hengiltä. Tietää osia mutta ei koko totuutta eikä se ole välttämätöntäkään. Taannoin paljastin nukkuvani unilääkkeillä mikä aiheutti melkoisen hätäännyksen. Olen mammalle tärkeä ja hän on minulle. Haluan suojella häntä edes osalta siitä pahoinvoinnista mitä käyn läpi.

Voisin käpertyä takaisin Ällän viereen hetkeksi. Siellä en ainakaan pääse kokeilemaan veitsiä ranteita vasten.