Neiti taas kyöpelöi, ei tule uni eikä ole edes olo että huvittaisi mennä sänkyyn pyörimään joten viihdytän itseäni lasillisella punaviinia (juu, vain tämä yksi), musiikilla ja Edith Södergranin runoja selailemalla. Neiti ei nyt taas muista että onko täällä jo hänestä puhunut mutta hänen sanojensa pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen. Huomasin tänään keskustelessani messessä että liian kauan on siitä kun olen puhunut runoista IRL jonkun kanssa.
Jännää on huomata aina aika ajoin miten sitä puhuu tietyistä asioista tiettyjen ihmisten kanssa ja toisista toisten kanssa. Emme me koskaan Ällän kanssa puhu runoista tai runoudesta vaikka se on molempien yhteinen intohimo. Miksiköhän näin? No, neiti nyt noin muutenkin huomaa että järki pakenee päästä tytön lähellä eikä siis tule puhuttua oikein mistään loogisesta tai järkevästä, saatikka niin kauniista kuin runot. Olen tainnut sanoakin että neidille sanat on tärkeitä ja palvon ihmistä joka osaa kirjoittaa.
Neiti ajatteli joskus itsekin osaavansa. Nyt tyydyttää kirjoittamisen tarvettaan näin, pitämällä blogia. Pieni haave olisi joskus olla työssä jossa voisi kirjoittaa, kirjoittaa sitten vaikka ammattitekstiä mutta kuitenkin niin että voisi käyttää sitä mitä luulee osaavansa. Ja mistä nauttii.
Päätin pitää runokutsut. Punaviiniä, juustoa, runoja ja paljon keskustelua. Yökyöpelikutsut. :)
